”Millä tavalla sinä liikut?” kysyi Alvar Aalto ystävältään Joonas Kokkoselta piirtäessään flyygelin kuvaa ravintolan pöytäliinaan. ”Kävelen pitkin huonetta”, säveltäjä vastasi. ”Täytyykö sinun päästä kiertämään flyygeli?" Aalto jatkoi.

”Mielellään!”

Siinä alkusoitto Villa Kokkoselle, Järvenpäässä sijaitsevalle talolle, jonka arkkitehti suunnitteli ystävälleen Joonas Kokkoselle. Aalto piirsi talon flyygelin – ja musiikin – ympärille.

Arkkitehti ei halunnut työstään palkkiota, mutta Kokkonen kiitti omalla tavallaan: hän omisti uudessa kodissa säveltämänsä sellokonserton Aallolle. Villa Kokkonen on yksi harvoja Alvar Aallon piirtämiä yksityistaloja, joista kuuluisin lienee Noormarkussa sijaitseva Villa Mairea. Villa Mairea valmistui vuonna 1939, Villa Kokkonen tasan 30 vuotta myöhemmin.

Samaan aikaan kun Aalto hahmotteli Tuusulanjärven rantamaisemiin tulevaa taloa, oli hänellä työn alla suurempikin projekti: Finlandia-talo. Joonas Kokkonen onkin eräässä haastattelussa tokaissut, että hänen talonsa on ”kuin pienennetty Finlandia-talo”. Kokkonen tosin viittasi talonsa hyvään akustiikkaan.

Ystävykset keskustelivat usein musiikista ja musiikin arkkitehtuurista ja jakoivat ajatuksen siitä, että suuri kokonaisuus pysyy kiinteänä, kun sen rakentaa vähistä elementeistä. Villa Kokkosen elementtejä ovat valo, puu ja taloon lähes sisälle asti työntyvä luonto.

Joonas Kokkonen oli asunut Järvenpäässä jo lapsuudessaan. Vuonna 1963 hän muutti sinne takaisin perheensä kanssa. Kun säveltäjä alkoi etsiä työskentelyyn aiempaa paremmin soveltuvia tiloja, tarjosi Järvenpään kaupunki Kokkoselle tonttia. Sopiva paikka löytyi Vanhankylänniemestä, Tuusulanjärven maisemista. Järven toisella puolella, talosta itään päin katsottuna, sijaitsee Ainola, Jean Sibeliuksen taiteilijakoti. Se oli Kokkoselle erityinen paikka, ja tämä oli tehnyt sinne pyhiinvaellusmatkan keväällä 1944.

Alvar Aalto ihastui Kokkoselle lahjoitettuun tonttiin. Ensimmäisen hahmotelman talosta hän piirsi heti paikan päällä vierailtuaan. Arkkitehti halusi myös tontista tarkan kartan, johon oli merkittävä jokainen halkaisijaltaan yli viisi senttimetriä oleva puu.

Tontti oli puustoltaan hyvin kuusi- ja mäntyvaltainen. Kun Aallon pohjapiirustus oli valmis, arvelivat Kokkonen ja rakennusmestari, että kalliota jouduttaisiin räjäyttämään paljon ja että se tulisi kalliiksi. Loppujen lopuksi louhintatöitä tarvittiin hyvin vähän ja Kokkosen mukaan vain neljä isoa puuta kaadettiin. Tosin Aalto katsoi myöhemmin, että talon ympäriltä olisi voinut poistaa vielä muutaman puun, jotta talo olisi näkynyt paremmin.

Aallon ja Kokkosen ajatukset kulkivat suunnittelun ja rakentamisen suhteen samaan tahtiin, eikä erimielisyyksiä tullut. Ainoa yllätys säveltäjälle oli, että talo oli valmistuessaan 70 neliötä suurempi kuin oli suunniteltu. Ylimääräiset neliöt olivat pujahtaneet säveltäjän työhuoneeseen, talon sydämeen. Työhuone on muuta rakennusta korkeampi ja akustiikaltaan erinomainen. Kokkosen ainoa toivomus suunnittelun suhteen oli, että työhuoneen lattia ja seinäpinnat olisivat puuta. Siten tilasta ei tulisi liian kaikuisa.

Vaikka työhuone on suuri ja korkea, on se samalla intiimi ja kodikas. Se osoittautui myös hyväksi paikaksi tehdä töitä. Flyygelin äärellä Kokkonen sävelsi muun muassa Viimeiset kiusaukset -oopperan, jonka ensiesitys oli Suomen Kansallisoopperassa vuonna 1975.

Tasakattoisen rakennuksen seinä- ja kattorakenteet ovat puuta. Ulkoverhoilu on tehty tummaksi maalatuista, erimittaisiksi sahatuista kapeista pystylaudoista, rimoista. Samanlaisia puurimoja on käytetty Villa Maireassa sekä Aallon omassa talossa Munkkiniemen Riihitiellä.

