Kotivinkki

Sari nukkuu päiväunia entisessä leikkimökissä, Satu lukee kirjoja minikodin parvekkeella – kolme naista esittelee ihanat rauhoittumispaikkansa

Sari nukkuu päiväunia entisessä leikkimökissä, Satu lukee kirjoja minikodin parvekkeella – kolme naista esittelee ihanat rauhoittumispaikkansa
Sari Ahonen, 55, rakensi oman kesähuoneen lasten vanhaan leikkimökkiin. Hän vetäytyy sinne päiväunille ja soittamaan ystäville. Teija Maila, 39, kuulostelee joogamatolla omia kuulumisiaan. Satu Güllen, 34, kolmihenkinen perhe asuu 31 neliön yksiössä. Kotona hän vetäytyy omaan rauhaansa parvekkeelle.
Julkaistu: 3.11.2020

Sari Ahonen: ”Jos jokin ottaa päähän, tulen mökkiini mököttämään”

Sarin mökkikausi kesämajassa alkaa keväällä. ”Keväällä tulee oikein fyysinen tunne, että juuri nyt on pakko päästä mökkiin, lakaista lattiat ja tuoda tekstiilit. Mökkikausi alkaa toukokuun lämpiminä päivinä ja kestää alkusyksyyn. Talvella vetäydyn sisällä johonkin mukavaan paikkaan viltin alle lukemaan.”

”Olin lapsena kova majanrakentaja. Kesäisin viritin teltan pihan perälle, raahasin sinne Viisikko-kokoelmani ja pötköttelin. Naapurin pojan kanssa rakensimme kymmeniä majoja läheiselle harjulle. Kun aloimme olla jo aika isoja, meille sanottiin, että tämä on sitten viimeinen.

Muutimme viisitoista vuotta sitten oman perheeni kanssa omakotitaloon, jonka pihalla seisoi vanha leikkimökki. Lapsemme olivat 1- ja 4-vuotiaita ja leikkivät siinä muutaman vuoden. Mökin sisällä oli leikkikeittiö ja vieressä hiekkalaatikko. Lattioilla rapisi usein hiekka, kun lapset ramppasivat tekemässä hiekkakakkuja.

Kun lapset aloittivat koulun, leikkimökki jäi pois käytöstä. Kunnostimme sen kesähuoneeksi. Ajattelin, että kun lapset kasvavat, he voivat vetäytyä vanhaan leikkimökkiinsä yhdessä kavereidensa kanssa.

En antaisi mökkiä pois mistään hinnasta.

Mökki on nyt jäänyt minun vetäytymispaikakseni. Otan siellä päiväunia, lueskelen kirjaa ja puhun ystävien kanssa pitkiä puheluita. Sisällä talossa perhe kuuntelee, kun kälätän. Jos jokin ottaa päähän, tulen mökkiin mököttämään.

En antaisi mökkiä pois mistään hinnasta. Sen vieressä kasvaa jumalattoman vanha kuusi, ja pelkään kauhulla ukkosia. Näen sieluni silmin, että kuusi romahtaa mökin päälle.

Meillä on nelihenkinen perhe, ja koronakevään aikana olimme kaikki koko ajan kotona. Onneksi pinna ei kiristynyt kaikilla yhtä aikaa.

Olen ainoa lapsi ja viihtynyt aina omassa seurassani. Vanha leikkimökki merkitsee minulle oman huoneen korviketta. Se on minun leikkipaikkani, jota voin sisustaa miten haluan. Olen ostanut mökkiin kympillä vanhan hetekan Facebook-kirppikseltä. Kesällä petaan siihen pehmeän sängyn, jossa on kiva nukkua päiväunia.

Sanon välillä perheelle, että lähden nyt mökille. Koira tulee joskus rappusille seurakseni.

Mökin ovi on aina kutsuvasti auki, ja sinne voi vapaasti mennä, kun siltä tuntuu. Harrastan kirjoittamista ja suunnittelen kesähuoneessa tulevia kirjoituksiani. Usein menen sinne somettamaan tai silloin, kun haluan olla ihan rauhassa. Perhe tietää jo tulla etsimään sieltä.

Kesähuone on oma pesäni, rento paikka, jossa ei tarvitse hienostella tai murehtia sitä, onko siivottu. Hämähäkinseitit nurkissa eivät haittaa yhtään.

Minusta on hirveän tärkeää, että kotona on jotain omaa ja henkilökohtaista. Se tuo elämään tarkoitusta ja mielekkyyttä. Silloin on jotain, jonka kokee omakseen, ja jokin paikka, jossa voi tehdä itselleen tärkeitä asioita. Jokaisella täytyy olla ainakin yöpöytä tai lipasto, johon kukaan muu ei kajoa.

