Halloween on jo ovella! Näin teet kankaiset koristekurpitsat ompelemalla
Tee itse
Halloween on jo ovella! Näin teet kankaiset koristekurpitsat ompelemalla
Kurpitsakoristelu ei vaadi enää kaiverrusta ja veitsen käyttöä. Ompele muhkeita kurpitsoja oransseista kankaista, ja sijoittele niitä vaikka ovensuuhun ja portille. Yhden voi toki varata sohvatyynyksi!
27.9.2017
 |
Unelmien Talo&Koti

Halloween on taas ovella ja kurpitsakausikin parhaimmillaan. Kiinnostaisiko tänä vuonna sellainen kurpitsa, jonka valmistukseen ei tarvita veistä ja jonka kanssa voi torkkua ihanat päiväunet? Ompele erikokoisia kangaskurpitsoja ja täytä ne vanulla. Helppo juttu!

Tee erikokoisia kurpitsoja. Kuivalla säällä kankaiset kurpitsat sopivat koristamaan pihaakin.

Tarvikkeet:

  • oranssia tukevaa puuvillakangasta
  • tukevaa lankaa
  • täytevanua
  • samettinauhaa, satiininauhaa tai nyöriä
  • vihreää kangasta kannaksi
  • vihreää villalankaa kannaksi ja kärhiksi.

Näin ompelet kankaiset kurpitsat

  1. Leikkaa kankaasta kappale, jonka leveys on noin kaksi kertaa sen korkeus. Esimerkiksi leveys 80 cm, korkeus 40 cm. Ompele kappaleen 40-senttiset reunat oikeat puolet vastakkain yhteen. Käännä oikein päin.
  2. Ompele kangasrenkaan alareunaan poimutuslanka käsin ja kiristä kurpitsan pohja umpeen. Kankaan reunat jäävät piiloon sisäpuolelle.
  3. Täytä kurpitsa vanulla. Voit itse päättää kuinka pehmeän tai kovan kurpitsatyynyn haluat kasvattaa. Sulje sen jälkeen myös yläosa kuten vaiheessa 2.
  4. Ota tukevaa lankaa ja ompele kurpitsan läpi navasta toiseen ommel, jolla saat kurpitsan muodon hieman litistettyä. Ompele muutamaan kertaan ylhäältä alas ja alhaalta ylös.
  5. Kiedo samettinauhaa tai nyöriä kurpitsan ympäri hieman kiristäen niin, että muodostuu sektoreita. Ompele nauha paikalleen napojen kohdalta.
  6. Ompele tähden muotoinen kanta vihreästä kankaasta oikeat puolet vastakkain, käännä, täytä vanulla ja sulje kääntöaukko. Kiinnitä kanta kurpitsan ylänavan päälle käsin ompelemalla.
  7. Ompele villalangalla muutama lenkki kantaan aloitussilmukoiksi ja virkkaa niiden päälle kerroksia varreksi. Jatka virkkausta ketjusilmukoin niin, että muodostuu kiemuraisia kärhiä. Voit myös virkata pyöreämuotoisia lehtiä puolipylväitä ja pylväitä vuorotellen.
Samettinauha on mukavan paksua ja näyttävää kurpitsan sektoreita erottelemaan. Ohuempi juuttinyöri sopii pikkukurpitsoille.

Kurpitsojen kankaat ja muut materiaalit ovat Eurokankaasta.

Kommentoi »