Jannen sänky on kuin monitoimityökalu – yksiön fiksut ratkaisut toivat lisää säilytystilaa: "Tähän asuntoon on tyhjennetty koko pää, en tekisi mitään toisin"
Sisustus
Jannen sänky on kuin monitoimityökalu – yksiön fiksut ratkaisut toivat lisää säilytystilaa: "Tähän asuntoon on tyhjennetty koko pää, en tekisi mitään toisin"
Janne Himanen remontoi yksiötään kaksi vuotta. Samassa ajassa olisi rakentanut parikin omakotitaloa, mutta lopputulos on kaiken vaivannäön arvoinen.
Julkaistu 23.2.2018
Avotakka
Jannen yksiössä valo pääsee joka paikkaan, sillä seinissä on ikkunat ylhäällä ja sivuilla.

Yleensä remontteja ei tehdä näin. Janne Himanen etsi pommikuntoista yksiötä, löysi sen Helsingin Punavuoresta, muutti sisään, purki pois lähes kaiken aikansa eläneen ja alkoi vasta sitten miettiä, miten tilan remontoisi.

– Yksiössä oli hankala pohja, enkä saanut aluksi ahaa-elämystä siitä, millaiseksi se kannattaa muuttaa, Janne sanoo.

Neliö neliöltä yksiön uusi elämä alkoi muotoutua. Kun ideoita pälkähti päähän, Janne kirjoitti ne tussilla seinään ja pisti toimeksi. Lopulta koko urakka vei mieheltä kaksi vuotta. Janne teki kaiken itse päivätyönsä ohella. Ainoastaan sähkö- ja putkiasennukset hän jätti ammattilaisille.

Itse suunniteltu ja tehty

Sisustussuunnittelija Christel Björkqvist halusi, että Jannen remontoima koti näyttää enemmän pariskunnan kuin sinkkumiehen asunnolta.
Janne teki itse myös uudet, alkuperäistä leveämmät ikkunalaudat.
Olohuoneen sohvat ovat Jannen vanhat. Päätyseinän juliste on tilattu Deseniosta.

Aluksi Janne ajatteli, että 41,5-neliöinen yksiö toimisi parhaiten studioasuntona, jossa kaikki on yhtenäistä tilaa ja joka on muunneltavissa siirreltävien säilytysmoduuleiden avulla. Koska vanhassa talossa kaikki on vähän kierossa ja vinossa, ajatuksesta oli pakko luopua.

– Koska minulla ei ollut piirustuksia ja tein omin käsin kaiken, ajatuksen piti koko ajan kiirehtiä tekemisen edellä. Oli myös hyväksyttävä se, että suunnitelmiin tulee isoja muutoksia.

Alkuinnostuksessa riitti tarmoa, mutta loppua kohti iski remonttiväsymys.

– Jaksoin hifistellä loppuun asti, koska viimeistelystä näkee työn laadun, mies kertoo ylpeänä.

Nukkumissoppi ratkaisi monta ongelmaa

Ratkaisuissa auttoi ystävä, sisustussuunnittelija Christel Björkqvist. Hän myös keksi näppärän nukkumissopen. Jannella oli ajatus parvesta, mutta sille ei löytynyt paikkaa, koska asunnon ainoan mahdollisen nurkan valtaa arvokas kaakeliuuni.

Niinpä lepoa ja nukkumista varten rakennettiin kiinteä kaluste, jossa on vuoteen lisäksi runsaasti säilytyspaikkoja. Soppi on osa olohuonetta mutta omassa rauhassaan.

Makuusoppi toimii kuin monitoimityökalu tai Sveitsin armeijan linkkari, sillä jokaisesta pikku kolosesta aukeaa säilytystilaa.

Sängyn alapuolen ovet avaamalla pääsee lähes vaatehuonemaiseen, valaistuun tilaan, jossa on hyllyt kengille ja tanko vaatteille. Lisäksi olohuoneen ja keittiön puoleisilla sivuilla on hyllytilaa ovien takana. Janne rakensi itse sängyn rungon teräksestä, sillä se vie vähemmän tilaa kuin puurunko.

Sängyn takaseinässä on tuuletusaukko eteisen puolelle sekä pistorasia ja pienet hyllyköt puhelinten lataamista varten. Nurkassa on myös televisio. Päätyseinä on lasia, ja näkösuojaa saa vetämällä eteen pimennysverhot. Sänkyyn kavutaan pitkin maalarintikkaita, jotka löytyivät asunnon kellarikomerosta.

Sängyn joka kolonen on hyödynnetty säilytystilaksi.

Viimeiseksi rakennettiin seinä

Vielä loppusuoralla yksiöön kohdistui yllättäviä muutostarpeita. Kun myös Jannen tyttöystävä alkoi viettää siellä öitään, Janne päätti rakentaa seinän keittiö-ruokailutilan ja olohuone-makuutilan välille. Sen ansiosta keittiössä saa puuhastella rauhassa, vaikka toinen nukkuu.

Kun remontti oli ohi, Janne muuttikin tyttöystävänsä luo asumaan ja laittoi yksiön vuokralle.

– En tekisi mitään toisin, tähän asuntoon on tyhjennetty koko pää. Mutta kun kaikki oli kunnossa, tuli olo, että haluan hetkeksi pois. Kahdessa vuodessa olisi ehtinyt rakentaa parikin omakotitaloa.

– Enkä sentään ole rakastunut tähän asuntoon. Seinät ovat vain seiniä, Janne sanoo.

Kaunis kakluuni on käyttökunnossa. Janne harkitsi hetken purkavansa koko uunin tai maalaavansa sen valkoiseksi, mutta sisustussuunnittelijaystävä onneksi esti miehen aikeet. Karhutaulu on Jussi Twosevenin, joka on tunnettu villieläinmuraaleistaan.
Kun Janne purki vanhan keittiön, hän löysi kaapista pienen ikkunan. Nyt se saa tuoda lisää valoa keittiönurkkaukseen. Janne halusi keittiöön tietokoneen käänneltävän näytön, mikä on kätevää, kun katsoo reseptiä kokkaillessa. Alakaapeissa on normaalia leveämpi syvyys, mikä tuo lisää säilytystilaa. Keittiö kaappeineen ja tasoineen on Ideal-keittiön mallistoa.
Ruokapöytä on Ikean ja tuolit Kartellin. Kaikki asunnon matot ovat Mattotalo Helmasta.
Janne ei halunnut levyttää seinästä löytynyttä kaappia piiloon, vaan rakensi siitä syvennyksen pienten esineiden säilytystä varten. Kaappiin on piilotettu tallelokero.
Peilikaapit tuovat kapeaan eteiseen säilytystilaa ja tilantuntua.
Kylpyhuone on entisellä paikallaan, mutta sen oviaukon paikkaa muutettiin. Kiiltävä lattia on epoksia: se on helppo kuivata ja pitää puhtaana, eikä pienessä tilassa tarvitse niin paljon pelätä liukastumista. Koko seinän kokoinen peilikaapisto on Ikeasta.
3 kommenttia