Onko oikopolun syntyminen pihalle laiskuutta, kapinallisuutta vai silkkaa neroutta? Väitän, että niitä kaikkia
Oikopolku syntyy sinne, minne ihminen tietä tarvitsee. Luontaisia kulkureittejä kannattaa vaalia myös omalla pihalla, sillä ihminen on laiska luonteeltaan, kirjoittaa päätoimittaja Jenny Brandt.
Kotimme lähistöllä kunnostettiin viime vuonna kävelytie- ja puistoaluetta. Iso lohko oli pitkään aidattuna, enkä tiennyt oikeastaan yhtään, mitä alueella tapahtuu. Olin mielessäni pohtinut, että nyt loppuu villi metsän läpi poukkoilu. Kulku pienelle oikopolulle estetään ja ihmiset laitetaan kulkemaan z-kirjaimen mallinen reitti bussipysäkille. Ärsytti jo valmiiksi, mutta ajattelin, että olihan pikkupolku vähän hankala, varsinkin syksyn kurakeleillä ja talvipakkasilla vaarallinenkin.
Yllätys oli melkoinen, kun remontti valmistui. Oikopolku oli edelleen tallella, mutta ihme ja kumma, entistä ehompana. Toiseen päähän oli levitetty soraa, ja koko polku vaikutti aiempaa tukevammalta. Ihmisten muovaama tarpeellinen reitti oli tunnustettu, hyväksytty ja kunnostettu!
Myös oma piha on täynnä kulkureittejä. Osa virallisia, osa arjen ja elämän muovaamia. Muistan lapsuuden mökiltä portaat, joita ei koskaan kuljettu, kaupunkikodin tyylikkään mutta lähes koskemattoman pihalaatoituksen sekä takapihan puron sissisillan, joka ei varmasti ollut osa virallista suunnitelmaa. Ihminen tekee tien sinne, minne tarvitsee.
"Oksat raapivat sääriä, ja kengät muljuvat sepelissä, pitäisikö itsekin nöyrtyä ja tehdä paikkaan ihan oikea polku?"
Usein elämän muovaama polku ei ole edes se helpoin reitti. Se voi olla muhkurainen, jyrkkä ja sadekeleillä superliukas. Mietin heti mökkipihamme mansikkalaatikoita sekä pensaan ja terassin välistä rakoa, josta sinne aina kuljen. Oksat raapivat sääriä, ja kengät muljuvat sepelissä, pitäisikö itsekin nöyrtyä ja tehdä paikkaan ihan oikea polku?
Pihan kulkureitit ovat olennainen osa pihasuunnitelmaa. Niiden avulla voi rajata alueita ja luoda kiinnostavia näkymiä. Parhaimmillaan pihan polut ja istutukset muovautuvat kauniiksi kokonaisuudeksi ja kuljettavat luontevasti paikasta toiseen. Mutta ylioptimistinen ei kannata olla, sillä pohjimmiltaan ihminen on laiska. Hienoinkaan laatoitus ei houkuttele, jos luontevin reitti kulkee nopsasti nurmikon poikki.
Jenny Brandt on Viherpihan ja Maku-lehden päätoimittaja
