Kuuden kulman ihmetalo! Jan-Erik ja Marjo rakensivat kodikseen ainutlaatuisen Kuusi-o-talon

Tien reunassa Turun Hirvensalossa kohoaa kuusikulmainen talo kirkkaan vihreänä kuin vehreä kuusi. Pelkkään väriin mielikuvat eivät jää; maksaruohokattoa koristaa savupiippu, jonka päässä – ikään kuin latvassa – on metallinen kuusiveistos. Katuosoitekin on sopivasti numeroltaan kuusi.

Taiteilija Jan-Erik Anderssonin ja graafisen suunnittelijan Marjo Malinin vastavalmistunut Kuusi-­o-­talo sijaitsee heidän vanhan kotinsa, jätti­mäistä lehteä muistuttavan talon vieressä. Lähtö taide­projektina syntyneestä Lehtitalosta koitti, kun se muuttui taiteilija- ja tutkijaresidenssiksi.

Kuusi-o-talo kunnioittaa rakennuksen luonnosta kumpuavaa pohjakaavaa ja materiaalina käytettyä kotimaista kuusta. Harmillisesti taloakin inspiroineet kaksi pihapiirin kuusta oli kaadettava ennen talon rakennustöiden aloittamista, sillä kirjanpainajakuoriaiset olivat tuhonneet ne.

Kodin 74 neliötä jakautuvat kahteen kerrokseen niin, että alakerran avoimessa tilassa ovat keittiö, ruokailutila, olohuone ja tekninen tila sekä kylpyhuone. Yläkerrassa ovat makuuhuone, kaksi työ­huonetta ja vessa.

Taide voimaannuttaa jälleen, kuten aiemmassakin kodissa, jo talon rakenteissa. Muun muassa kylpyhuoneessa on installaatio Kristiina Mäenpäältä. Lisäksi julkisivua koristaa useampi veistos. Koti on myös osa Jan-Erikin post­ doc -tutkimusta Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.

– Tämä on koe, miten pieneksi talon voi vetää, että kaksi ihmistä mahtuu asumaan ja työskentelemään niin, etteivät törmää jatkuvasti toisiinsa. Ideana on, että tämä on edullisella budjetilla toistettava talo. Kysymys on, mitä taiteellisia virityksiä kukin sitten haluaa tehdä kotiinsa, Jan-Erik kertoo.

Talo rakentui 250 000 eurolla. Taiteilijoiden teokset mahdollisti Koneen säätiön tuki.

Jan-Erik suunnitteli arkkitehti Erkki Pitkärannan kanssa uutta pientä taloa useamman vuoden. Jossain vaiheessa ideana oli koota koti konteista, kunnes suunnitelmat muuttuivat kulmikkaammiksi. Poikkeamislupa irtosi kivuttomasti, mutta talon piti olla tontin yhtenäisen ilmeen kannalta taiteellinen. Ja sitähän Kuusi-o-talo oli.

Pariskunta myöntää, että heidän rakennuttamansa Lehtitalo oli niin vaikea ja huippuosaamista rakenta­jilta vaatinut projekti, ettei Kuusi-o-talon rakentaminen tuntunut siihen verrattuna kovin erikoiselta. Rakennusteknisesti kiinnostavaa oli tehdä talo Sveitsin Alpeilta tutulla kaksoishirsitekniikalla, josta Jan-Erik innostui googlatessaan liimattomia ja energiatehokkaita vaihtoehtoja. Kovin monia taloja Suomessa ei ole menetelmällä rakennettu, tiettävästi Kuusi-o-talokin on Turun ensimmäinen tuplahirsirakennus. Kahden seitsemänsenttisen hirsiseinän tyhjiöväli täytettiin puukuitueristeellä, jolloin seinien paksuudeksi tuli 40 senttiä. Tämä säilyttää puun terveelliset ominaisuudet ja hengittävyyden sekä parantaa lämmöneristystä.

– Loistava ratkaisu, että päästään liimoista. Jos olisi pienemmät ikkunat, tämä olisi nollaenergiatalo, Jan-Erik toteaa.

Talo alkoi hahmottua nykyään alakerrassa olevan pyöreän pöydän ympäriltä. Halkaisijaltaan kaksi­metrisen pöydän avulla havainnollistettiin tulevien tilojen mittasuhteita ulkona kepeillä. Myöhemmin talon betoniperustukset valettiin kallion päälle, mutta räjäytystöitä ei tarvittu. Korkean valumuotin Jan-Erik sahasi ja teki yksittäisistä laudoista.

Kaikki ei edennyt aikataulussa, vettä satoi ja hirsiä oli odotettava. Lopulta tuplahirsirakenteisen talon runko nousi kahdeksassa päivässä kolmen rakennusmiehen urakkana. Jan-Erik työskenteli itsekin raksalla pisimmillään aamuyhdeksästä kellon ympäri. Hän nauttii rakentamisesta, mutta se oli myös tapa säästää.

