
Homevaurio kotona – pitääkö kaikki tavarat hävittää?
Kodin kosteus- tai mikrobivauriot ovat harvoin niin pahoja, että kaikki irtaimisto pitäisi vaihtaa uuteen. Hengitysliiton sisäilma-asiantuntija Kirsi Säkkinen kertoo, milloin puhdistus voi riittää – ja miten se tehdään.
Eikö homekodin tavaroita tarvitsekaan aina hävittää?
Nettikeskusteluissa ja valtamediassakin toistuvat tapaukset, joissa koko kodin irtaimisto on pitänyt homevaurion vuoksi hävittää. Näin pitääkin tehdä, jos koko irtaimisto on näkyvän homekasvuston peitossa tai haisee homeelta hyvin voimakkaasti. Vaurioituneet tavarat pitää viedä suoraan jäteasemalle. Niitä ei saa myydä eikä viedä kierrätykseen. Aika harvoin tilanne kuitenkaan on näin vakava ainakaan tiloissa, joissa asutaan vakituisesti.
Huonekalujen, tekstiilien ja pientavaran huolellinen puhdistus voi riittää. Tavaroita pystyy käyttämään turvallisesti, jos homeen haju lähtee niistä puhdistamalla eivätkä tavarat uudessa asunnossa aiheuta oireita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi nuha, yskä, limaisuus, hengenahdistus, päänsärky tai väsymys.
Miten tavarat puhdistetaan, jos kotona on hometta?
- Vie puhdistettavat tavarat erilliseen tilaan. Käytä siivouksen ajan vähintään FFP2-luokan hengityssuojainta, kertakäyttöisiä siivoushanskoja ja erillisiä siivousvaatteita.
- Pese vaatteet ja tekstiilit mahdollisimman korkeassa lämpötilassa, vähintään 60 asteessa. Vie matot pesulaan.
- Pyyhi kovapintaiset esineet huolellisesti mikrokuituliinalla. Voit käyttää yleispesuainetta, jos materiaalit kestävät sen. Pese liinat 60 asteessa tai sulje ne käytön jälkeen roskapussiin hävitettäväksi.
- Suihkuta tai pyyhi huonekasvit ja vaihda niiden pintamullat. Vaihtoehtoisesti hävitä kasvit.
- Elektroniikkalaitteiden kotelot ja kannet voit joko imuroida, pyyhkiä tai puhdistaa paineilmalla. Tietokoneiden, televisioiden ja muiden it-laitteiden sisäosien tarkka puhdistus on ammattilaisten hommaa.
- Imuroi ja pyyhi taulut ja kirjat, siltä osin kuin materiaalit kestävät puhdistusta. Valokuvista ja asiakirjoista on paras tehdä uudet kopiot. Jos alkuperäisiä täytyy säilyttää, varastoi ne mieluusti muualla kuin asuintiloissa. Muistoksi säilytettäviä kirjeitä ja kortteja voi laminoida.
- Imuroi ja tuuleta isot huonekalut. Varmista, että imurissa on HEPA-suodatin, joka estää homehiukkasten pääsyn takaisin huoneilmaan. Voit myös lämpökäsitellä tavaroita esimerkiksi saunassa, kuivausrummussa tai silitysraudalla, jos niiden materiaalit kestävät lämpöä. Korkea lämpötila voi poistaa hajuja.
- Arvioi patjojen, sohvien ja muiden pehmeiden tavaroiden osalta, riittääkö puhdistus vai tuleeko tavara hävittää. Huolellinen puhdistus voi pelastaa monta tavaraa, mutta tyynyt, peitot ja petauspatjat on joka tapauksessa hyvä uusia.
Homekodin tyynyt, peitot ja petauspatjat suositellaan uusittaviksi. Miksi, jos esimerkiksi runkopatjan tai sohvan voi säästää?
Käytä aina siivouksen ja tavaroiden uusimisessa omaa harkintaasi. Jos homevaurio tulee ilmi nopeasti eivätkä tavarat haise vahvasti homeelta, voi olla, että voit säästää ne. Jos taas vaurio on ollut laaja ja huonekalu haisee vahvasti homeelta puhdistamisesta huolimatta, se on hyvä hävittää.
Tyynyt, peitot ja petauspatjat on suositeltavaa vaihtaa uusiin joka tapauksessa, koska ne ovat ihoa vasten ja hengitysteiden lähellä niin ison osan vuorokaudesta.
Onko varmaa, ettei home tartu tavaroiden mukana uuteen kotiin?
Home tarvitsee kasvaakseen aina ylimääräistä kosteutta. Jos viet tavaraa homevaurioisesta asunnosta uuteen kotiin, ei home lähde leviämään, jos asunnon rakenteet ja sisäilma ovat kunnossa.
Onko homeen haju itsessään haitallista? Voiko haisevien tavaroiden kanssa elää, jos ne eivät aiheuta oireita?
Homeen haju johtuu hajumolekyyleistä, joita homeiden aineenvaihdunta tuottaa. Niitä voi jäädä huonekaluihin ja esineisiin sittenkin, kun homeitiöt on siivottu pois.
Vanhoja tavaroita on hyvä viedä uuteen kotiin yksitellen. Tällöin huomaat, jos tietty esine tai huonekalu vielä haisee ja aiheuttaa oireita. Vahva homeen haju voi olla hyvin epämiellyttävä asia ja viihtyvyyshaitta. Jos on herkistynyt homeille, voi hajukin aiheuttaa oireita. Tällöin haisevat esineet täytyy hävittää.
Jos kallis sohva, mummolta saatu ryijy tai muu arvokas tai tunnearvoa kantava tavara haisee hieman, voit seurata, mitä hajulle käy ajan saatossa. Mahdollisesti haju vähenee tai poistuu. Lievästi haisevia tavaroita voi käyttää, jos ne eivät aiheuta oireita eivätkä haittaa.
Asiantuntijana sisäilma-asiantuntija Kirsi Säkkinen Hengitysliitosta. Lähteinä lisäksi THL ja Asumisterveysliitto.