Meidän Mökki

Kahden tunnin venematkan päässä Kotkasta sijaitsee kiehtova hevosenkengän mallinen saari – vehreän Haapasaaren asukkaat saavat nauttia ainutlaatuisesta rauhasta

Kahden tunnin venematkan päässä Kotkasta sijaitsee kiehtova hevosenkengän mallinen saari – vehreän Haapasaaren asukkaat saavat nauttia ainutlaatuisesta rauhasta
Kotkan Haapasaari huokuu karunkaunista ulkosaariston tunnelmaa. Kesällä sen mökeillä voi viettää aikaa parisataa ihmistä, mutta vakituisesti kirjoilla olevia asukkaita on vain 15. Suomen pienin osuuskauppa ja yhteysalus palvelevat kaikkia ympäri vuoden.
Julkaistu: 1.6.2021
Kun yhteysalus Otava rantautuu parin tunnin merimatkan jälkeen Haapasaareen, satama täyttyy uteliaasta porukasta. Osa on lähdössä tai vastassa vieraitaan, kun taas monet tulevat huvikseen katsomaan laivan purkamista ja lastaamista. Varsinkin kesällä tiistaisin ja perjantaisin katsottavaa riittää, kun Suomen pienimmän osuuskaupan ruokakuorma saapuu. Kauppias Kristofer Klaavu kuljettaa tavarat mönkijällä kauppaan ja joutuu joskus ajamaan kolmekin kilometrin mittaista reissua satamasta kaupalle.
Haapasaaren vanha rakennuskanta on säilynyt hyvin, ja siksi alueen uniikki ulkosaaristotunnelma on pysynyt harvinaisen yhtenäisenä.
Toinen saarelainen, Tuula Hynninen, on lupautunut esittelemään saarta ja saarelaisia. Hän asuu täällä maaliskuusta marraskuuhun ja talvellakin käy pari kertaa viikossa kukkia kastelemassa ja fiilistelemässä. Hän asuisi saaren rauhassa ympäri vuoden, mutta mies viihtyy liian hyvin Kotkassa kaupunkioloissa. Lapsenlapsiakin pitää päästä tapaamaan.
Saaressa on noin 90 mökkiä, ja välillä niitä on ollut myynnissäkin. Mutta usein ne kulkevat suvussa.
– Haapasaari on minulle valtavan tärkeä, sillä olen syntynyt täällä, käynyt kansakoulun, päässyt kirkossa ripille ja mennyt naimisiin. Asun lapsuudenkotini pihapiiriin rakennetussa mökissä, jossa on aina peruslämpö päällä. Meillä kolmella sisaruksella on kaikilla omat paikkamme tontilla. Vastaavia sukupaikkoja on täällä paljon. Saaressa on noin 90 mökkiä, ja välillä niitä on ollut myynnissäkin. Mutta usein ne kulkevat suvussa, Tuula Hynninen kertoo.
Haapasaari oli vuoteen 1975 saakka Suomen pienin kunta, nyt se on Kotkan 17. kaupunginosa. Hevosenkengän mallisen saaren pinta-ala on vain viisi neliökilometriä. Kylä on rakentunut suojaisan luonnonsataman ympärille. Saaren tunnus on vuonna 1862 rakennettu graniittinen tähystys- ja merkinantotorni eli puokki, joka on saaren korkeimmalla kalliolla.
Linnut saavat pesiä täällä rauhassa.
Tuula Hynnisellä on hyvä ulkotiskauspaikka.
Luotsitoiminta siirtyi vuonna 1966 mantereelle, ja puokki jäi Puolustusvoimien hallintaan. Nykyisin Puolustusvoimien tutka-asema valvoo puokissa merialueita etänä. Haapasaaressa toimii myös rajavartiolaitoksen merivartioasema, jossa tarkastetaan esimerkiksi venäläisten veneilijöiden asiakirjat. Siellä näkee hulppeita veneitä matkalla Pietariin.
