Hyvästi, kasariboordit! 1920-luvun puutalon keittiö koki remontissa täydellisen tyylipäivityksen – katso ennen ja jälkeen -kuvat!
Rakenna ja remontoi
Hyvästi, kasariboordit! 1920-luvun puutalon keittiö koki remontissa täydellisen tyylipäivityksen – katso ennen ja jälkeen -kuvat!
Hankolaisen viikonloppukodin keittiö päivittyi teknisesti ja palasi tyylillisesti kohti 1920-lukua. Keskipisteenä on pöytä, joka kokoaa perheen ja ystävät yhteen.
7.1.2019
 |
Avotakka

Lähtötilanne: keittiö 1980-luvun asussa

Keittiö oli remontoitu edellisen kerran 1980-luvulla.

Kun keittiökoneetkin viimein tulivat käyttöikänsä päähän, Hangonkylässä sijaitsevan kesäkodin asukkaat ryhtyivät pitkään haaveiltuun kettiöremonttiin. 1980-luvun keittiön kiintokalusteet ja hillopurkkiboordit saivat väistyä entistä selkeämmän sisustuksen ja kalustuksen tieltä.

1920-luvun puutalon on piirtänyt Hangon kylpyläpuiston huviloitakin suunnitellut rakennusmestari Gustaf Welander, ja perhe halusi kunnioittaa talon luonnetta – nykypäivään sovitettuna. Lisäksi toiveena oli, että kesäasunnon keittiö eroaisi perheen kaupunkikodin modernista tyylistä.

Perhe harrastaa ruoanlaittoa, ja usein pöydän ääreen kokoontuu myös ystäviä ja sukulaisia. Toisaalta keittiön pitäisi olla kodikas silloinkin, kun pariskunta olisi kaksin lasten lähtiessä kotoa.

Lopputulos: vahaa lattiaan, harmaata pintoihin

Hillityn harmaat kalusteet tekevät keittiöstä huonemaisen.

Kun nurkkakomerot, tapetit ja verhotangot oli poistettu, jäljelle jäivät puhdas tila, vanhat ikkunat ja ovet, puulistat, lankkulattia ja kaunis valo. Puulattian lakka hiottiin pois ja lankut käsiteltiin puuvahalla. Kaikki muut pinnat, katto mukaan lukien, maalattiin.

Keittiö näkyy heti ensimmäisenä eteisestä, ja sinne on näkymä myös olohuoneesta. Niinpä asukkaat valitsivat keittiöön vaaleanharmaat kalusteet, jotka jäävät neutraaleina taka-alalle. Myös seinät maalattiin samalla harmaan sävyllä.

Kierrätystiikkinen pöytä löytyi paikallisesta Foto Art Deco -liikkeestä. Astiat, Muubs. Kukat, Inbloom.
Keittiön runko on Ikeasta. Ovet, etusarjat ja vetimet ovat A. S. Helsingön mallistosta.

I:n muotoinen keittiö on aiempaa L:n muotoista selkeämpi ja avarampi, ja sen ansiosta keittiöön mahtuu myös entistä suurempi pöytä. Remontin jälkeen huomion keskipiste onkin kierrätystiikkinen pöytä, eivät seinillä polveilevat keittiökalusteet. Lopuksi pariskunta maalasi vielä pöydän ympärillä olevat tuolit.

Pitkä ja tavanomaista syvempi työtaso tuo paljon laskutilaa, ja sähköpistokkeet jäävät piiloon ikkunan edessä olevaan syvennykseen. Korkean jääkaapin lisäksi keittiöön mahtui nyt myös iso pakastin, johon voi säilöä oman puutarhan marjat. Kvartsikomposiittitaso on omiaan vapaapäivien leivontahetkiin.

75 senttiä syvällä tasolla mahtuu hyvin kokkaamaan ja leipomaan. Kvartsikomposiittitaso on Liidukiven.
Vetimet ovat A. S. Helsingön.
8 kommenttia