Helinä pelasti neljä kukkoa teurastukselta – nyt ne ovat osa hänen perhettään

Äänekäs kiekuminen alkaa heti, kun Helinä Ääri astelee kotipihansa poikki kohti kanalaa.

– Minä tässä. Terve! Helinä tervehtää kolmea kuk­koaan Aamua, Hipsua ja Pulua astues­saan niiden aitaukseen.

Ihmisrakas Hipsu saattaa hypähtää Helinän olkapäälle odottamaan rapsutuksia. Joskus Helinä nostaa itse jonkun syliin siliteltäväksi.

Tällä kertaa hän päästää kukot vapaaksi puutarhaan. Ne hajaantuvat kuopsuttamaan maata viinimarjapensaiden alle.

Kun on aika palata tarhaan, Helinä vie kätensä lähelle maata ja kutsuu kukkoja. Näin hän saa linnut tulemaan luokseen. Palkkioksi ne saavat jyviä tai leivänmuruja.

Kanalan toisella puolella omassa tarhassaan tepastelee neljäs kukko, ruskeasävyinen Kapteeni. Se on kukoista vanhin eikä tule tällä hetkellä toimeen murrosikäisten Aamun ja Pulun kanssa. Siksi se on pääosin erillään muusta laumasta.

– Kaikkia neljää voi pitää vapaana yhtä aikaa, jos huolehtii siitä, että kaikilla on omaa tekemistä, Helinä sanoo.

Aamut alkavat kiekumisella, mutta siihen Helinä on niin tottunut, ettei oikeastaan edes huomaa sitä.

– Nuoret kukot testailevat ääntään mielellään pitkin päivää, Helinä kertoo.

Talvisin kukot heräävät yhdeksän maissa, mutta keskikesällä jo 4–5 aikaan aamulla. Ulos Helinä päästää ne yleensä vasta yhdeksältä, ettei ääntely häiritse naapureita.

Aamuin illoin Helinä ruokkii kukot ja siivoaa niiden asumuksen. Kapteeni kärsii kroonisesta silmävaivasta ja tarvitsee siksi silmätippoja useita kertoja päivässä.

Tähän kaikkeen Helinältä kuluu pari tuntia päivässä.

Kukot saavat olla vapaana puutarhassa mahdollisimman paljon. Kun Helinä tekee pihatöitä, ne kuljeskelevat ja kuopsuttavat maata hänen läheisyydessään.

Joskus Helinä vain istuu ja katselee lemmikkiensä touhuja.

Pihaa ei ole aidattu, mutta kukot pysyvät pihapiirissä.

– Valvomatta en niitä jätä, ettei kettu, meri­kotka tai haukka nappaa niitä.

Talvisin kukot ulkoilevat pieniä aikoja, mutta viihtyvät enemmän sisällä kanalassa. Silloin Helinäkin viettää siellä niiden kanssa aikaa joko oleillen tai läppärillä töitä tehden.

Välillä rauhallinen Kapteeni pääsee Helinän mukana sisään taloon, jossa se enimmäkseen lepäilee sohvalla tai lattialla.

– Joskus on päiviä, joina huomaan, että hupsista, kukkojen seurassa oleillen on hurahtanut 7–8 tuntia.

Helinän rakkaus kukkoihin ja muihin lintuihin syttyi jo lapsuudenkodissa. Perheellä oli kanoja ja kalkkunoita.

– Kasvoin niiden kanssa. Monet elämäni tärkeistä suhteista ovat jo varhain olleet lintujen kanssa.

Erityisesti Helinälle on jäänyt mieleen Mustus-kukko. Se oli hänen ystävänsä vuosien ajan ja muun muassa istui pyörän tankoon kiinnitetyssä korissa, kun Helinä pienenä koululaisena kurvaili pitkin pihatietä.

Linnut olivat Helinän kodissa ensisijaisesti lemmikkejä, mutta myös munien tuotto oli tervetullutta. Nykyään Helinä on vegaani.

Lapsuudenkodista pois muutettuaan Helinä eli 15 vuotta ilman omia lintuja. Koko ajan hän tiesi, että halusi niitä jälleen, kun on asettunut aloilleen ja löytänyt sopivan paikan asua.

Maskulaisen merenrantatontin pihapiirissä on monta rakennusta. Helinän isovanhemmat ostivat paikan 60-luvulla kesämökikseen, ja Helinän isoisä, äiti ja täti mökkeilevät täällä edelleen. Paikka on Helinälle lapsuudesta saakka tuttu ja rakas.

Vuonna 2016 Helinä sai perheeltään ehdotuksen: mitä jos hän muuttaisi tänne. Helinän maisteriopinnot Turussa olivat loppusuoralla, ja hän kaipasi asumaan maalle. Hän oli jo tuolloin yksi mökin omistajista, ja paikan päällä asuessaan hän voisi helpommin osallistua ylläpitotöihin.

Helinä tarttui tarjoukseen. Ensin hän asui pari vuotta kesämökissä. Vuonna 2018 tontille valmistui pieni kahden makuuhuoneen ja tupakeittiön omakotitalo.

