Sisäilman hajuista ja epäpuhtauksista halutaan päästä eroon nopeasti ja vaivattomasti. Kunhan ei vain tarvitse etsiä juurisyitä noille epämiellyttävyyksille – kenellä sellaiseen olisi aikaa!

Kymmenkunta vuotta sitten alettiin tarjota ratkaisuksi epäpuhtauksien hapetusreaktiota, otsonointia. Väitettiin, että sillä korjattaisiin homevauriotkin. Melko pian hoksattiin, että otsoni on ihmiselle varsin haitallinen aine, mutta turvallisina pitoisuuksina sillä ei ole homeitiöihin mitään vaikutusta. Suuretkaan pitoisuudet eivät poista mikrobeja rakennusmateriaaleista.

Otsonoinnin sijaan alettiin markkinoida ionisointia. Se kuulostaa jopa hienommalta kuin otsonointi, ja ionien virtaushan pitää Teslankin liikkeellä. Oikeasti ionisointi on kyllä selvästi turvallisempi prosessi kuin otsonointi, mutta valitettavasti vielä tehottomampi.

Tällaisen määritelmän menetelmälle tarjoaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Hanna Leppänen:

– Ionisaattori levittää ilmaan sähköisesti varautuneita ioneja, jotka sitoutuvat ilmassa leijuviin hiukkasiin. Näin myös näistä hiukkasista eli epäpuhtauksista tulee varautuneita, jolloin ne voivat kiinnittyä huoneen pintoihin. Vastakkaisesti varautuneet hiukkaset voivat myös sitoutua toisiinsa ja muodostaa suurempia partikkeleita, jotka laskeutuvat alas.

Tämän ihmeellisempi prosessi ei ole. Hiukkaset eivät häviä minnekään, ne vain tarttuvat huoneen pintoihin samaan tapaan kuin villapaitaan hangattu ilmapallo.

Ilma kyllä puhdistuu tietyistä epäpuhtauksista, mutta ionisaattorin käytön jälkeen huoneen kaikki pinnat pitää pyyhkiä puhtaaksi.

Selvästi kätevämpi toimenpiteestä tulee, kun otetaan käyttöön laite, joka kerää nuo sähköisesti varautuneet hiukkaset yhteen paikkaan. Menetelmä on nimeltään sähkösuodatus, ja monet ilmanpuhdistimet toimivat tällä periaatteella.

Sähkösuodattavassa puhdistimessa laitteen puhallin imee huoneesta ilmaa, ja hiukkasiin ionisoidaan sähköinen varaus. Hiukkaset tarttuvat laitteen sisällä oleviin vastakkaisesti varattuihin metallilevyihin, mistä ne puhdistetaan tietyin väliajoin. Suodatettu, puhdas ilma puhalletaan takaisin huoneilmaan.

– Ionisoinnissa voi syntyä sivutuotteena myös uusia haitallisia epäpuhtauksia kuten varattuja partikkeleita, ultrapieniä hiukkasia ja otsonia, Hanna Leppänen varoittaa.

Otsonille on annettu haitalliseksi todettu pitoisuus, HTP-arvo, 0,05 ppm (yksikkö parts per million). Jokaisen ionisointilaitteen valmistajan on – tai ehkä pikemminkin olisi – osoitettava luotettavin mittauksin, ettei laitetta käytettäessä synny haitallista määrää otsonia. Kun otsoni reagoi sisäilman kemiallisten epäpuhtauksien kanssa, voi syntyä myös uusia epäpuhtauksia.

Ennen kuin lähtee ionisaattoriostoksille, on tärkeää tietää, mitä halutaan poistaa. Sopiva ilmanpuhdistuskonsti valitaan sen mukaan. Esimerkiksi sähkösuodattimet eivät sovellu kemiallisten yhdisteiden eli hajujen poistoon.

– Jos halutaan poistaa hiukkasmaisia epäpuhtauksia, kuten allergeeneja, laadukas sähkösuodatin on toimiva laite, Leppänen sanoo.

– Myös hepa-suodattimella varustetut ilmanpuhdistimet poistavat tehokkaasti hiukkasmaisia epäpuhtauksia.

HEPA on lyhenne sanoista High Efficiency Particulate Air filter eli vapaasti käännettynä erittäin tehokas hiukkassuodatin.

Usein käytetään yhdistelmätekniikoita. Jos halutaan poistaa sekä hiukkasmaisia epäpuhtauksia että hajuja, ilmanpuhdistimessa voi olla kaasumaisia yhdisteitä imevä aktiivihiilisuodatin sekä hepa-suodatin tai ionisoiva sähkösuodatin.

Ionisointi sen enempää kuin vielä suositumpi otsonointikaan ei kuitenkaan poista rakennevaurioista kuten mikrobikasvustosta aiheutuvia hajuja. Ainoa keino hajusta eroon pääsemiseksi on selvittää sen aiheuttaja ja korjata vauriot.

Hajun pitäisi poistua rakenteista korjauksen, siivouksen ja tuuletuksen jälkeen. Jos se ei poistu, ei ole korjattu tarpeeksi.