Hirsitaloja on rakennettu Suomessa jo yli tuhat vuotta, joten perinteitä riittää. Myös moderni hirsiarkkitehtuuri kiinnostaa pientalorakentajia.

Hirsi on säilyttänyt vankkumattoman asemansa ekologisena ja terveenä seinärakenteena. Jopa sata vuotta vanhoja, moitteettomassa kunnossa olevia hirsirunkoja on yhä siirretty uusien talojen rakennusmateriaaleiksi.

Vanhoista hirsirakentamisen käytännön ohjeista olisi hyvä ammentaa tiettyjä perusteita vielä nykyiseenkin rakentamiseen ja asumiseen.

Hirsirakentamisen haasteena ovat aina olleet vuotavat liitokset ja heikko lämmöneristävyys. Teollisuus kehittää edelleen tiiviimpiä liitoksia ja tilkkeitä sekä seinän lämmöneristävyyttä.

Kallistuva energia ja uudistuvat energiamääräykset pakottavat osaltaan tähän kilpajuoksuun. Hirsiseinä ei myöskään aina ole kaavoittajien suosiossa, joten kehitystyössä ei ole varaa jäädä paikoilleen.

Hirsitaloteollisuus on pystynyt vastaamaan hyvin tähän haasteeseen, ja kaikille pientaloille kaavoitetuille alueille löytyy nykyisin toteuttamiskelpoiset ratkaisut.

Yksi hirsirakentamisen tärkeimmistä vaatimuksista on, että rakenteen painuminen otetaan huomioon. Suurinta painuminen on parin ensimmäisen vuoden aikana. Tämän jälkeen painuma ilmenee kuormitusmuutosten aiheuttamina pieninä puristumina.

Painumattomat rakenteet, kuten ikkunat, ovet, tiilimuurit, pilarit ja vuorilaudat, tulee liittää rakenteisiin siten, että vapaa painuminen on mahdollista. Ikkunat ja ovet kiinnitetään hirsirakenteen painumisen mahdollistavilla karapuilla.

Hallitulle painumiselle on tärkeää, että kattorakenteet antavat tasaisen puristavan kuorman seinille. Tätä luontaista puristusvaikutusta tehostetaan usein koko seinän korkeudelta läpi menevien kiristyspulttien avulla.

Pilarit ja muurit voivat toimia joskus kattoa kantavina rakenteina. Silloin erilaisten säätöjalkojen löysäämisestä on huolehdittava tarkoin, jotta väärin kantava rakenne ei estäisi tasaista painumista.

Myös seinän pintaverhoiluna mahdollisesti käytettävät laudoitukset, apurungot ja levytykset on kiinnitettävä niin sanotuilla liukukiinnikkeillä, jotta seinän vapaa painuminen ei esty.

Painuminen riippuu myös hirsityypistä. Nopeinta painuminen on tehdaskuivatulla hirrellä, kun taas tuoreesta puusta paikalla veistetyn hirren voimakkain painuminen alkaa yhden–kahden vuoden kuluttua rakentamisesta. Yleensä painuminen on maksimissaan noin 10 mm seinän korkeusmetriä kohden.

Painumattoman liimapuuhirren keskimmäinen lamelli liimataan pystysuuntaisena. Hirren profiili on muotoiltu siten, että keskimmäiset lamellit ovat tiiviisti toisiaan vasten.

Pituussuunnassa puu ei juurikaan kuivuessaan kutistu, joten valmis seinä ei näin toteutettuna painu. Tämän johdosta hirsiseinä voidaan toteuttaa myös lämpörappauksella. Siinä hirsiseinän ulkopintaan kiinnitetään rapattava lämmöneristelevy.

Tässä rakenteessa talon tiiveys tulisi testata ennen lämpörappausta, jotta ilmavuodot voidaan luotettavasti korjata.

Massiivisen hirsiseinän lämmönläpäisevyys voi olla noin kaksi–neljä kertaa suurempi kuin määräysten mukaisella seinärakenteella. Ulkoseinä on kuitenkin vain yksi rakennuksen energiatehokkuuteen vaikuttava osa. Sen merkitys tavanomaisessa rakennuksessa on noin 15 % lämmitysenergian kulutuksesta. Hirsitalossa seinän suhteellinen osuus energiankulutuksesta saattaa olla 30 %.

Euromääräisesti lisälaskua voi tulla noin 200–600 euroa vuodessa lämmitystavasta ja energiamuodosta riippuen. Lisälaskun voi kuitenkin ajatella kompensoituvan hirsirakennuksen ilmastoa säästävän hiilinieluvaikutuksen kautta.

270 mm paksun hirsiseinän lasketaan hiilinielun avulla kompensoivan hirren heikohkoa U-arvoa 50 vuoden käyttöajalla noin 25 %. Rakentajan omatuntoa tämä varmasti rauhoittaa hieman suuremmasta lämmityslaskusta huolimatta.