Tien molemmilla puolilla seisoo samanlaisia puutaloja Helsingin Pirkkolassa. Keskellä talorivistöä portinpylväät on kaadettu, jotta kaivinkone mahtuu pihaan.
Puheita ei pidetä, kun kappale Suomen historiaa revitään alas. Kaivuri tarttuu puutalon peltikattoon ja nykäisee sen irti. Seuraavaksi lähtee seinä.
Viime vuoden lopulla Kangastie 14:n pitkäaikainen omistaja päätti myydä talonsa. Hän kutsui asiantuntijoita tarkastamaan rakennuksen. Tuomio oli selkeä: myynnistä ei tulisi mitään. Talo oli täynnä hometta ja purkukunnossa.
Myyntiin päätyi käytännössä tontin vuokraoikeus. Sen ostivat Kimmo Väliniemi ja Anne Risku. He olivat etsineet kohtuuhintaista taloa sopivan matkan päästä Helsingin keskustasta.
– Pirkkola on tosi kiva alue. Vaikka tässä myytiin talo purettavaksi, moni oli siitä kiinnostunut, Väliniemi kertoo.
Viikon kuluttua myynti-ilmoituksesta he maksoivat pyyntihinnan.
– Periaatteessa asian piti olla selvä: ensin purkulupa vanhalle talolle, uuden talon piirustusten tarkastaminen ja sitten rakennuslupa.
Vaikeaksi asian teki se, että pientaloalue on yksi Suomen suojelluimmista rakennetuista ympäristöistä. Välirauhan aikana 1940–1941 sinne rakennettiin niin sanottuja ruotsalaistaloja.
Suomen talvisota vuosina 1939–1940 herätti maailmalla paljon sympatiaa. Ruotsissa järjestettiin kansalaiskeräys, jonka tuotolla hankittiin noin 2 000 valmiista puuelementeistä pystytettävää omakotitaloa suomalaisen siirtoväen asuttamiseen.
Taloja oli neljää eri mallia, kaksi maaseudulle ja kaksi kaupunkeihin. Kaupunkitalot olivat asuinpinta-alaltaan 52 ja 58 neliötä. Lisäksi betonivaletussa kellarissa oli säilytystiloja ja pesutupa, joka oli muunnettavissa saunaksi.
Arkkitehti Lauri Pajamies korjasi talojen piirustuksia paremmin Suomeen sopiviksi.
Talot ihmetyttivät suomalaisia. Ruotsissa valmiiksi kootut seinät tulivat pari metriä leveinä ja kolmisen metriä korkeina levyinä. Eristeetkin olivat sisällä näissä toisiinsa kiinnitettävissä "elementeissä" – siinäpä uusi sana suomalaisille.
Lisää ihmetyksen aihetta tarjosi keskuslämmitys. Omakotitalossa! Koksilla toimiva lämmityskattila sijaitsi keittiössä hellan vieressä, ja siitä lähtivät lämmitysvesiputket talon pattereihin.
Pirkkolaan ruotsalaistaloja pystytettiin aluksi 150, myöhemmin viitisenkymmentä lisää.
1940-luvun lopulla alettiin myöntää lupia talojen maltillisille laajennuksille. Laajennukset tulivat pihan puolelle.
Aluksi aluetta kutsuttiin Kurakyläksi. Nimitys tuli siitä, ettei savimaa imenyt hulevesiä kovin tehokkaasti. Talojen seinustoja ei ollut salaojitettu, ja kaiken lisäksi alueen viemäriverkosto oli mitoitettu liian pieneksi. Kellarit tulvivat tuon tuostakin.
Mutta betonikellarit kuivuivat kohtuullisen nopeasti.
Varsinaiset ongelmat alkoivat vasta 1970-luvulla, kun "nykyaikaiset rakentamisohjeistukset" tulivat.
Myös Kangastie 14:n omistaja päätti 1970-luvun puolivälissä teettää kunnon remontin. Purutäytteiset seinät eivät oikein pitäneet lämpöä, ja kellarin maavarainen betonilaatta hohkasi kylmää. Talossa oli kovilla pakkasilla koleaa, vaikka alkuperäinen koksilämmitys oli korvattu öljykattilalla.
Kadun toisella puolella omassa ruotsalaistalossaan vuodesta 1961 lähtien asunut Lars Carlberg muistaa hyvin tapauksen.
– Ei kyse ollut mistään itse tehdystä remontista, joka olisi pilattu osaamattomuudella. Naapuri teetti remontin hyvämaineisella urakoitsijalla. Ohjeet hän kävi kysymässä silloisen kauppa- ja teollisuusministeriön rakennusneuvontapisteestä.