Aalto oli tarkka siitä, että rimoituksen katkos ei saanut osua samalle kohdalle kuin aikaisintaan kolmannessa laudassa. ”Lähetääs taas taiteilemaan”, sanoivat kirvesmiehetkin, kun menivät lounastauon jälkeen tekemään ulkoseinää. Taiteilun tuloksena talo sai elävän pinnan, joka sopii hyvin ympäröivään metsämaisemaan.

Rakennus on viuhkan muotoinen, kolmesta osasta muodostuva kokonaisuus: keskiosassa on olohuone ja siihen liittyvä ruokailutila, vasemmalla valtava työhuone ja oikealla yksityiset tilat eli makuuhuoneet ja keittiö.

Vaatimattoman, hieman ahtaan eteisen takana on valoisa olohuone, jonka suuret, lähes lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat avautuvat puutarhaan.

Olohuone yhdistyy ruokailutilaan, ja sen takana sijaitsevat pieni keittiö ja apulaisen huone. Eteisestä oikealle kuljettaessa päästään makuuhuoneisiin. Pienten, jopa askeettisten, makuuhuoneiden ikkunat ovat kadulle päin.

Joonas Kokkonen avioitui vuonna 1980 kolmannen vaimonsa Anita Pakoman kanssa, joka muutti tuolloin Villa Kokkoseen.

– Talossa oli viihtyisä kodin tunnelma, kertoo Anitan tytär Katariina Pakoma, joka noihin aikoihin vieraili talossa usein ja vietti siellä myös lomiaan. Nykyään Pakoma työskentelee Jyväskylässä Alvar Aalto -museon intendenttinä.

Juhlapyhinä talossa oli aina paljon porukkaa, kun kylään tulivat myös Joonaksen omat lapset ja lapsenlapset.

– Joonaksen työhuone oli talon tärkein paikka. Se oli oleskeluhuone, jonka sohvanurkkauksessa viihtyivät kaikki, niin talon väki kuin vieraat. Olohuone oli oikeastaan vain television katselua varten.

Myös äiti Anita viihtyi parhaiten työhuoneen sohvan nurkassa. Työhuoneen ovi pysyi kiinni vain arkisin, kun säveltäjä oli työssään. Säveltäjä työskenteli hiljaa, vain silloin tällöin kuului jokin sointu flyygelistä.

– Äitini on kertonut, että hänen muuttaessa taloon sen sisustus oli melkoisen askeettinen: selkeitä ja kauniita Artekin huonekaluja, mutta väritys vain mustaa ja valkoista. Äiti toi mukanaan tekstiilejä ja taideteoksia, jotka toivat lämpöä ja väriä sisustukseen.

Katariinan mukaan hänen äidillään oli uuden kotinsa suhteen vain kaksi moitetta: keittiö oli pieni ja epäkäytännöllinen, ja räystäslistattomat ikkunat vaativat jatkuvaa putsausta.

– Äiti arveli, että keittiön oli piirtänyt Aallon miespuolinen assistentti, Katariina Pakoma nauraa.

Katariinan nuorempi sisko Johanna muutti Villa Kokkoseen äitinsä kanssa ja sai oman tilansa keittiön takana sijaitsevasta apulaisen huoneesta.

– Johanna taisi olla ainoa, joka kavereineen nautti uimisesta pihan uima-altaassa. Vesi oli aina sen verran kylmää.

Villa Kokkosessa on kaksi kaunista valkoiseksi muurattua takkaa, molemmat Aallon suunnittelemia. Niiden muotoilussa on samaa aaltoilua kuin olohuoneen lattian travertiinissa sekä eteisen ja olohuoneen välisessä valkoisessa seinässä.

Joonas Kokkonen on kertonut, että työhuoneen takan kohdalla muurarille oli tullut lukuvirhe: tämä oli ymmärtänyt aaltojen paikat toisin kuin arkkitehti oli tarkoittanut. Alvar Aalto ei ollut asiasta moksiskaan, sanoi vain: ”Kun muurari on noin tavattoman vaivan nähnyt, niin minä piirrän sen teille uudestaan.”

Vaikka talo on nyt Järvenpään kaupungin omistuksessa, siellä soi siellä edelleen. Villa Kokkosessa on mahdollista vierailla ympäri vuoden. Taloa isännöivä muusikkopari, pianisti Elina Viitaila ja oopperalaulaja Antti A. Pesonen, järjestää talossa sekä yleisölle avoimia kierroksia että tilauskierroksia. Energisen isäntäparin seurassa pääsee tutustumaan sekä puutarhaan että sisätiloihin. Jokainen tutustumiskierros päättyy pienoiskonserttiin työhuoneessa.