Juttu on julkaistu Avotakassa 4/2022.

Sunilan valkoiseksi maalatut talorivistöt paljastuvat mäntyjen katveesta yksi toisensa jälkeen. Mäntylä-nimisessä, vuonna 1937 rakennetussa kaksikerroksisessa lamellitalossa on Jani Kylmäsen vapaa-ajankoti.

Kylmänen ja hänen avopuolisonsa ovat kokeneita asuntojen etsijöitä, remontoijia ja vaihtajia, ja he asuvat vakituisesti Helsingissä 1960-luvun kerrostalossa.

Täältä Kotkan perukoilta on löytynyt ihastus, jonka pitkäaikaisuudesta Jani on vakuuttunut yhä enemmän.

Kaksiossa on 45 neliötä, hienosti toimiva pohja ja valtavasti tavaraa: toinen toistaan kauniimpia osoituksia suomalaisen muotoilun kultakaudesta ja kekseliäisyydestä, puusepäntaidosta ja niukkuuden kääntämisestä voitoksi. Suurin osa on Alvar ja Aino Aallon käsialaa, poikkeuksen tekevät ranskalaisen Pascal Raffier Vannerien käsin tehty kastanjapuinen lastutuoli, sunilalaisen puusepän 50-luvulla nikkaroima tarjoiluvaunu sekä seinähylly 30-luvulta.

Paikan omalaatuinen kodikkuus ja lämpö kihelmöivät kropassa. Se syntyy lakatuista puuovista, linoleumilattioista, ikkunan edessä kiemurtelevasta männystä, kohtuudesta ja sopusuhtaisuudesta. Vaikka tilaa ei ole tuhlattavaksi, sitä on riittävästi.

Sunila astui Jani Kylmäsen elämään muutama vuosi sitten. Kiinnostus muotoilua kohtaan on vanhaa perua, ja hän on harrastanut niin talonpoikaisantiikkia kuin art decoa.

Täällä häneen iski yllättäen totaalinen Aalto-kuume ja sen seurauksena myös odottamaton elämänvaihe arkkitehtuuriltaan merkittävän alueen puolestapuhujana ja profiilin kohottajana.

– Pidin muutama vuosi sitten sapattivapaata, ja eräänä päivänä mieleeni muistui juttu Aallon toimiston suunnittelemasta Sunilan tehtaasta ja asuinalueesta. Päätin lähteä retkelle venäjänvinttikoiramme Faronin kanssa ja kuljeskelin täällä pari tuntia ympäriinsä. Otin selvää asuntojen hintatasosta ja järkytyin. Pistin ostovaihteen päälle.

Jani Kylmänen maksoi putkiremontoidusta asunnosta alle 30 000 euroa. Sen päälle tulevat vain remonttikulut, reilut 10 000 euroa.

– Kun poistin lattiasta laminaatin, mukana lähti betonia, ja oleskelutilojen lattiat piti valaa uudestaan. Edellisen asukkaan tikanheittoinnon tähden seinät piti tasoittaa. Maalasin ne ja katot saksalaisella ilmaa puhdistavalla kalkkimaalilla ja kaapistojen sisäosat liuotinohenteisella maalilla. Korvasin 1990-luvun kellastuneet pistorasiat ja katkaisijat alkuperäistä tyyliä noudattavilla. Pääsin siis kohtuuhelpolla.

Kylmänen pohtii, että alueen alhaisessa hintatasossa on edellisen laman kaikuja. Sunilaan päätyi tuolloin asukkaita, joiden elämänhallinta ei ollut parhaalla mahdollisella tolalla, eikä alueen maine ole ollut paras mahdollinen ainakaan Kotkan seudulla.

– Ne ajat ovat menneet, ja kuljemme kohti uutta renessanssia. Taloihin on asettunut useita minunlaisiani Aalto-harrastajia, ja myös Aaltoa arvostavat sijoittajat ovat löytäneet tiensä tänne saakka.

Uutta Sunila-aktivismia edustavat Kuusela-talon kellarin varaosapankki, asuntojen korjausohjeistus, arkkitehti Rurik Wasastjernan arkkitehtuurikierrokset – ja Kylmäsen vapaa-ajankodissaan muutaman kerran vuodessa pitämät avointen ovien päivät.

