Viherpiha

"Talven jälkeen tuntuu, että oikein janoan värejä" – kukkahuuma valtaa Inkerin keväisin, poimi ihanat sipulikukkaideat omaan pihaan!

"Talven jälkeen tuntuu, että oikein janoan värejä" – kukkahuuma valtaa Inkerin keväisin, poimi ihanat sipulikukkaideat omaan pihaan!
Inkeri Lundgren rakastaa kevätkukkia ja istuttaa niitä puutarhaansa lisää joka vuosi. Hän odottaa koko talven niiden kukinnan alkamista.
Julkaistu: 18.3.2022

Juttu on julkaistu Viherpihassa 3/2021.

Tällaisina päivinä Inkeri Lundgren voisi viettää loputtomasti aikaa puutarhassaan. Hän haluaa ottaa kaiken irti siitä, että aurinko paistaa sinitaivaalla, ilmassa tuoksuu vasta leikattu ruoho ja kevään sipulikukkaloisto on kauneimmillaan.

– Olen odottanut näitä kukkia niin kovasti! Talven jälkeen tuntuu, että oikein janoan värejä. Juuri nyt en jaksa harmitella edes sitä, että työmatkalta Hollannista ostamani papukaijatulppaanisekoitus ei ole yhtään sitä mitä piti.

Inkeri ihastelee jokaista uutta kevätkukkaa.
Pionien punertavat alut sointuvat Inkerin Amsterdamista tuomiin nimettömiin tulppaaneihin.

'Pinksize' -tulppaanin kukat ovat kookkaat.
Näyttävä tulitulppaani 'Exotic Empreror' kohoaa muiden kevätkukkien yläpuolelle.

Siinä missä Inkeri kuvitteli näkevänsä upeita erikoistulppaaneja, joiden ruttureunaiset ja sulkamaiset terälehdet kupruilevat eksoottisesti, kukkii nyt niiden tavallisia, yksinkertaiskukkaisia kirkkaankeltaisia ja -punaisia sukulaisia. Kaikki muu on onneksi juuri niin kuin pitääkin – tulppaanit kukkivat Inkerin lempiväreissä syvän violetteina ja hempeän vaaleanpunaisina. Niiden kookkaita kukkia täydentävät vielä narsissit, kirjopikarililjat, helmililjat sekä esikot, koiranhampaat ja muut kevään suloiset pikkuperennat.

Puutarhan varjoisimmalla laidalla nuppujaan availevat myös ensimmäiset alppiruusut, omenapuut vaativat vielä muutaman lämpöisen päivän, että niidenkin pinkeät nuput levähtävät auki.

Pienikokoinen orkideanarsissi 'Thalia' tuoksuu ihanasti.
Sirokukkainen koiranhammas kuihtuu pian kukinnan jälkeen.
Loistokevätesikot ovat levinneet tiiviiksi kukkapenkkien reuniksiksi naapurin aikoinaan antamista taimista.

Kevään pienet perennat sopivat sipulikukkien seuraan.

Kukkahuuman ensimmäisinä aloittaneet krookukset ovat jo hiipuneet. Inkeri kiittelee, että tänä keväänä pihapiirissä viihtyvät rusakot jättivät ne poikkeuksellisesti rauhaan. Yleensä niillä on ollut tapana napsia krookukset napoihinsa jo nuppuvaiheessa.

Lundgrenit asuvat Itä-Helsingissä 1950-luvun omakotitalossa. Se kuului aikoinaan Inkerin miehen Jarin isovanhemmille. Talon alkuperäisestä puutarhasta muistuttavat perinteisesti sateenvarjon mallisiksi leikatut isot omenapuut sekä kriikuna ja marjapensaat, mutta pääosin Inkeri ja Jari ovat muokanneet pihan uusiksi. Alussa muutostöissä oli apuna myös puutarhasuunnittelija.

– Talo oli pitkään vuokralla, ja sinä aikana puutarha pääsi ränsistymään. Halusimme kuitenkin säilyttää mahdollisimman paljon jäljelle jääneestä, joten uudet suunnitelmat tehtiin vanhojen puiden ehdoilla. Käytimme myös talon tyyliin sopivia perinteisiä materiaaleja, kuten nupukiviä.

Kuutiomaisilla kivillä on reunustettu myös Inkerin suunnittelemat erikokoiset pyöreät kukkapenkit, jotka kiertävät kärhötorneja tai pihapuita. Ammattilaisen vinkistä Lundgrenit asensivat nupukivet samaan tasoon nurmikon kanssa. Näin ruohonleikkurin toinen rengas voi kulkea kiven päällä eikä leikkuutyötä tarvitse enää viimeistellä trimmerillä.