Kun ympärillä on muita ihmisiä ja hälinää, omia ajatuksiaan ei aina pysty jäsentämään niin hyvin kuin yksin.

Kotona täytyy saada omaa rauhaa – varsinkin jos on kotona viihtyvää lajia niin kuin minä. Jos en ole saanut olla hetkeen yksin, minulle tulee levoton ja ärtyisä olo. Raahaudun silloin mökkiin ja laitan Master Chef Australian uuden jakson pyörimään.”

Teija Maila: ”Joogamatolla ajatukseni eivät enää kierrä ympyrää”

”Teen joogaharjoituksen aina hiljaisuudessa. Se palauttaa. Saan pienen lepohetken kaikesta ulkoisesta ärsykkeestä”, Teija kertoo.

"Pienten lasten kanssa oma aika on kortilla. Pyrin silti joogaamaan joka päivän edes pienen hetken. Joogamatto on minun paikkani, jossa pystyn hengähtämään. Laitan maton usein ikkunan eteen, koska tykkään nähdä puiden latvat.

Kun olen joogamatolla, keskityn hengittämiseen. Mieli voi murehtia menneitä ja huolehtia tulevasta, mutta hengitykseen keskittyminen tuo sen nykyhetkeen.

Joogatessa huomaan, missä mennään mielessä ja kehossa. Stressin ja lihasjännitykseen tuoma paine vähenee. Ajatukset eivät enää kierrä ympyrää, eikä mieli käy ylikierroksilla.

Olin lapsena tosi kiinnostunut uskonnoista. Murrosiässä opiskelin Tiibetin buddhalaisuutta. Olin kuitenkin niin levoton ja energinen, ettei minulle sopinut se, että vain istuisin paikallani. Aloin käydä astangajoogassa ja huomasin, että se teki minulle hyvää. Pääsin purkamaan energiaa.

Olen harjoitellut astangajoogaa nyt kaksikymmentä vuotta, ja siitä on tullut minulle ammatti. Minusta tuntuu, että henkinen hyvinvointi on isosti liitoksissa siihen, miten ihminen voi fyysisesti ja miten hän pitää omasta kehostaan huolta. Jos omat stressitasoni ovat koholla, huomaan sen fyysisessä olossa. Minulle tulee kipuja, ja hengitykseni muuttuu pinnalliseksi.

Joogan markkinoinnissa korostetaan usein hyvää oloa ja rentoutumista. Jooga ei ole vain sitä. Se on myös sitä, että tunnistaa rehellisesti, kun tuntuu pahalta ja stressaantuneelta.

Oma tila tuntuu henkireiältä. Ilman sitä en voi hyvin.

Korona-aikana on pitänyt sopeutua siihen, että koko perhe on yhtä aikaa kotona. Siksi en odota joogaharjoitukselta liikoja tai ole liian kriittinen. Menen matolle, oli tilanne mikä hyvänsä. Joskus vain pötköttelen ja hengittelen.

Minulla on 2,5- ja 4,5-vuotiaat lapset. He tietävät, että jooga oma hetkeni, mutta eivät aina sulata sitä. Joku roikkuu usein lahkeessa ja haluaa leipää tai lastenohjelmia. Matto on kuitenkin minulle niin tuttu ja turvallinen paikka, ettei se haittaa. Teen siinä hetkessä sen, minkä pystyn.

Elämme yhteiskunnassa, jossa on mielettömän kova tahti. Se kuormittaa aivoja ja vie pois sisäistä vapauden ja rauhan tunnetta. Korona-aikana moni on tehnyt vaativaa työtä kotona ja hoitanut samalla lasten koulut. Se on tosi stressaavaa. Jokaisen pitäisi päästä välillä pinnalle ottamaan happea, nipistää itselleen edes kymmenen minuuttia päivästä.

Jooga on minun omaa aikaani. Sen merkitys on vain korostunut nyt, kun olen koronan takia ollut pitkään lasten kanssa kotona. En ole luontaisesti kauhean sosiaalinen. Kaipaan paljon omaa tilaa, ja se on koronan takia kutistunut tosi pieneksi.

Toiset elävät sosiaalisista suhteista ja saavat niistä paljon. Minä kaipaan myös yksinoloa ja vuorovaikutuksetonta tilaa, jotta palaudun ja saan energiani pysymään hyvänä. Oma tila tuntuu henkireiältä. Ilman sitä en voi hyvin. Minusta tulee tosi ärtyisä ja huonotuulinen.