Carlberg muistaa tapauksen hyvin, koska hän teetti omaan taloonsa vastaavan remontin. Hän sai samat neuvot samasta paikasta.
– Onneksi minulla oli tuttava, joka oli rakentamisen ammattilainen. Hän sanoi, että älä pilaa taloasi vuoraamalla sitä muovilla.
Peruskorjauksen jälkeen maan kosteus nousi lattiasta ja kasteli villat. Homeelle oli hyvät olosuhteet kasvaa. Se levisi koko taloon.
– Betonilattia on sivelty bitumilla, ja siihen päälle on pantu koolaus ja villa eristeeksi. Ja koko paketin päälle muovi niin, että rakenne ei ole päässyt hengittämään yhtään, uusi omistaja Väliniemi kertoo.
– Täällä ei ollut oikeastaan minkäänlaista ilmanvaihtoa, sillä yläkerran seinissäkin oli muovit. Tästä tehtiin pullotalo. Sillä se pilattiin.
Tavallisesti purkutuomion saaneen talon korvaaminen uudella on yksinkertaista. Purkulupa, uusien piirustusten hyväksyttäminen jarakentamaan.
Mutta Pirkkolan asemakaava on SR-1. Se tarkoittaa muutostyöt kokonaan kieltävää määräystä.
On selvää, että myös SR-1:n tasoinen luokitus on voitava joskus ohittaa. Ja mikä olisikaan pakottavampi tapaus kuin se, että talo on julistettu asumiskieltoon ja todettu korjauskelvottomaksi.
Kun Kangastie 14:n purkamisesta ja uudisrakennuksen rakentamisesta neuvoteltiin, mukana olivat Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, kaupunginmuseo ja rakennusvalvontavirasto.
Hanke lähti kuitenkin käyntiin rakennusterveysasiantuntijan tarkastuksella. Edellinen omistaja tilasi tarkastuksen Kodin terveys -yritystä johtavalta Ari Laamaselta. Kun Laamanen totesi rakennuksen korjauskelvottomaksi, hän myös pani vireille purkuhakemuksen, mikä oli kova paikka omistajalle.
Kangastie 14 oli ensimmäinen purettavaksi määrätty suojeltu pientalo Helsingissä. Niitä saattaa pian tulla lisää.
– Rakennusten suojelu ja asumisterveys ovat yhä useammin vastapuolia näissä vanhoissa kohteissa, Laamanen selittää.
Monessa kohteessa ollaan sillä rajalla, että vanhan korjaamisen laajuus ja kustannukset vastaavat uudisrakentamista. Miksei sitten samalla rakenneta täysin uutta, koska rakennuksesta pitää lainkin mukaan saada terveellinen ja turvallinen.
– Kangastie 14:ssä ei olisi jäänyt vanhaa jäljelle kuin kellarin seinät ja pari puista runkotolppaa. Tuollaisessa tapauksessa säilyttäminen ei ole enää suojelullisestikaan perusteltua, Laamanen sanoo.
Rakennusterveysasiantuntijan lausunnon perusteella ei suojellun, varsinkaan SR-1-tasoisen, kohteen purkulupaa vielä myönnetä. Lisäksi tarvitaan viranomaislausuntoja kaupunginmuseolta, kaupunkisuunnitteluvirastolta, kaupungin rakennusvalvonnalta ja tässä tapauksessa vielä Uudenmaan ELY-keskukselta. Sieltä muuten tuli ainoa kielteinen eli purkupäätöstä vastustava lausunto. Perusteluna oli SR-1-rakennuskaavan ehdoton toimenpidekielto.
– Mutta rakennuslautakuntahan tällaisen purkuluvan päättää, Ari Laamanen kuittaa.
Rakennusluvan myöntämisen edellytyksenä oli, että uudesta talosta pitää tehdä ulkopäin samanlainen kuin vanhasta.
Väliniemi ja Risku olisivat halunneet uuteen taloon painovoimaisen ilmanvaihdon. Kuukausien vatvomisen jälkeen kaupunki ilmoitti, ettei energiatehokkuudesta tingitä. Ilmanvaihto piti olla koneellinen ja poistohormiin piti asentaa lämmön talteenotto.
Räystäs- tai harjakorkeutta hieman kasvattamalla yläpohjaan olisi saatu nykyvaatimusten mukainen eristepaksuus, joka olisi riittänyt myös painovoimaiselle ilmanvaihdolle. Tähän kaupunki ei suostunut.
Meidän Talo seuraa Pirkkolan ruotsalaistalon vaiheita kiinteistön hankinnasta purkuun, uuden talon suunnitteluun sekä rakentamiseen. Sarjan muut osat luettavissa Meilläkotona.fi:stä!