Vähällä käytöllä ollut tehtaanjohtajan talo Kantola on jo valjastettu tapahtumien pitopaikaksi, ja yhden porukan kanssa Kylmänen suunnittelee asuntojen kohentamista ja vuokraamista matkailijoille.

Toteutuneisiin edistysaskeliin kuuluu myös Sunilan saaminen osaksi Kotkan kansallista kaupunkipuistoa. Sen ansiosta kaupunki on sitoutunut esimerkiksi ulkoalueiden kunnostukseen. Kylmänen oli taannoin kaatamassa 700 neliön risukkoa helsinkiläisen hortonomiystävänsä kanssa.

– Olohuoneen ikkunasta näkyvässä Aallon-majassa oli alun perin kaikkien sunilalaisten yleinen sauna ja pesula, ja nekin olisi mahdollista vielä kunnostaa. Olisi hienoa saada tänne arkkitehtuuri- ja kulttuurisauna.

Pitkän tähtäimen tavoite on pääsy Unescon maailmanperintölistaukseen.

– Sunila on ensisijaisesti asuinlähiö mutta toivottavasti muotoutumassa sen rinnalla merkittäväksi muotoilun ja arkkitehtuurin keskukseksi.

Tekeminen ei todellakaan uhkaa loppua jossain vaiheessa kesken.

– Sanonkin välillä, että täytyy lähteä lepäämään Helsinkiin. Elämä täällä on sosiaalista ja tapahtumarikasta, eikä aika millään riitä kaikkeen.

Omaa silmää ilahduttavien tavaroiden etsiminen vapaa-ajankotiin on pitkäjännitteistä puuhaa. Jani Kylmänen koluaa kaikki mahdolliset huutokaupat, osto- ja myyntiliikkeet, kirpputorit sekä kierrätyskeskukset, joita tulee vastaan eri puolilla maata. Välillä hän on jopa julkaissut lehti-ilmoituksen, jossa etsii Aalto-esineistöä.

Sisustus täydentyy tunnepohjalta ja myös suuresta arvostuksesta aikakauden muotoilua ja sen esteettisyydestä tinkimätöntä ekonomisuutta kohtaan. Eteisen hattuhyllykin muuttuu entistä kiinnostavammaksi, kun saa tietää, että Alvar Aalto on käyttänyt samoja muotoja muissakin kalusteissaan.

– Sisustukseen on kulunut enemmän rahaa kuin itse asuntoon, Kylmänen sanoo.

Kaikki on käytössä ilman suurta varovaisuutta.

– Ei täällä museossa olla, vaikka jonkun mielestä tämä on nimenomaan museo. Haluan elää tässä ajassa, eikä tarkoitus ole luoda illuusiota tietyn aikakauden kodista. Televisiota ei kuitenkaan ole, ja radiokin on huomaamaton. Satun vain rakastamaan tätä tyyliä.

Toisinaan tulee ostettua liikaa ja vailla tietoa, mihin sijoittaa uusimman löytönsä, autonperäkin pullisteli välillä funkismattoja. Sitten ostokset viedään varastoon odottamaan oikeaa aikaa ja paikkaa.

– Kyse on kuitenkin eri asiasta kuin uuden perässä juoksemisesta. Mihin maailma menisikään, jos kaikki toimisivat 1980-luvun kulutusjuhlien hengessä?

Vaikka kaapissa olisi tyrkyllä vanhoja pyyhkeitä, Kylmänen esittelee mieluummin uusia käsi-, keittiö- ja kylpypyyhkeitä. Niissä on juju ja melkoinen onkin. Hän on teettänyt pyyhkeet kotkalaisen tekstiilisuunnittelija Tarja Javanaisen Birta Designissa. Kokoelman on tarkoitus saada lisää osia ja tulla myyntiin – tietysti nimellä Sunila.

Jani Kylmänen kuvaa nykyistä elämänmuotoaan moderniksi mökkeilyksi.

– Minun tarvitsee vain istuskella täällä ja tulla Aalto-höperöksi. Toisesta näkökulmasta katsottuna edustan ihmisiä, joille monipaikkaisuus on luonteva tapa olla ja elää.

Pitää kyllä varmistaa, miten paljon Aaltoa Kylmäsellä ja hänen avopuolisollaan on Helsingin-kodissa. Varmaan kaikki nurkat pullollaan.

– Sisustus on kaukana tyypillisestä suomalaisesta. Aaltoa siellä ei ole ollenkaan. Eikä tule. Ehkä.