On tärkeää kokea, että minulla on oma paikkani maailmassa – omat rajat ja oma tila. Olen olemassa yksilönä, saan olla sellainen kuin olen ja pystyn hengittämään vapaasti.”

Satu Gülle: ”Rakensin parvekkeelle oman rauhan keitaani”

Satu rakentaa parvekkeesta joka kesä hiukan erilaisen. ”En ole helleihminen. Parvekkeella on kiva nauttia ilta-auringosta ja viileistä illoista.”

”Olen tosi introvertti enkä kaipaa kauheasti ulkopuolisten seuraa. Teen asiakaspalvelutyötä ja kun tulen kotiin, haluan omaa rauhaa. Jos vastassa on kovaääninen lapsi, saatan toivoa hetken, että minulla olisi oma huone, jossa hengähtää hetken töiden jälkeen.

Asumme mieheni ja 4-vuotiaan lapseni kanssa kolmistaan 31 neliön yksiössä, jonka ostin itselleni 12 vuotta sitten. Kun tulin raskaaksi, mietimme hetken isompaan asuntoon vaihtamista. Laitoimme yksiön myyntiin, mutta se ei mennyt kaupaksi.

Kun vauvavuosi oli ohi, huomasimme, että olimme pärjänneet hyvin. Päätimme jäädä.

Olen tehnyt parvekkeelle keitaan, joka on minun oma paikkani. Menen sinne yleensä silloin, kun lapsi käy nukkumaan ja minun ja miehen hiljainen aika alkaa. Mies tekee omia sivutöitään, minä otan kirjan tai viinilasin. Kun ilmat viilenevät, siirryn sisälle. Huonolla säällä paikkani on olohuoneen sohva.

Parvekkeella minut valtaa kokonaisvaltainen hyvän olon tunne ja rento fiilis. Keho, mieli ja silmät lepäävät. Olen tosi visuaalinen ihminen, ja estetiikka on minulle tärkeää. Viihdyn parvekkeella, koska olen laittanut sen niin kivasti. Tänä kesänä siellä on ollut riipputuoli ja paljon kasveja, jotka tuovat näkösuojaa.

Odotan parvekkeelle pääsyä jo keväällä, ja alan rakentaa paikkaani heti, kun lumet lähtevät. Parvekkeesta tulee joka vuosi vähän erilainen. Syksyllä kun ilma on niin viileä, että huppari ei riitä vaan tarvitsen ulkotakin, siirryn sohvalle.

Olen tosi visuaalinen ihminen, ja estetiikka on minulle tärkeää. Viihdyn parvekkeella, koska olen laittanut sen niin kivasti.

Muut ihmettelevät yksiössä asumista usein. Pidän Instagramissa sisustustiliä, ja kun mainitsen, että asumme yksiössä, ihmiset sanovat, että eivät olisi ikinä uskoneet. Monet etsivät kuvista lapsen sänkyä. Kukaan ei osaa ajatella, että lapsi nukkuu meidän kanssamme. Ihmiset ovat kysyneet myös, missä lapsen oma nurkkaus on. Olen vastannut, että koko koti on lapsen aluetta. Lapsen tavaroita on jokaisessa laatikossa. Pian hän saa oman sängyn alta vedettävän pedin.

Tykkään siitä, että olemme kotona lähellä toisiamme. Kaipaan isommasta asunnosta lähinnä sisustuksellisia asioita, kuten isoja ikkunoita, joista tulisi paljon valoa.

Toivoisin enemmän omaa tilaa ainoastaan silloin, kun teen kotona töitä. Teen Instagramiin liittyvää sivutyötä ja soitan siihen liittyen videopuheluita. Joskus joudun pyytämään miehen ja lapsen menemään puistoon tunniksi.

Ennen kuin muutimme mieheni kanssa yhteen, elimme neljä vuotta kaukosuhteessa. Välillämme oli kolmen tunnin lentomatka ja näimme kerran kuussa. Pidimme läheisyyden fiilistä yllä niin, että kun teimme kumpikin koneella töitä, pidimme Skypen kameraa auki. Näimme toisemme silloinkin, kun emme keskustelleet.

Sosiaaliset tilanteet syövät energiaani, mutta en laske perheen kanssa oloa sosiaaliseksi tilanteeksi. Usein ihan kaipaan sitä, että olemme yhdessä mutta hiljaa. Istumme vierekkäin sohvalla, minä luen ja mies tekee töitä. Vaihdamme välillä muutaman sanan. Siitä tulee intiimi turvallisuuden tunne. Kaikki on tässä, ja kaikki on hyvin.”

Kommentoi »