Terhi Pietilä tunnisti myynti-ilmoituksessa olevan talon heti. Hän oli ihaillut hirsihuvilaa vuosia aikaisemmin työhuoneensa ikkunasta työskennellessään Nokialla Espoon Perkkaalla.

– Toivoin aina, että pääsisin joskus käymään talossa.

Terhi oli vaihtanut Nokian yrittäjyyteen ja pyöritti menestyksellä Peroba-nimistä sisustusliikettä Helsingin keskustassa. Kun hän vuoden 2012 alkupuolella alkoi etsiä uutta liiketilaa Espoosta, ensimmäisenä silmiin osui tuttu hirsihuvila, Villa Ylänne Leppävaarassa.

– Sanoin Jukalle, että mennään ihan huvikseen katsomaan taloa. Hinta oli sijaintiin ja tonttiin nähden hyvä. Paikan päällä totesimme, että ei tämä ihan puhaltamalla nurin mene.

Kaupat tehtiin elokuussa. Alun perin huvilasta ei pitänyt tulla perheen kotia. Terhin ajatus oli, että sisustusliikkeen yhteydessä voisi olla pieni kahvila. Nopeasti suunnitelmat kuitenkin paisuivat: pariskunta päätti tehdä alakertaan kunnollisen ravintolakeittiön.

Lounaskahvilan kysyntä ylitti kaikki odotukset. Vain kuukausi avaamisen jälkeen Terhi kiikutti sisustustavarat pois tieltä, kun kahvila veti niin hyvin.

Toinen yllätys oli, kun kaupunki lähetti syksyllä 2012 kirjeen ja kertoi, että uusi asemakaava sallii talon muuttamisen asuinkäyttöön.

– Se oli elämäni lottovoitto, Terhi sanoo.

Ensimmäiset viikot ison huvilan kanssa olivat ikimuistoiset. Etenkin Terhiä mietitytti, mitä tulevaisuus toisi.

– Olisin voinut haahuilla täällä tuntikausia suunnittelemassa. Kun Jukka sitten sanoi, että revitään kaikki auki ja vaihdetaan eristeet, ajattelin että voi ei, pitääkö mennä niin paljon taaksepäin ennen kuin päästään rakentamaan uutta!

Talo oli ollut pitkään toimistokäytössä. Seiniä peittivät kipsilevyt ja katossa roikkuivat loisteputket.

– Ikkunoissa oli selkeästi ollut kosteutta. Niiden sisällä oli suolapurkkeja. Näki, että ne olivat olleet jäässä, Jukka kertoo.

Alakerta valmistui yhdeksässä kuukaudessa myymälä- ja ravintolakäyttöön sen jälkeen, kun rakennuslupa syksyllä 2013 oli myönnetty. Sisäpinnat purettiin paljaiksi hirsiin asti. Yksi ulkoseinä piti vaihtaa, mutta muuten hirret olivat kuivia ja hyvässä kunnossa.

– Tämä on todella tiukkaa ja pihkaista hirttä, moottorisahakin menee tukkoon. Se on varmaankin yksi syy, että talo on vielä pystyssä, Jukka sanoo.

Koska alakerta remontointiin ravintolakäyttöön, rakennusmääräykset olivat tiukat. Esimerkiksi kattoon tuli tuplakipsilevyt ja ilmanvaihdosta koneellinen. Muun muassa kahvilan ja valmistuskeittiön ilmanvaihto sekä talon palo-osastointi toivat yllättävän paljon lisäkuluja. Lisäksi ensimmäisenä talvena selvisi, että lumi sulaa katon taitteeseen ja jäätyy.

– Katolta tippui kymmenen kilon jäälohkareita, Jukka muistelee.

Poistaakseen lämpövuodon Pietilät tyhjensivät varastona olleen ullakon, uusivat eristystä ja paransivat tuuletusta. Kun yläkertaa pari vuotta myöhemmin alettiin remontoida asunnoksi, piti taitekaton alapuolisia rakenteita uusia, koska peltikattoon tiivistynyt kondenssivesi oli kastellut niitä. Tällä kertaa remontti tehtiin varmasti loppuun saakka, jotta yläpohjan tuuletuksesta tuli takuulla toimiva. Vesikatto oli sen sijaan edelleen hyvässä kunnossa, joten sitä ei tarvinnut uusia.

Aiempaan alakerran mylläykseen verrattuna kodin remontoiminen tuntui kuitenkin pienelltä projektilta. Jukka pystyi keskittymään siihen liki täyspäiväisesti, mitä nyt oli ravintolassa kiireapuna. Yläkerran asuintilojen remontti eteni lähinnä iltaisin ja öisin.

Pietilät olivat aiemmin kunnostaneet rintamamiestalon, joten perheellä oli jo kokemusta puutaloista.

– Tiesin, että kyllä Jukka tämänkin pystyy remontoimaan, Terhi sanoo.

Kului kuitenkin pari vuotta, ennen kuin perhe pääsi valitsemaan tapetteja. Terhin mukaan hänellä on aina kova kiire päästä hommiin, kun taas Jukka on tarkka ja piirtää kuvatkin moneen kertaan.

– Jälkikäteen olen ollut tyytyväinen, että hän on pitänyt päänsä. Olemme säästyneet monelta ongelmalta, kun emme ole joutuneet purkamaan jo tehtyä.

Seuraavaksi haaveena on löhöilyterassin rakentaminen yläkertaan. Lisäksi Jukka kunnostaa ikkunoita kellarikerroksen verstaassaan. Viereisessä ovessa on kyltti ”Nukkari”. Se on jätetty sijoilleen kertomaan päiväkotinakin toimineen talon historiasta.

Alakerrasta leviää houkutteleva ruoan tuoksu ja astioiden kilinä. Pihalla istuu ihmisiä lounaalla, mutta yläkerrassa Pietilän perheen kodissa saa olla omassa rauhassa.

Asunnon pohja on osoittautunut toimivaksi, ja jokaiselle on oma soppensa. Terhin lempipaikka on keittiö, jota hän usein katselee ikkunalaudalla istuen. Muutto saman katon alle ravintolan kanssa oli helpotus.

– Minulla oli aina huono omatunto, kun olin täällä niin paljon. Nyt lapset voivat tulla alakertaan käymään, vaikka olen töissä, Terhi sanoo.

Aluksi Terhi mietti, tulisiko muuton jälkeen kiusaus mennä töihin vapaapäivinäkin. Pelko on osoittautunut turhaksi.

– Eikä talon tarvitse olla yksikseen, kun ravintola illalla sulkeutuu ja valot sammuvat.

Kodin ja työpaikan mukana Terhi on saanut kallisarvoista tietoa uudesta asuinympäristöstään. Vuonna 1925 piirretyssä kartassa Villa Ylänteen naapurissa on vielä muitakin taloja. 1970-luvulla viereiset huvilat purettiin toimisto- ja kerrostalojen tieltä. Jossain vaiheessa huonokuntoinen huvila oli lähiseudun lasten silmissä oikea kummitustalo.

– Ajattelen, kuinka ihanaa on, että tästä tuli ravintola, jossa leppävaaralaiset pääsevät käymään.

Terhi on pienestä pitäen haaveillut asuvansa kartanossa. Ihan kartano Villa Ylänne ei vielä ole, mutta hulppea huvila kuitenkin.

– Täällä on niin kaunista, kaikki nämä ovet ja ikkunat. Talosta on tullut niin rakas, ettei perhe sieltä enää hevin muuta muualle.

– Olisi ihanaa, jos lapsenlapsilla olisi tällainen mummola.