Inkerin kukkapenkit ovat erikokoisia pyörylöitä, joiden keskipisteenä voi olla kärhötorni tai pikkupuu.
Puutarhan uudet linjat vedettiin vanhojen pihapuiden ehdoilla.
Yksi Lundgrenien kolmesta viljelylaarista on varattu Inkerin lähistöllä asuvan äidin käyttöön. Jari kasvattaa nikkaroimassaan kasvihuoneessa tomaatteja. 1030 neliömetrin puutarha sijaitsee vyöhykkeellä Ib.

Inkeri on istuttanut puutarhaan keväällä kukkivia sipulikasveja runsaasti jo monena syksynä, koska niiden tulevan kukinnan ajatteleminen helpottaa häntä selviämään pitkästä ja pimeästä talvesta.

– Alkuun panin sipuleita yhden pussillisen sinne, toisen tänne, mutta pian totesin, että eiväthän muutaman kukan ryppäät näytä näin isolla pihalla oikein miltään.

Kevätkukkainnostus lähti käsistä lopullisesti kolme vuotta sitten syksyllä, kun Lundgrenien tyttären ylioppilasjuhlat olivat tulossa seuraavana keväänä. Inkeri istutti niitä varten ainakin viisisataa uutta tulppaania.

Kukkapenkit alkavat olla täynnä kukkasipuleita. Inkeri istuttaa uudet sipulit syksyisin hyvin varovasti, etteivät vanhat sipulit vahingoitu.

Seuraavana syksynä Inkeri hankki tulppaaneita melkein saman verran lisää, ja samoihin aikoihin hän löysi myös narsissit. Ne ovat tulppaaneihin verrattuna paljon kestävämpiä – kun hienoimmat tulppaanit alkavat taantua ensimmäisen kukintansa jälkeen, monet narsissit kukkivat vuodesta toiseen ja levittäytyvät laajemmalle sivusipuleidensa avulla. Kirkkaankeltaisten lajikkeiden lisäksi narsisseissa on paljon myös vaaleakukkaisia ja jopa kokovalkoisia lajikkeita, jotka sopivat täydellisesti Inkerin herkkään ja harkittuun värimaailmaan.

Kerrannaiskukkaisen 'Top Lips' -tulppaanin vaaleanpunaisissa terälehdissä on valkoiset reunat.
'Purple Peony' -tulppaani muistuttaa pionia.
Narsissi 'Peach Cobbler' kukkii haileissa persikan sävyissä.
Kerrotun 'La Torch' -narsissin yllä kurottelee 'Professor Einstein'.

Vielä yksi uusi sipulikukkaidea odottaa valmistumista. Inkeri otti viime koronakeväänä Jarin kanssa tavaksi käydä kävelyillä eri puolilla Helsinkiä ja silmäillä lehdettömien pensasaitojen läpi muiden puutarhoja.

– Monessa vanhassa puutarhassa nurmikot helottavat ihanan sinisinä idänsinililjakenttinä. Nyt vain odotan, että meidänkin sinililjamme pääsevät samaan.

Inkerin vinkit kevätpuutarhaan

Merkitse muistiin

Kevätkukkien sijainti unohtuu helposti niiden lakastumisen jälkeen, ja syksyllä sipuleiden istutuspuuhissa tulee helposti vahingoittaneeksi vanhempien kasvien sipuleita. Säästä kukkasipuleiden pakkauspahvit ja kirjoita istutuspaikka niihin. Samalla myös lajikenimet pysyvät hyvin muistissa.

Tee omia sekoituksia

Sipulikukat näyttävät kiinnostavimmilta usean lajin ja lajikkeen ryhmissä. Luo rytmiä istuttamalla sekaisin esimerkiksi matalia helmililjoja ja kookkaita tulppaaneita lempiväreissäsi.

Tutustu luonnonlajeihin

Kasvitieteelliset tulppaanit eli luonnonlajit eivät taannu vaan levittäytyvät viihtyessään hiljalleen isommalle alalle. Kokeile esimerkiksi herkän kauniita metsätulppaaneita.

Kannusta kukintaa

Lannoita kevätsipuleita syksyllä istutuksen yhteydessä ja tarvittaessa myös keväällä ennen kukintaa. Poista tulppaaneiden ja narsissien päät kukinnan jälkeen, sillä siemenien kehittäminen vie voimaa sipuleista ja heikentää seuraavan vuoden kukintaa. Helmililjojen, kirjopikarililjojen ja muiden pienten sipulikasvilajien voi antaa siementää, jos haluaa niiden leviävän.

Helppohoitoiset ja suloiset kirjopikarililjat ja helmililjat lisääntyvät siemenistä.

Kommentoi »