Häivähdys Afrikkaa Paraisten saaristossa – Sannan mökillä näkyvät Länsi-Afrikassa vietetyt talvet

Maailmankansalainen. Sellaiseksi Sanna voi kutsua, sillä hän on nauttinut liikkuvasta elämästä vuosien ajan. Talvisin hän suuntaa kohti lämpimiä leveysasteita, koska työ omassa Afrimood-verkkokaupassa ja kivijalkamyymälässä ammentaa vaikutteita ja ideoita afrikkalaisesta kulttuurista. Keväisin hän palaa Suomeen ja Turunmaan saaristoon matkalaukuissaan afrikkalaisia käsitöitä ja värikkäitä tavaroita.

– Minulla on juuret saaressa ja siivet viidakossa, hän kuvaa kesäajan ja talvikuukausien eroa.

Sannan Sirke-äidin isoisä oli toinen saarelle tullut kesäasukas.

– Kun väkimäärä täällä lisääntyi 1950-luvulla, Aurajoen rannasta järjestettiin laivareitti meidän laituriimme, Sanna kertoo.

Nykyään perille pääsee myös autolla pengertietä pitkin. Kallioinen saari on täynnä sinne tänne luikertelevia teitä ja niin jyrkkiä mäkiä, että satunnaista matkaajaa hirvittää.

Rantasauna valmistui isoisoisän aikana ja lämpenee edelleen säännöllisesti. Toiseksi rakennettiin päätalo, jossa kuulemma isoisoisä nukkui välillä susiturkki päällä, sillä kylmän rakennuksen lämmittäminen kesti kauan. Rakennus myytiin jo vuosia sitten perinnönjaon yhteydessä ja seisoo nyt naapuritontilla.

Suvun pitkä historia ja lapsuusvuosien mukavat muistot olivat syy siihen, miksi Sanna halusi saarelle oman mökin. Se rakennettiin kuusitoista vuotta sitten. Mökki sulautuu maastoon hyvin, ja sisällä on kodikkaan hämyinen tunnelma. Tilaa ei ole liikaa, mutta mökissä on tarpeelliset mukavuudet.

– Elämän ei tarvitse olla askeettista, vaikka olemme luonnon intensiivisessä syleilyssä, neljännen polven saarelainen sanoo.

Sanna ja Sirke ovat sisustaneet mökin yhdistäen yllättävästi vanhoja taloon kuuluvia esineitä sekä afrikkalaisia tekstiilejä ja koristeita. Mökkiin sisälle ei juuri enempää huonekaluja ja esineitä mahdu.

Maailma on muuttunut 60 vuodessa hurjasti, ja mökkiläinen muistelee lämmöllä lapsuusvuosiaan saarella.

– Isoäitini kävi napakkana naisena radioamatöörikurssin. Kun isoisä ajoi Turusta autolla Paraisten rantaan, hän morsetti sieltä isoäidille, että tämä tietäisi tulla veneellä vastaan. Se oli sen aikaista kännykkäviestittelyä, hän kertoo.

Perheellä oli hauska menetelmä viestiä myös laajan tontin laidalta toiselle.

– Isoisä oli vetänyt puhelinlangat pitkin metsiä rantasaunan ja päätalon väliin. Vanhalla veivipuhelimella saattoi sitten ilmoittaa, että sauna on vapaa seuraavia varten.

Sanna vietti saarella lähes kaikki kesät 15-vuotiaaksi saakka. Isoäiti opetti hänet hoitamaan puutarhaa.

– Isoäidillä oli selkeä aikataulu jokaiselle aamulle: ensin huolehdimme kasveista, sitten uimme ja sen jälkeen teimme ruokaa. Alueella oli silloin paljon samanikäisiä lapsia ja nuoria, joten seuraa riitti aina.

Isoäiti antoi perustamalleen puutarhalle paljon aikaa ja rakkautta. Pihaa ympäröivät jylhät kalliot saniaisineen, toisella laidalla on hiljakseen humiseva hämärä tammi- ja pähkinäpuumetsä. Sanna ja Sirke jatkavat nyt omalta osaltaan puutarhan vaalimista. He ovat kesyttäneet pihaa ja ympäristöä luontoa kuunnellen ja kunnioittaen.

Parasta mökillä on valinnanvapaus. Puuhaa keksii aina, jos sitä kaipaa, mutta on myös oikeus olla tekemättä yhtään mitään.

– Keväisin minuun iskee isoäidin peruja oleva puutarhavimma, ja silloin on ihan pakko saada upottaa sormet multaan. Kesällä rauhoitun, ja alkaa rentoutumisjakso, hän sanoo.

Sirke-äiti nauttii eniten, kun hän saa touhuta hieman pihassa ja puutarhassa.

– Syksyllä on taas kiva laittaa paikkoja talvikuntoon. Koska olemme täällä äidin kanssa paljon kahdestaan, omatoimisuus on valttia.

Talviasuttava mökki on suvun ja välillä ystävienkin käytössä ympäri vuoden. Kun syksyn myrskytuulet alkavat puhaltaa, veri vetää Sannan takaisin Länsi-Afrikan lämpöön. Laukut ovat täynnä myös siihen suuntaan.

– Raahaan monesti vanhaa materiaalia tai muuta tavaraa Suomesta Norsunluurannikolle ja Ghanaan. Kekseliäät afrikkalaiset käsityöläiset muotoilevat niistä jotain uutta. Veljeni taas oli tehnyt täällä Suomessa vanhoista Järvisen suksista kekseliään lehtitelineen. Vein sen Afrikkaan, ja ne sukset taitavat olla siellä ainoat laatuaan, Sanna kertoo.