Parketissa naarmuja, seinässä kolhuja? Aina paras ratkaisu ei ole remontti – vaan oman ajattelun muutos
Japanilaisissa kodeissa saa näkyä ajankulu sen sijaan, että ne remontoitaisiin täydellisiksi, kirjoittaa sisustusarkkitehti Joanna Amemori.
Perheeni muutti nykyiseen kotiimme kolmisen vuotta sitten. Muuttoa edelsi remontti, jossa vanha talo sai ansaitsemansa kunnostuksen. Jo nyt katselen pintoja ahdistuneena. Parketissa on naarmuja ja terrakottalaatoissa pinttyneitä tahroja, kylpyhuoneen maalipinta vilisee hiushalkeamia, imuri on haukannut palasia särmiksi tasoitetuista kulmista, ja takaneduspelti on patinoitunut.
Kiireiden täyttämästä kalenterista ei tahdo löytyä aikaa korjaus- ja puunaushommiin. Ne valuvat jatkuvasti prioriteettilistani pohjalle.
Kun perheemme kauan kaivattu loma koittaa, siirrän ongelmien ratkaisun taas myöhempään ajankohtaan ja lähdemme mieheni synnyinmaahan Japaniin. Olen aina arvostanut japanilaista estetiikkaa ja sitä, kuinka se heijastuu asumiseen ja arkkitehtuuriin. Kiertelen vanhaa kalastajakylää ja otan kuvia sen rakennusten patinoituneista puupalkeista, hiilletyistä seinälaudoituksista, tummuneista metalleista ja hiljalleen sammaloituvista piharakenteista.
Japanissa astia ei menetä arvoaan edes rikki mennessään. Huolellisesti korjatut säröt tekevät astiasta entistä arvokkaamman.
Japanilainen estetiikka, erityisesti sen suuntaus wabi-sabi, ohjaa ajatuksia eroon modernin maailman täydellisyyden tavoittelusta ja virheettömyydestä. Se korostaa kiitollisuutta ja arvostusta muutosta, aitoutta ja ainutkertaisuutta kohtaan.
Japanilaisissa kodeissa saa näkyä ajankulu sen sijaan, että ne remontoitaisiin täydellisiksi. Kodin pinnat kertovat tarinoita sen tapahtumista ja vaiheista ja linkittävät tämän hetken osaksi historiaa.
Myös keramiikka heijastelee wabi-sabia. Astioilta ei vaadita täydellistä muotoa, hyvää pinottavuutta eikä identtisyyttä vaan niissä arvostetaan epäsymmetrisyyttä, epätäydellistä lasitusta ja käsityön jälkeä. Edes rikki mennessään astia ei menetä arvoaan; huolellisesti korjatut säröt tekevät astiasta entistä arvokkaamman.
Ateriat eivät ilahduta vain makumaailmallaan vaan myös visuaalisuudellaan. Jokainen ruokalaji tarjoillaan omasta astiastaan, ja kukkakuosit, luonnonsavet, erilaiset lasitteet ja värit luovat upean kokonaisuuden, vaikka astioita ei ole alun perin tarkoitettu yhdessä käytettäviksi. Astiat ovat myös usein mielenkiintoinen keskustelunaihe ruokapöydässä.
Armollinen suhtautuminen pintoihin ja patinaan helpottuu hyväksymällä hämärä ja varjot kodissa.
Japanilainen ajattelu kehottaa näkemään materiaaleissa muutakin kuin sen, miltä ne nyt näyttävät. Parketti on saanut alkunsa luonnossa. Se on kestänyt sadetta ja myrskyä ja imenyt itseensä auringonsäteet. Sen jälkeen on nähty vaivaa, jotta puusta saadaan lattia, ja se kestää hyvin hoidettuna vuosikymmeniä, vaikka kuluukin väistämättä. Yugen on käsite, joka ohjaa näkemään koko tämän kauneuden kaaren esineissä, rakennetussa ympäristössä ja luonnossa.
Armollinen suhtautuminen patinaan helpottuu hyväksymällä hämärä ja varjot. Länsimaissa varjoilla on usein kielteinen mielleyhtymä. Perinteisessä japanilaisessa rakentamisessa pyritään varjon ja valon tasapainoon ja muistetaan, että varjo on valon luomaa.
Ihastelen shoji-seinien valoa läpäisevien riisipaperien ja puisten ruudukkojen luomaa varjojen ja valojen rytmivaihtelua perinteisissä japanilaisissa kodeissa. Bambuverhot ja seinäkkeet päästävät lävitseen kapeita valojuovia, joka liikkuvat auringon mukana. Varjon ja valon tasapainottelu näkyy myös modernissa arkkitehtuurissa, parhaimmillaan arkkitehti Tadao Andon rakennuksissa. Niissä yksinkertaiset materiaalit antavat etusijan valolle ja eri varjoasteille.
Palattuani toivon, että suhtaudun kotiin armollisemmin. Wabi-sabi ei tarkoita huolimattomuutta vaan olemassa olevan arvostamista ja huolenpitoa. Joskus se tarkoittaa kunnostamista, mutta joskus ainoa muutosta vaativa kohta löytyykin omasta ajattelusta.
Joanna Amemori on sisustusarkkitehti, joka pyrkii tavoittamaan täydellisen epätäydellisyyden.
