43-vuotiaana mummuksi tullut Tanja: ”En neuvo tytärtäni lastenhoidossa, vaan käsken katsomaan Googlesta”
Tanja Kaarlela, 49, tuli isovanhemmaksi kuusi vuotta sitten. Lapsenlapsen syntymä vapautti hänet äitiydestä ja sai hurahtamaan mummuiluun. Samalla se antoi kipinän irtautua pitkäaikaisesta työstä ja heittäytyä kokopäiväiseksi kirjailijaksi.
Kortissa luki ”Lycka till, mummu och pappa”. Tanja Kaarlela naurahti – tytär oli tainnut kirjoittaa väärin, mammahan kortissa pitäisi lukea. Ja miksi tytär sillä tavalla tsemppasi heitä?
Sitten Pasi-puoliso huomasi piirroskuvan hahmosta, jolla oli iso vatsa.
”Vihdoin viesti alkoi valjeta. Meistä tulisi isovanhemmat, ja rento kahden aikuisen arki muuttuisi.”
Kesämökillä vuonna 2018 kuultu uutinen oli Tanjalle pakahduttavan iloinen. Samalla se merkitsi sitä, että hänestä tulisi isovanhempi 43-vuotiaana. Tanjan ja Pasin ainoa lapsi, Mirjami, oli 23-vuotias. Lapsihaaveet eivät kuitenkaan yllättäneet, sillä tytär oli aina hoitanut lapsia mielellään ja heittänyt puolitosissaan haaveilevansa suurperheestä.
”En epäillyt hetkeäkään, pärjäisikö Mirjami. Koin rauhaa siitä, että nyt suurimmat huolet ovat takana.”
Mirjamin nuoruus oli ollut haastavaa aikaa. Ongelmat alkoivat ilmetä jo alakoulussa, kun tyttären vilkkaus ja oppimisvaikeudet veivät mielenkiinnon koulunkäynnistä. Kotona äiti ja tytär keskustelivat paljon, eikä vaikeitakaan tunteita pidetty piilossa. He olivat Tanjan mukaan äärimmäisen läheisiä. Molemmista tuntui, että lapsi katkaisi napanuoran heidän väliltään.
”Mirjami totesi jälkikäteen, että äitiyteni loppui sinä päivänä, kun hänestä itsestään tuli äiti. Tavallaan äitiys minussa astui sivuun ja muutuin ensisijaisesti mummuksi.”
Kirjailijan ammatti oli ollut nuoresta saakka Tanjan unelma, mutta sen toteuttaminen oli tuntunut mahdottomalta.
Tanja oli itse 19-vuotias tullessaan raskaaksi. Hän oli itsenäistynyt aikaisin ja muuttanut jo 16-vuotiaana omilleen nykyisen puolison kanssa. Vuotta myöhemmin heillä oli jo asuntolaina ja talo. Työ ja toimeentulo löytyivät läheltä.
Samalla moni ovi sulkeutui. Tanja ei koskaan lähtenyt opiskelemaan tai muuttanut pois kotipitäjästä.
”Minusta on aina tuntunut, että putosin jonkinlaiseen välitilaan, kun ystäväni lähtivät opiskelemaan ja muuttivat muualle. Tunsin, että tietyt ovet olivat menneet kiinni.”
Kirjailijan ammatti oli ollut nuoresta saakka Tanjan unelma, mutta sen toteuttaminen oli tuntunut mahdottomalta. Tanjan esikoisromaani oli julkaistu vuonna 2013 ja sen jälkeen hän kirjoitti romaaneja työn ohessa apurahojen turvin. Kun lapsenlapsi Felix ilmoitti tulostaan, Tanja oli työskennellyt parikymmentä vuotta miehensä yrityksessä.
”Olin solmussa ja kaipasin työtä, jossa voisin toteuttaa enemmän itseäni. Olin jo 40-vuotias, mutta mietin yhä, mitä haluan elämältä.”
Tanja otti töistä usein vapaata hoitaakseen lapsenlasta. Suhde Felixiin oli alusta asti läheinen, sillä Tanja vietti vauvan kanssa paljon aikaa.
”Pienenä Felix kutsui minua äitimummuksi.”
Isovanhemmaksi tuleminen opetti Tanjalle tärkeällä tavalla omien rajojen vetämistä.
Felixin pikkusisko Juudit syntyi puolentoista vuoden kuluttua. Tanja elätteli ajatusta, että jäisi hoitamaan lapsenlapsia, kun Mirjami aikanaan aloittaisi työt. Jostakin oli luovuttava, mikäli aikoi panostaa kirjoittamiseen, ja lapsenlasten elämässä hän halusi olla täysillä mukana.
