Ilmari Tapiovaara syntyi metsänhoitajan perheeseen vuonna 1914. Lapsuudenkodissa arvostettiin kulttuuria, ja veljeksistä moni oli taiteellisesti lahjakas. Tapiosta tuli kuvataiteilija-graafikko, Nyrkistä elokuvaohjaaja. Ilmari oli taitava piirtäjä. Hän pääsi parikymppisenä Taideteollisuuskeskuskouluun ja tunsi löytäneensä paikkansa.

1930-luvulla suomalainen muotoilu ja arkkitehtuuri eli mullistavaa aikaa. Tapiovaara omaksui jo kouluaikoina ajatuksen, että teollinen sarjatuotanto ja hyvä suunnittelu palvelevat kaikkia yhteiskuntaluokkia.

Huonekalutehdas Asko-Avonius palkkasi 25-vuotiaan Ilmari Tapiovaaran taiteelliseksi johtajakseen juuri ennen talvisotaa. Hän suunnitteli kymmenen kalusteen malliston vuoden 1939 Asuntonäyttelyyn. Uutuusmallisto ehti olla esillä vain seitsemän päivää ennen sodan syttymistä. Kalusteet eivät koskaan päätyneet tuotantoon, ja valmiina ollut viidenkymmenen kappaleen koe-eräkin tuhoutui pommituksissa.

Asemasodan aikana Tapiovaara toimi 5. divisioonan tuotantotoimiston päällikkönä Itä-Karjalan metsissä. Tapiovaaran ohjauksessa syntyi erilaisia armeijan rakennus- ja sisustusratkaisuja: korsuja, kanttiineja, navettoja, käyttöesineitä ja huonekaluja. Työkaluja oli vähän, ja puu otettiin ympäröivästä metsästä. Myöhemmin Tapiovaara muisteli aikaa elämänsä parhaana korkeakouluna.

Sodan jälkeen Tapiovaara ei enää palannut Askon palkkalistoille. Yhteistyö jatkui myöhemmin, kun hän piirsi Askolle monia ikoniseksi muodostuneita kalusteita 1950-luvulla.

Vaikka sodasta toipuvassa maassa säännösteltiin materiaaleja, kalusteita tarvittiin niin koteihin, kouluihin kuin päiväkoteihin. Apuna suunnittelussa oli vaimo, sisustusarkkitehti Annikki Tapiovaara. Hän ideoi miehensä kanssa ja auttoi piirtämään suunnitelmia puhtaaksi. 1950-luvun alussa he perustivat oman suunnittelutoimiston. Joukkoon liittyi 1967 myös pariskunnan poika Timo Tapiovaara, joka opiskeli sisustusarkkitehdiksi.

Pariskunta sai kaivatun läpimurron, kun he voittivat kilpailun opiskelija-asuntola Domus Academican sisustamisesta. Vuonna 1946 suunnitellussa Domus-tuolissa näkyi pula-ajan niukkuus: täyspuu, kaksi vaneripalaa ja muutama ruuvi yhdistyivät erinomaiseen muotoiluun. Yksinkertaisesta rakenteesta huolimatta istuin on ergonominen. Moderni tuoli oli pitkään lähinnä julkisten tilojen kaluste, koska sitä pidettiin aluksi karuna koteihin. Pinottava ja helposti koottava Domus soveltui sarjatuotantoon, ja sen kuljettaminen oli edullista. Tuolista tulikin tärkeä vientituote sotien jälkeen.

Vaikka Ilmari Tapiovaara loi uransa aikana monenlaista, hän palasi yhä uudestaan ja uudestaan suunnittelemaan tuoleja. Pinnatuolien tarina alkoi Fanettista vuonna 1949. Sitä alettiin valmistaa ensin ruotsalaisella Edsbyn tehtaalla vuonna 1949, kun yritys halusi hyödyntää puusuksien valmistuksen ylijäämämateriaalia. Vuodesta 1955 alkaen tuolia sai myös Suomesta, kun Asko otti sen tuotantoon.

Fanett oli myyntimenestys 1950–60-luvuilla. Pelkästään Ruotsissa sitä valmistettiin yli viisi miljoonaa kappaletta. Suosio innoitti muita huonekalutehtaita kehittelemään omia tai vain hieman muunneltuja pinnatuolimalleja. Jopa Asko valmisti istuinta viimeiset vuodet toisella nimellä. Aidon Fanett-tuolin erottaa istuimen kuopasta sekä taivutetusta etureunasta.

Keittiön ruokatuolien lisäksi pinnaselkäiset tuolit yleistyivät muissakin huoneissa. Fanettin pohjalta syntyivät myöhemmin korkeaselkäinen Mademoiselle (1957), pyöreämpi Crinolette-lepotuoli (1961) ja Mamselli-keinutuoli (1960).

Tapiovaaran suunnittelussa näkyy talonpoikaisen kulttuurin ja käsityöperinteen arvostus. Hänen suositut tuolinsa ovat mukaelmia englantilaisesta pinnatuolista, spindle-back chairista, joilla oli sisustettu suomalaisia maataloja vuosisatojen ajan. Tapiovaaran tunnetuimpiin töihin kuuluu myös pirttikaluston moderni versio, Pirkka-sarja (1955) pöytineen, tuoleineen ja penkkeineen.

Ilmari Tapiovaara rakasti esiintymistä ja puhumista, ja hän olikin aikanaan suosittu luennoitsija. Tapiovaarasta oli tullut brändi, mikä teki hänestä arvostelun kohteen. 1960-luvun loppupuolella nuoremman polven suunnittelijat syyttivät Tapiovaaraa elitismistä, vaikka hänen suunnittelunsa lähtökohtana oli ollut tehdä laadukkaita mutta edullisia huonekaluja.

1980-luvun alussa Tapiovaara sairastui Parkinsonin tautiin. Kun piirtäminen ei enää onnistunut, hän päätti sulkea toimistonsa vuonna 1984. Sairauden edetessä ura jäi unohduksiin. Tapiovaara oli parin vuosikymmenen ajan Suomessa unohdettu mestari, mutta maailmalla riitti kiinnostusta. Hän kuoli tammikuussa 1999 eikä ehtinyt nähdä, miten nettikauppa yleistyi ja osana vintagebuumia hänen suunnittelemansa huonekalut alkoivat käydä taas vilkkaasti kaupaksi. Jokin on silti toisin kuin 1950-luvulla: tuolien hintalappu. Nykyään Artekin valikoimissa on vajaa parikymmentä Tapiovaaran suunnittelemaa huonekalua.

Lähteet: Elina Jaakkolan artikkeli Ilmari Tapiovaara Avotakassa 4/2013 ja Antti Järven artikkeli Maine ja unohdus Avotakassa 6/2014.