
Keskikesällä omakotirakentaminen on kuumimmillaan ja moni nyt talosta pitkään haaveillut päättääkin, että ensi kesä on sitten se kesä, kun talo nousee. Talohaaveilijan kannattaisi kuitenkin miettiä, voisiko rakentamisen aikaistaa jo ensi talveen.
– Talvirakentaminen on nykyisin hyvin yleistä, kertoo Kannustalon alue-edustaja Mika Ahokainen Tampereelta.
Muuttovalmiin Kannustalon valmistumiseen menee elementtitoimituksen jälkeen noin puoli vuotta. Talopaketin saa nopeammin. Nyt alkaa kuitenkin olla jo kiire, jos mielit saada talopaketin ensi talveksi.
– Nyt aletaan elää niitä hetkiä, että muuttovalmiin talon ehtii vielä saada ensi kesäksi. Jos rakentaa itse, talopaketin toimitusaika on 12 viikkoa. Tammi– maaliskuun talvitoimituksia aletaan myydä kohta, Ahokainen kertoo.
Talvitoimitukseen saa Ahokaisen mukaan pienen alennuksen, jonka suuruus vaihtelee toimitusmallin mukaan. Kannustalo-toimituksessa asiakkaan ei tarvitse huolehtia työmaan siivouksesta, lumitöistä tai eikä tavaroiden sisäänkannosta. Joillakin talotehtailla tämä on maksullinen lisäpalvelu, joka ei sisälly perustoimitukseen.
Jos asiakas valitsee Kannustalon Muuttovalmis- tai Sisusta itse -toimitusvaihtoehdon, niin huolet pakkasista ja valujen kuivumisesta jäävät talotehtaalle. Rakennuttajaperheen kannalta rakentaminen on siis ihan samanlaista kuin kesällä. Erona on se, että perhe pääse muuttamaan uuteen, valmiiseen kotiin jo loppukesästä ja voi tehdä pihatöitä vielä samana syksynä.
Moni pelkää talvirakentamista, mutta siihen ei ole mitään syytä. Tietysti sääolosuhteisiin pitää varautua toisilla tavoin kuin kesällä, mutta talvirakentamisessa on myös etunsa.
– Talvirakentaminen ei ole sen kummempaa kuin muukaan, kunhan se suunnitellaan huolellisesti, sanoo toimitusjohtaja Mikko Juva Peruskorjaamisen ja rakentamisen kehittämiskeskus PRKK ry:stä.
– Jos perustukset pääsee tekemään ennen kuin maa on roudassa, käytännössä kaikki muu rakentaminen onnistuu siitä eteenpäin talven aikana, Juva sanoo.
Rakenteet, joissa on betonia tai laastia, eivät saa päästä jäätymään ennen kuin niiden lujuus on riittävä. Siksi ne pitää muuraamisen tai valun jälkeen pitää muutaman vuorokauden ajan lämpiminä puhaltimien ja suojausten avulla. Juvan mukaan talvella on helpompi rakentaa runko puusta kuin muuraamalla, mutta ero ei ole suuri.
Talvirakentajan kannattaa suunnitella hyvin etukäteen, kuinka varastointi ja liikkuminen työmaalla onnistuvat. Pitää myös varmistaa, että pressut ja väliaikaiset rakennelmat kestävät lumikuorman ja sulamisvedet.
– Kosteudenhallinta on tärkeä osa niin kesä- kuin talvirakentamista, talvella vain on oltava vielä tarkempi. Jos rakenteisiin pääsee vettä, lunta tai jäätä, se vaatii aika pitkääkin lämmittämisaikaa ja kuivattamista.
Kustannusten osalta lumenpoistoon, lämmitykseen ja kuivatukseen kannattaa varata 5 000–10 000 euroa. Toisaalta talvella rakennusmateriaaleja ja työvoimaa voi olla paremmin saatavilla kuin kovimman kysynnän aikaan, mikä tuo säästöä.
– Talvisin voi usein saada parempia työntekijöitä ja urakkahinnat laskevat. Säästöt saattavat olla aika yksi yhteen lisäkulujen kanssa, jolloin rakentamisen hinta ei välttämättä nouse, Juva sanoo.
Aikataulua suunnitellessa talvirakentajan kannattaa varautua myös koviin pakkaskausiin, jotka voivat viivästyttää rakentamista. Kun ulkovaippa on kunnossa ja rakenteet kuivuneet, siirrytään sisätöihin. Silloin vuodenajalla ei ole merkitystä.
Talvirakentajan muistilista
• Seuraa sääennusteita
• Järjestä työkohteeseen riittävä valaistus
• Valitse talvirakentamiseen sopivat laastit ja betonimassat
• Suojaa työmaalla varastoitavat materiaalit sekä keskeneräiset rakenteet pressuilla ja lämpöeristeillä tai käytä sääsuojia
• Varaudu muottien ja harkkojen lämmittämiseen ja huolehdi valetun rakenteen lämmityksestä tai suojaamisesta
• Betoni ei saa jäätyä ennen kuin 5 MPa-puristuslujuus on saavutettu
• Kuumailmapuhaltimet ovat hyvä tapa lämmitykseen. Puhaltimia pitää olla riittävästi!
• Huolehdi rakenteen lämpötilan mittauksista tai muusta lujuuden kehityksen tarkkailusta
• Pidä kulkutiet ja telineet hiekoitettuina sekä puhtaina lumesta ja jäästä
Lähde: PRKK