Tyttären pikkulapsiperheen arkea seuratessaan ja lapsenlapsia hoitaessaan Tanja alkoi epäillä, jaksaisiko sittenkään kokopäiväistä lastenhoitoa viikosta toiseen. Siksi hän luopui ajatuksesta.
Kun lapsenlapset aloittivat päiväkodin, Tanja tunsi syyllisyyttä. Nuorta perhettä kiusannut sairastelukierre sai hänet valvomaan öitä ja miettimään, pitäisikö lapset ottaa pois päiväkodista ja hänen jäädä hoitamaan heitä.
”Koronan aikaan kolme läheistämme kuoli yllättäen. Se oli lopullinen herätys. Tajusin, että jos lykkään jatkuvasti haaveitani, ei ehkä koskaan tule mahdollisuutta toteuttaa niitä.”
Tanja rohkaistui irtisanoutumaan työstään ja keskittyi kirjoittamiseen uudella Iida Aho -kirjailijanimellään. Kaksi kuukautta myöhemmin kustantaja tarjosi sopimusta Pääskyniemi-kirjasarjasta.
”Siinä kohtaa asiat loksahtivat käsittämättömällä tavalla kohdalleen. Kirjoittaminen on ollut minulle monesti elossa pitävä voima, ja vihdoin sain tehdä sitä kokopäiväisesti.”
Isovanhemmaksi tuleminen opetti Tanjalle tärkeällä tavalla omien rajojen vetämistä.
”Lohdutan itseäni ajatuksella, että Felixille ja Juuditille olisi ollut karhunpalvelus, jos minä olisin hoitanut heitä päiväkodin sijaan.”
Mirjamille Tanja on antanut tilaa kasvaa äidiksi omalla tavallaan.
Mummun rooliin sujahtaminen ei tuntunut Tanjasta vaikealta, päinvastoin. Hän on koko ikänsä kuullut läheisiltä, että käyttäytyy kuin vanha ihminen.
”Tytärkin totesi, että nyt voit rehellisesti kutsua itseäsi mummuksi.”
Tanja keksii mummuudelleen monta syytä: hän on lapsesta asti viettänyt paljon aikaa omien isovanhempiensa kanssa. Jo koululaisena naapurissa asuva mummu kattoi hänelle iltapäivisin päiväkahvit. Toisen mummun kanssa hän katseli televisiosta Lauantaitansseja ja pyörähteli olohuoneen lattialla. Molempien kanssa hän oppi kutomaan mattoja ja kulki kylässä vanhusten luona.
”Entisajan maailma imi minut jo lapsena mukaansa ja rakastuin kaikkeen, mitä siihen kuului.”
Hän ei juuri pohtinut sitä, millainen isovanhempi haluaisi olla. Toista oli äidiksi tullessa, jolloin hänellä oli vahva visio siitä, miten olla hyvä äiti. Nuoren ikänsä vuoksi hän vertaili itseään muihin ja halusi osoittaa ennakkoluulot vääriksi.
”Tavoitteet sai tosin ampua yksi kerrallaan alas, sillä tein jatkuvasti asioita, joita olin päättänyt olla tekemättä”, Tanja sanoo ja nauraa.
Tällä kertaa ulkopuolisia paineita ei ollut. Mummuus saisi muokkautua juuri sellaiseksi kuin hänestä parhaalta tuntuisi. Hämmästyneitä katseita nelikymppinen isovanhempi on kuitenkin välillä saanut.
”Kerran Felixin ollessa vauva olin hänen kanssaan kaupassa. Harmaantunut pariskunta katseli silmät pyöreinä, kun puhuin vauvalle itsestäni mummuna.”
Mirjamille Tanja on antanut tilaa kasvaa äidiksi omalla tavallaan. Hän ei tuputtanut neuvoja tai kyseenalaistanut Mirjamin tapaa toimia.
”Muistan itse, miten tympeää oli, kun joku epäili lapsen tukehtuvan vaunussa roikkuvaan harsoon tai mietti, onko lapsella tarpeeksi vaatteita päällä. Ei minun tarvitse olla päsmäröimässä, sillä kyllä elämä ja lapsi opettavat.”
Tanja ei muutenkaan ajattele olevansa kaikkitietävä. Hän kehottaa Mirjamia luottamaan enemmin neuvolaan kuin omiin 1990-luvulla saamiin oppeihinsa.