– Luotsi oli pitkään tärkein ammatti täällä, ja isäni oli seitsemännen polven luotsi. Meri on aina ollut osa elämääni. Isä kulki heikoillakin jäillä ja tuli joskus märkänä kotiin pudottuaan mereen. Hän oli kova hylkeenpyytäjäkin, kulki potkukelkalla hylkeenpyyntitanko kädessä. Vielä 50-luvulla hylkeenpyynti oli aktiivista.
Tuula kertoo omaksi lempipaikakseen takarannaksi kutsutun kallioalueen.
– Sieltä näkee upean auringonlaskun Kotkan suuntaan. Me puhumme uustin ja vestin puolesta, eli ne ovat saaren itä- ja länsiosat.
Raija Lakan portaat mukailevat kiviä ja kalliota.
Raija ja Kari Lakan tontilla kivet on otettu hyötykäyttöön, ja terassi on rakennettu niiden muotojen mukaan.
Jatkamme kävelyä kohti seuraavaa kyläpaikkaa. Haapasaaren maisema yllättää vehreydellään: on metsää, paljon kukkia ja kasvillisuutta. Pittoreskeja pieniä taloja on sulassa sovussa liki toisiaan. Monet ovat pitkulaisia, sillä niitä on laajennettu tarpeen mukaan. Polut kulkevat talojen välissä, koko ajan jonkun mökkiä viistäen. Aitojen rakentaminen ei ole kiellettyä, mutta saarelaisperinteeseen kuuluvat kulkurasitteet. Tämä ei ole erakon paikka.
Pirjo ja Ilkka Lehdon mökille on kutsuttu muitakin haapasaarelaisia. Ilkka Lehto asuu naapurinsa Timo Pohjolan kanssa liki koko vuoden saaressa. Talviasujia on noin viisi.
– Viihdyn mainiosti talven hiljaisuudessa. Aina on pientä hommaa, ja kalastan paljon. Viime talvena kävin maaliskuussakin verkoilla. Vaimo lähtee lokakuussa Kotkaan ja palaa maaliskuun lopussa. Toki hän välillä piipahtaa, ja joulun vietämme usein täällä, Lehto kertoo.
Haapasaaren maisema yllättää vehreydellään: on metsää, paljon kukkia ja kasvillisuutta.
Haapasaaren joulu on hyvin tunnelmallinen.
– Saaressa on vain kolme yleistä katuvaloa. Jouluna keräännytään kirkkoon kuuntelemaan jouluevankeliumia. Vanhankylänmaahan eli läheiselle hautausmaasaarelle mennään veneellä tai jäitä pitkin kävellen.
Ilkka ja Timo ovat saaren vapaaehtoiset vesimiehet, jotka avaavat ja sulkevat mökkiläisille hanoihin tulevan kesäveden. Syksyllä putket pitää tyhjentää, etteivät ne hajoa pakkasessa, ja keväällä ne käydään huolellisesti läpi vuotokohtien varalta. Talvivesi haetaan merivartioston seinässä olevasta hanasta kanisteriin. Joillakuilla on omia kaivoja.
– Saunavesi ei lopu talvellakaan, sillä minulla on saunassa yli 500 litraa sadevettä tankissa. Myös pihalla on viisi 200 litran vesitynnyriä. Saunomme talvisin Timon kanssa joko minun tai hänen saunassaan, Lehto kertoo.
Ilkka Lehto asustaa lähes koko vuoden Haapasaaren mökillä, mutta vaimo Pirjo viihtyy osan kylmimmästä ajasta kaupungissa.
Timo Pohjola on kuulunut haapasaarelaisiin lapsuudestaan lähtien.
Kahvipöytä saaristolaiseen tapaan sisältää aina kalaisia herkkuja.
Lähdemmekin seuraavaksi katsomaan Pohjolan perheen mökkiä. Timo Pohjola kertoo, että mökki on arviolta 1700-luvulla rakennettu savupirtti ja tuotu aikanaan Haapasaareen Kymistä jäitä pitkin.
– Ennen vanhaan yhdessä huoneessa asui yhdeksän hengen perhe. Toinen huone rakennettiin myöhemmin. Tämä on isoisäni kotipaikka ja olen viettänyt täällä kesiä koko ikäni. Myös omat lapset ja kolme lastenlasta viihtyvät täällä. Talvella lämmitämme ainoastaan toista huonetta.
