Hanna Sumari ratkaisi tursuvien vaatekaappien ongelman: ”Olen mahduttaja, ja se on supervoimani”

Olen sääntö-Suomen kasvatti – siis ihminen, jolle toimivuus on kaiken suunnittelun kivijalka. Minulle asioiden pitää ensin toimia, ja vasta sitten niistä voidaan tehdä kauniita. Siinäpä haastetta kerrakseen aikana, jolloin kodit täyttyvät tavara­kasoista ja puhutaan ilmiöstä nimeltä kasaestetiikka.

Olen myös totaalinen esteetikko. En siedä rumia ratkaisuja, en piilotettuna enkä esillä. Lapsuudestani muistan esimerkin esteettisyyden ja toiminnallisuuden yhteentörmäyksestä. Naapurin tädillä oli keittiönpöytä, jonka joka sivulle oli kiinnitetty tyhjä maitotölkki roskikseksi. Tölkit vetivät sisäänsä kaiken munankuorista tupakantumppeihin. Kun tölkki oli täynnä, se lensi roskikseen ja tilalle nostettiin uusi. Käytännöllistä – kyllä. Kaunista – ei.

Jos haluaa roskien lajittelun tapahtuvan esteettisesti, siihen täytyy panostaa – tai ainakin vierailla kierrätyspisteellä riittävän usein. Muuten nurkkiin alkaa kasautua pusseja ja röykkiöitä. Röykkiöt ja kasat ovat ahdistavia. Ne kertovat huonosta suunnittelusta, liiallisesta tavaramäärästä tai puutteellisesta siivousinnosta. Itse sorrun viimeisimpään. Optimistisen aikakäsitykseni vuoksi lähden kiireellä ja tavarat lentelevät. Kun palaan myöhään illalla, en halua tehdä mitään kovin järkevää. Syntyy kasoja.

Onneksi on kauniita säilytysratkaisuja, jotka eivät huuda olemassaoloaan. Niiden sisään saa piilotettua pahvit, pullot ja metallit kuin huomaamatta.

Kierrätyksen voi myös kätkeä kodin tyyliin sopiviin rasioihin ja laatikoihin, joiden käyttötarkoitus on alun perin ollut aivan muu. Avainsana on kekseliäisyys. Puinen vakka voi kätkeä kierrätettävän metallin, korurasia vanhat paristot.

Vaatesäilytys taas on pääosin katastrofaalista. Ihmisillä on liikaa vaatteita ja kenkiä, jotta ne mahtuisivat kaappeihin. Lopputuloksena ne lojuvat kasoina tai roikkuvat avoimilla rekeillä. Ajatus on kiva: ripustetaan esille kauneimmat aarteet. Mutta sitten astuu esiin päivänsankari: aurinko. Se, joka saa kaiken näyttämään paremmalta – ja haalistaa tekstiilit. Vaatteiden paras säilytyspaikka on edelleen kaappi tai vaatehuone.

On myös hyvä pohtia, miksi vaatteet yleensä säilytetään päämakuuhuoneen yhteydessä. Kun kaksi ihmistä herää eri aikoihin, kaappien kolistelu häiritsee väistämättä toisen unta. Optimaalinen ratkaisu olisi neliöitä ahmiva yhdistelmä: kodinhoitohuone ja vaatehuone samassa tilassa.

Useimmat meistä kuitenkin asuvat kodeissa, joissa kaapit ovat missä ovat. Tehokkuus onkin haettava niiden sisältä. Yksinkertainen mutta tehokas niksi: laihduta henkarit. Mitä ohuempi henkari, sitä enemmän vaatteita kaappiin mahtuu. Ystäväni on todennut, että pesukoneesta kadonneet sukat ovat syntyneet uudelleen henkareina. Uskon tähän. Kaikki ne vaatteeni, jotka eivät kaipaa leveän henkarin tukea, roikkuvat näissä sukkareinkarnaatioissa.

Nykykeittiöt ovat kasavapaita laboratorioita. Mutta mitä piilee keittiöiden laatikoissa? Epäjärjestystä ja leivänmuruja. Yläkaapit on poistettu, ja alakaapit ovat joutuneet ottamaan kaiken vastaan. Ja kun ruoanlaittoon suhtaudutaan intohimolla tai keräilyvimma kohtaa muistoesineet, kaaos on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Ratkaisu? Lokerikot. Ne näyttävät vievän tilaa mutta tekevät päinvastoin. Erityisesti muunneltavat lokerikot tekevät laatikoista tehokkaita.

Oma tapani saada asiat mahtumaan on supervoimani: olen mahduttaja! En silti ole varma, onko se suositeltava ominaisuus.

Hanna Sumari on kuin kompassi: osoittaa aina kohti kauniimpaa kotia mutta saattaa matkalla eksyä kukkakauppaan tai kirpputorille.