”Sanoin Mirjamille usein, että katso Googlesta, kun hän pyysi neuvoa Felixin vauva-aikana.”
Äiti ja tytär ovat Tanjan mukaan temperamentiltaan hyvin erilaisia: toinen tarvitsee enemmän omaa tilaa, toinen on hyvin sosiaalinen. Lapsenlasten myötä he ovat oppineet hyväksymään toistensa erityispiirteet.
”Vietämme paljon aikaa yhdessä kesämökillämme. Kun muut kantavat porukalla rantaan ilmapatjat, minä saatan lähteä kävelylle. Kukaan ei kuitenkaan loukkaannu siitä, vaan muut ymmärtävät, että kyse on vain erilaisista tarpeista.”
Tanja uppoutuu mielellään lasten leikkiin.
Äitiyden roolin jäädessä lasten leikki ja luovuus tuntuivat tarttuvan Tanjaan, aivan kuin hän olisi janonnut höpsöttelyä kaiken vakavuuden ja suorittamisen keskelle. Myös Pasi-puolison leikillisyys on jälleen lapsenlasten myötä herännyt.
Arki isovanhempien kanssa ei silti tarkoita hoploppeja ja huvipuistoretkiä. Lapsena Tanja nautti itse eniten siitä, että sai kulkea isovanhempien mukana, auttaa kotitöissä ja juoda vaikka päiväkahvit yhdessä. Hän haluaisi välittää pienet arjen ilot myös omille lapsenlapsilleen: esimerkiksi sauna kylpyineen ja pillimehuineen muodostui jo varhain tärkeäksi rutiiniksi.
”Luonto on meitä lähellä, joten olemme paljon ulkona. Tarkkailemme lintuja, kalastamme, marjastamme tai kokkaamme leikkiruokaa männynneulasista ja ruohosta. Talvella hiihdämme.”
Tanja uppoutuu mielellään lasten leikkiin. Kun Mirjamin perhe tulee kylään, mummu katoaa usein lasten kanssa ja jättää muut aikuiset vaihtamaan kuulumisia. Jos Tanja yrittää osallistua aikuisten puheeseen, tulee nelivuotiaalta Juuditilta napakkaa palautetta: mummu ei nyt ole yhtään tässä meidän maailmassa.
”En ole se isovanhempi, joka tarttuu ensimmäisenä imuriin siivotakseen. Keksin sen sijaan paljon mielenkiintoisempaa tekemistä yhdessä lasten kanssa. Mirjami valittaa, että kylään tullessa sotken koko talon. On totta, että villitsen välillä lapsetkin.”
Nuorikin mummu huomaa kuitenkin, että intensiivinen lasten kanssa touhuaminen vie voimia.
”Kun he olivat pienempänä meillä yötä, en nukkunut juuri lainkaan vaan olin koko ajan valppaana valmis lisäämään peittoa, hieromaan jalasta tai lohduttamaan, jos lapset näkivät pahaa unta.”
Uni jää edelleen katkonaiseksi, koska yökylään tulevat lapset nukkuvat mieluiten mummun kyljessä. Se ei kuitenkaan haittaa.
”Minusta on ihana nukkua ja herätä heidän kanssaan.”
Isovanhemmuus on siirtänyt fokuksen tyttärestä lapsenlapsiin. Mirjamin ensimmäisen raskauden aikana Tanja latasi ensi kertaa Whatsapp-viestisovelluksen saadakseen tuoreimmat kuvat ja kuulumiset. Tanja ja Pasi elivät tiivistii mukana raskauden vaiheissa ja lapsenlapsista on tullut tärkeä osa elämää.
”Ennen puhuimme Mirjamista automatkalla tai saunanlauteilla. Nyt puhumme lapsenlapsista”, Tanja sanoo nauraen.
Tällä hetkellä Tanja tapaa lapsia noin kerran viikossa, mutta videopuheluita he soittelevat lähes päivittäin. Tilanteeseen tulee taas muutos, kun elokuussa Mirjamille syntyy kolmas lapsi. Tanja on jo järjestellyt työnsä niin, että seuraava kirja ilmestyy vasta vuonna 2027.
”Suhtaudun kirjoittamiseen intohimoisesti ja minun on välillä vaikea irrottautua siitä. Korvaan menetetyn ajan olemalla lapsenlasten kokonaisvaltaisesti, eikä minulla silloin ole kiire mihinkään. Läheisten kanssa oleminen on parasta työstä palautumista. Koen, että elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa.”