Marjo keskittyi tällä kertaa enemmän sisätiloihin.

Rakennuksen kuusiomuoto muistutti särmikkyydestään monesti raksalla. Välikattolevyjäkin sopiviksi paloiksi leikatessa huomasi, kuinka helpompaa tekeminen olisi ollut, jos tila olisi neliömäinen.

–Oli rakentamisen luksusta, että asuimme aivan vieressä ja saatoimme poiketa vaikka tunniksi raksalle, Marjo toteaa.

Talon alakerrassa on annettu kuvainnollisesti palaa. Keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen palamisen teema liekittää leikisti liedenkin lieskoihin. Teema on Marjon idea, joka ottaa vahvasti kantaa ilmastohuoleen.

– Seuraan ilmastoasioita aktiivisesti. Olen ylpeä tulen käytöstä, että meillä oli pokkaa käyttää negatiivista ja synkkää asiaa sisustuksessa, mikä on aika spesiaalia, Marjo sanoo.

Jan-Erik huomauttaa, että liekissä on aina myös toivon kipinä.

– Talo on aina ollut tavallaan pako maailmasta, mutta me olemme vähän sitä mieltä, että emme voi enää paeta edes kotiin, vaan on pakko tehdä jotain.

Katse siirtyy alakerran lattiaan. Se on laatoitettu tietenkin – kuusikulmaisilla laatoilla. Siihen on inspiroinut osaltaan Unescon maailmanperintökohde, pohjoisirlantilaisen Giant’s Causewayn kuusikulmaiset basalttipylväät, jotka ovat muodostuneet ajan saatossa jähmettyneestä laavasta.

Lattia on Marjon käsialaa, ja sen tekeminen jäi hänen mieleensä niin hyvässä kuin pahassa. Ei ollut vaivattominta alkaa laatoittaa ensimmäistä kertaa juuri kuusikulmaista lattiaa. Draaman ainekset olivat koossa, kun kummallakin oli eri teoria, miten laatoitus olisi parasta tehdä. Pieni virhe synnytti idean kokeilla paikoin keltaista saumalaastia, joka näyttääkin yllättävän makealta.

– Yhdessä kohtaa alkoi heittää pahasti ja toinen tuli hätiin, niin siinä vähän väännettiin. Lattiassa on pientä heittoa, mutta kun hyväksyy, että se on tehty itse, siinä on jotain sympaattista, Marjo naurahtaa.

Vaaleaan yläkertaan noustaan portaita, joita kutsutaan humoristisesti hornantuutiksi. Ikkunoita on jokaisella seinäosuudella, jolloin valo kulkee kuudesta suunnasta. Pariskunta on tyytyväinen, että arkkitehti ehdotti vielä yhtä ikkunaa yläkertaan. Tämä on hyvä esimerkki Jan-Erikin peukuttamasta arkkitehdin ja taiteilijan yhteistyöstä.

Kuusikulmio antaa kodissa tunteen jatkuvasta liikkeestä, jota ei katkaise äkillisesti suorat kulmat. Jan-Erik kertoo kuusikulmion olevan myös neliötä energia­tehokkaampi.

Muuttomatka viime keväällä ei ollut pitkä, mutta kirjoja jäi vielä säilyttäviksi Lehtitalon taiteilijaresidenssiin. Pariskunta on kotiutunut hyvin. Moni vieras on jopa pitänyt Kuusi-o-talosta enemmän kuin Lehtitalosta. Ehkä siksi, että nykyinen peilaa ainakin kooltaan hieman paremmin vähän tavallisempaa kotia.

Ainakaan toistaiseksi he eivät ole törmänneet vielä kodissa toisiinsa, vaikka hukkatilaa ei olekaan. Jan-Erikiä tosin huvittaa, että vertauskuvallisesti hänen toisaalla oleva työtilansakin on taloa suurempi.

Ohikulkijoitakaan ei ole unohdettu, sillä klassismin hengessä talon ulkokulmissa, ikään kuin oksilla, on taidetta katseltavaksi. Jan-Erik ei keksi edelleenkään hyvää syytä, miksi talo ei voisi olla esittävä.

– Se antaa vinkkejä ihmisille, että maailmaa voi nähdä monella tapaa. Kaiken ei täydy seurata kirjoittamattomia sääntöjä, kuten, jos sulla on tietty määrä rahaa, pitää olla tietynlainen talo ja auto, jotta kuulut johonkin jengiin, Jan-Erik sanoo.

Lue myös juttu Jan-Erikin ja Marjon entisestä kodista! Surrealistinen Lehtitalo syntyi taideprojektina arkkitehdin kanssa.