Kaupunginosan Facebook-kirppisryhmään ilmestyy ilmoitus, jossa myydään muutaman vuosikymmenen vanhoja Artekin pikkutuoleja. Menee vain hetki, ja ilmoituksen kommenttiosio täyttyy varauksista ja epätoivoisista ”jono”-kommenteista. Artekin vintagekalusteet ovat nyt kuumaa tavaraa sisustajille.

Artekin kalusteilla on yli 85-vuotinen historia. Ensimmäiset puutaivutetut huonekalut kehitteli maamme kansainvälisesti tunnetuin arkkitehti Alvar Aalto jo 1930-luvun alkuvuosina yhdessä puuseppä Otto Korhosen kanssa.

Arkkitehdiksi vuonna 1921 valmistunut Aalto aloitti uransa pohjoismaisen klassismin hengessä mutta kiinnostui pian uudesta, funktionalistisesta arkkitehtuurista ja muotoilusta. Vuonna 1933 valmistuneesta selkeälinjaisesta Paimion parantolasta ja vuonna 1935 avatusta Viipurin kirjastosta tuli funktionalismin merkkipaaluja ja hänen kansainvälisiä läpimurtotöitään.

Aallon tärkein kollega oli Aino Marsio, jonka kanssa Alvar avioitui vuonna 1924. Aino valmistui Helsingin teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1920 ja oli tiettävästi Alvaria tarkempi piirtäjä ja myös osaava puuseppä.

Alvar Aalto suunnitteli paitsi rakennukset myös rakennusten sisustukset ovenkahvoja ja valaisimia myöten. Kodinsisustajien saataville Aallon huonekalut tulivat vuoden 1935 jälkeen, kun Alvar ja Aino Aalto perustivat Maire Gullichsenin ja Nils-Gustav Hahlin kanssa Artekin, joka ryhtyi valmistamaan ja markkinoimaan Aaltojen suunnittelemia kalusteita.

1930-luvun lopulta lähtien Aallon arkkitehtuuri ja muotoilu saivat entistä vivahteikkaamman ilmeen. Valkoiseksi rapatut, laatikkomaiset rakennukset vaihtuivat 1950-luvulla maaston mukaan polveileviin punatiilirakennuksiin, joista tunnetuimpia ovat Säynätsalon kunnantalo (1949–52), Helsingin Kulttuuritalo (1952–56) ja Jyväskylän yliopiston päärakennus (1951–57).

Sama herkkä ja moni-ilmeinen ote näkyi myös hänen huonekaluissaan ja valaisimissaan. Aalto suunnitteli 1950-luvulla veistoksellisia valaisimia kuten Enkelinsiiven (A 805), Mehiläispesän (A 331) ja Nauriksen (A333) sekä viuhkamaisen jalan huonekaluihin.

Huonekalujen lisäksi Aalto kokeili siipiään muillakin muotoilun osa-alueilla. Lasista hän onnistui suunnittelemaan Suomen ehkä tunnetuimman maljakon, Aalto-vaasin. Alkujaan Aalto piirsi sen 1930-luvun lopulla pidettyä Karhula-Iittalan lasisuunnittelukilpailua varten. ”Eskimonaisen nahkahousut” nappasi ensimmäisen sijan ja otettiin tehtaan tuotantoon vuonna 1937.

Kaikissa muotoilutöissään mestariarkkitehti ei menestynyt yhtä hyvin. Esimerkiksi Alvarin omasta mökkiveneestä tuli pitkän kehittelytyön ja lukemattomien luonnosten jälkeenkin huonosti ohjautuva, etupainoinen ja rakenneratkaisultaan niin hutera, että se upposi lähes joka kevät.

Aallon muotoilun ja arkkitehtuurin arvostus on vaihdellut vuosikymmenten kuluessa. Välillä hänet on nostettu jalustalle, välillä taas haukuttu elitistiseksi tai ”niin nähdyksi”. Nyt 2020-luvulla Aallon ihmisläheinen design tuntuu entistä ajankohtaisemmalta. Hänen rakennustensa ja kalusteidensa selkeys, kauniit ja kestävät luonnonmateriaalit, mietityt yksityiskohdat ja inhimillisyys puhuttelevat yhä edelleen.