Janin ja Aleksin käsissä syntyy kauniita ja oivaltavia lahjapaketteja kierrätysmateriaaleista – ”Jokainen paketti on kutkuttava haaste”
Tee itse
Janin ja Aleksin käsissä syntyy kauniita ja oivaltavia lahjapaketteja kierrätysmateriaaleista – ”Jokainen paketti on kutkuttava haaste”
Jani Koskiselle ja Aleksi Lindbergille kauniit paketit ovat yhtä tärkeitä kuin läheisten muistaminen. Uusiokäyttöön pääsevät niin kartat kuin kävyt.
5.12.2022
 |
Kotivinkki

Juttu on julkaistu Kotivinkissä 24/2021.

Kun Aleksi ja Jani kymmenen vuotta sitten tapasivat, heti ensimmäisenä jouluna kävi ilmi, että kauniit paketit merkitsivät heille yhtä paljon kuin läheisten muistaminen ajatuksella valituilla lahjoilla. Yhteisen blogin he perustivat pari vuotta myöhemmin. Aluksi se keskittyi paketointiin, olihan molempien askartelu-ura käynnistynyt lapsuudessa perheen pakettivastaavan roolista. Kumpikin oli tahollaan käärinyt aikansa jouluyllätyksiä kiiltävään, repeilevään joulupukkipaperiin ja käkkäränauhaan tuumien, voisiko tämän tehdä toisinkin.

Jani työskentelee mediasisältöjen parissa, Aleksi on ammatiltaan luokanopettaja. Pari perusti askartelubloginsa Kaikki paketissa parin vuoden seurustelun jälkeen yhteiseksi harrastukseksi. Jani ideoi ja valokuvaa, Aleksi vastaa useimmiten tekniikasta ja toteutuksesta. Lisää Janin ja Aleksin ideoita Instagram-tilillä @kaikkipaketissa.
Kanelitangot, tähtianikset sekä kuivatut appelsiinisiivut ja kukkia muistuttavat ohuet ananaskiekot tuovat tuoksua kuusen alle.
Lepän käpyterttu ja puuhelmet koristavat ylijäämäkankaanpalaan japanilaisella furoshiki-tekniikalla solmittua lahjapakettia.

Nyt järvenpäälaisen rivitalokodin yksi huone on pyhitetty kokonaan askartelulle, käsitöille ja tuunaukselle. Vaatekomero pursuaa tarvikkeita. Esimerkiksi Aleksin kestosuosikkia, satiininauhaa löytyy hyllyltä jokaisessa kuviteltavissa olevassa sävyssä.

– Paljon kivoja juttuja on löytynyt Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksien askarteluosastolta ja kirpputoreilta, Aleksi kertoo.

– Suurin haaste on pitää kaikki materiaali järkevässä järjestyksessä. Kerran vuodessa on pakko tehdä inventaario ja pientä karsintaa, Jani lisää.

On hienoa kyetä muuttamaan arkinen juhlavaksi.
Jani Koskinen
Kierrätysmateriaalit ovat olleet jo useita jouluja Janin ja Aleksin pakettien kantava teema. Appelsiinin siivuista syntyy uunissa kuivaamalla upeita kestokoristeita. Nuotit saavat uuden elämän lahjakääreenä.
Tuoreet kukat lakastuvat nopeasti, mutta paketin voi koristella kuivakukilla, kuten jänönhännillä ja esimerkiksi kauniisti kuivahtavilla eukalyptuksen lehvillä.
Lahjojen kääreiksi sopii monenlainen paperi, kuten sanomalehdet, vanhat kartat ja kirjansivut sekä nuotit. Läheisten kanssa kierrossa voi pitää myös kauniita kangastilkkuja tai -pusseja.

Aleksin ja Janin valmistautuminen jouluun alkaa kesällä mökillä laiturin nokassa istuskellen ja miettien, minkälaisia lahjoja he tällä kertaa valmistaisivat. Vuoden isointa paketointiurakkaa varten kerätään käpyjä, oksankarahkoita ja heiniä kuivumaan. Syksyllä ulkoilulta saattaa tarttua mukaan vaahteranlehtiä, joista syntyy Aleksin käsissä kauniita ruusuja. Muutkin ovat innostuneet auttamaan.

– Viime vuonna sukulaiset keräsivät meille niin valtavan säkillisen käpyjä, etteivät ne lopu ehkä koskaan, Aleksi sanoo nauraen.

Kaunis pakettikoriste pääsee roikkumaan saajan kuuseen tai tämä voi käyttää sitä myöhemmin omissa paketeissaan. Tontun partana on minikauralyhde.
Paketin voi kääriä myös kauniiseen keittiöpyyhkeeseen, joka sekin on osa lahjaa. Yhtenä jouluna Jani ja Aleksi tekivät pullopusseja vanhojen kauluspaitojen hihoista.
Jani ja Aleksi leipoivat piparitalokulissin, jonka sisälle mahtuu neljä adventtikynttilää. Talo tuoksuu huumaavasti ohikulkiessa. Vuoden pimeimmät kuukaudet ovat Janin mielestä oivallisinta puuhasteluaikaa.

Tänäkin vuonna kaksikon pakettipajan teemana ovat ekologisuus ja kierrätysmateriaalit. Pitkin vuotta säästetyt lasipurkit, pahvilaatikot, paperikassit ja lahjanauhojen pätkät nousevat arvoonsa.

– Jokainen paketti on kutkuttava haaste. Syntyy halu näyttää, miten kauniita paketteja hyvin arkisistakin materiaaleista on mahdollista luoda, kun vain laittaa kekseliäisyyden koetukselle. On hienoa kyetä muuttamaan arkinen juhlavaksi, Jani sanoo.

– Lahjapaketin teipittömyys helpottaa kierrättämistä ja ruskean voimapaperin voi nakata monesta lahjapaperista poiketen kartonginkeräykseen. Kankaasta ompelemani lahjapussit ovat puolestaan lähteneet suvussa kiertoon, Aleksi kertoo.

Katso videolta, miten Jani ja Aleksi toteuttavat hauskan poropaketin

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder
Kommentoi »