Samoihin aikoihin hän alkoi pohtia lintujen ottamista.

Ensin Helinän tarkoituksena oli ottaa kanoja ja muutama kukko. Hän muutti mielensä törmättyään useisiin lähteisiin, joissa kerrottiin pelkkien kukkoparvien pitämisestä.

– Kotikanaloiden yksi keskeinen eläinsuojeluongelma on se, että kukkoja ja kanoja kuoriutuu yhtä paljon, mutta suurin osa kukoista päätyy teuraaksi jo aivan pienenä, Helinä kertoo.

Hän päätti, että haluaa pelastaa edes muutaman kukon kuolemalta.

Kukot muuttivat Helinän luo helmikuussa 2022. Hän sai ne ilmaiseksi yksityiseltä kotikanalan pitäjältä. Pulu, Hipsu ja Aamu olivat kuoriutuneet muutamaa kuukautta aiemmin, Kapteeni edellisenä kesänä.

– Nuoremmat olivat vielä laihoja, eivätkä ne olisi aivan vielä olleet lihoiksi menossa, mutta Kapteeni olisi teurastettu lähitulevaisuudessa. Se tuli meille viime hetkillä.

Ennen kukkojen saapumista Helinä oli rakentanut äitinsä kanssa pihalle kanalan, jossa jokainen yksityiskohta on mietitty niin, että kukoilla on siellä hyvä olla.

Nukkumista varten löytyy orret, virikkeeksi keinuja ja kylpyastioita. Seinillä roikkuu peilejä ja kuvia. Ikkunoita on paljon.

– Kana on hyvin visuaalinen eläin ja nauttii erilaisten asioiden katselemisesta, Helinä kertoo.

Teollisen kananruoan, kauran ja veden lisäksi kukoille on aina tarjolla tuoreita nokkimisherkkuja, kuten kesäkurpitsan lehtiä, pihlajan- tai ruusunmarjoja, kaalinkeriä tai perunoita.

Millaiseksi olisin kasvanut, jos en olisi kasvanut lintujen seurassa? Sitä Helinän on vaikea kuvitella.

– Kanat ovat aina olleet niin iso osa elämääni. Olen enemmän oma itseni niiden seurassa. Kanat ovat hyvin nautintokeskeisiä. Ne tykkäävät herkuista, kylpemisestä ja auringossa makoilusta. Kun on sellaisten olentojen seurassa, rauhoittuu itsekin.

Yllättävän raskasta on ollut se, että omat kukot tuovat jokapäiväisen muistutuksen kukkotipujen tapaamisesta.

– Jos katson kuvia munan tai broilerin tuotannosta, näen omat kukkoni. Saan nähdä niiden kehittyvän ja aikuistuvan. Kaikilla muillakin kukoilla on sisällään sama potentiaali. Ne voisivat olla vaikka kuinka huikeita tyyppejä.

Parhaillaan Helinä tekee väitöskirjaa broilereista suomalaisessa kirjallisuudessa.

– Eläintuotanto on yhteiskunnallisesti iso ilmiö, jota on kulttuurisesti tutkittu vähän. On tärkeää tuottaa tietoa siitä, minkälaisia asenteita ja käsityksiä eläintuotantoon liittyy ja miten niitä voidaan muuttaa, hän sanoo.

Kotoa Helinä ei mielellään ole poissa yli kahdeksaa tuntia, jos muita ihmisiä ei ole paikalla. Kukot on ruokittava, ja Kapteenin silmätipat laitettava säännöllisesti.

Menojen sumplimista helpottaa se, ­että Helinän isoisä ja täti mökkeilevät edelleen samalla tontilla säännöllisesti, ja hänen ­äitinsä asuu mökillä koko kesäkauden. He kaikki auttavat kukkojen kanssa paikalla ollessaan.

– Kukot ovat yhteisiä lemmikkejämme, eivät vain minun juttuni. Kesällä ja joskus muulloinkin olen välillä poissa päiviä tai viikonkin, jolloin äitini on päävastuussa kukoista, Helinä sanoo.

Myös Helinän muualla asuva kumppani hoitaa kukkoja aina Helinän luona vieraillessaan.

– Hän on eläinoikeusaktivisti ja pitää kaikenlaisista eläimistä. Kukot ovat hänenkin perhettään.

Perheen kesken on sovittu, että kaikki rakennukset tontilla ovat kaikkien käytössä tarpeen mukaan. Helinä käyttää monesti kesämökin keittiötä, joka on hänen omaansa isompi. Viime aikoina Helinän äiti on asunut pysyvämmin Helinän luona, koska hänen kaupunkikodissaan on remontti.

– Tykkään siitä, että kotona on paljon elämää, monilajista ja montaa sukupolvea. Ajattelen, että kotona voi asua elämäntilanteesta riippuen eri ihmisiä.

Tärkeintä on, että kotona on mahdollisimman turvallinen ilmapiiri.

– Haluan harjoitella syrjimättömyyttä ja väkivallattomuutta ja tahdon, että koti on lempeä tila siihen tarkoitukseen. Kukkojen pitäminen on osa väkivallattomuuden harjoittelua, Helinä toteaa.