Kauppa merkitsee meille kaikkea. Se on sekä tärkeä kohtaamispaikka että tietotoimisto.
Mökkiläiset innostuvat kehumaan kovasti omaa osuuskauppaa. Ilman sitä Haapasaaressa ei voisi asua kolmea kuukautta putkeen.
– Kauppa merkitsee meille kaikkea. Se on tärkeä kohtaamispaikka ja tietotoimisto, jonne porukka kerääntyy sen auetessa. Näin tapahtuu erityisesti syksyllä ja keväällä, kun se on vain lyhyen ajan päivästä auki. Juorut ja kalajutut käsitellään siellä. Monelle riittäisi, että se olisi edes tunnin auki, Ilkka Lehto toteaa.
Sen sijaan vähän harmittaa, että jokaisen mökkiläisen pitää viedä roskansa yhteysaluksessa Kotkan Kuusisen sataman säiliöihin. Kerran vuodessa käy ongelmajätteitä keräävä alus.
Tuuli-Anne Klaavu purkaa yhteysalus Otavalla osuuskaupan lastia.
Haapasaaren osuuskaupalla ovat käymässä Adelina Björkas keltaisessa ja Ella Ilves vihreässä takissaan.
Sirpa Ollikainen on ollut Haapasaari-seuran puheenjohtaja jo yli 20 vuotta. Hän tuli ensimmäistä kertaa saareen vuonna 1967 viettämään juhannusta miehensä kanssa. Nykyisin myös heidän kolme lastaan ja seitsemän lastenlastaan tykkäävät olla saaressa.
Sirpa kertoo, että Haapasaaressa on yleensä paljon kesätapahtumia, mutta koronan takia moni peruttiin. Esimerkiksi suosittua klassisen musiikin Lohisoitto-tapahtumaa ei ollut, mutta perinteiset Puikkaripäivät eli Haapasaaren kotiseutujuhlat järjestettiin heinäkuun kolmantena viikonloppuna. Ohjelmassa oli saaren ympärisoutu ja yhteinen soppatykissä keitetty kalasoppa vanhalla kansakoululla.
– Kaikki kynnelle kykenevät haluavat tulla Puikkaripäiville. Meillä on myös juhlatila puikkarikuuri, jossa pidetään tansseja ja perhejuhlia. Tänä kesänä vietettiin häätkin. Siellä vietettiin myös unohtumattomat sähköjuhlat vuonna 1994, kun Haapasaareen saatiin sähköt. Estonia oli uponnut edellisenä yönä, ja meillä oli myrskyn takia sähkökatko, Sirpa muistelee.
Sirpa Ollikainen viihdyttää muita Haapasaareen liittyvillä muistoillaan.
Turisteille Haapasaaressa on niukasti palveluita. Kaupasta voi ostaa ruokaa, ja majapaikan voi vuokrata Kärkelän kalastus ja matkailu -yrityksestä tai Haapasaari-seuran hoitamalta vanhalta kansakoululta.
– Koululla on myös taidenäyttelyitä ja ihana pieni itsepalvelukirjasto, Metsähallituksen luontotupa ja ulkosaaristosta kertova näyttely, Sirpa Ollikainen luettelee.
Meillä on myös juhlatila puikkarikuuri, jossa pidetään tansseja ja perhejuhlia.
Haapasaaressa on hänen ja Tuula Hynnisen mielestä jotain kiehtovaa, koska se on niin kaukana. Kun tiirailee Suomenlahden ulappaa, siellä kohoavat nykyisin Venäjälle kuuluvan Suursaaren mahtavat ääriviivat. Saaren siluetti puhuttelee kaikkina vuodenaikoina.
– Siinä se on, lähellä mutta kaukana. Isoäitini oli kotoisin Suursaaresta. Kävin siellä venäläisen matkanjärjestäjän retkellä vuonna 2005. Matkasimme autolla Viipurin lähelle Primorskiin ja sieltä kuusi tuntia veneellä Suursaareen. Viikonlopun kestänyt reissu oli mieleenpainuva, ja lähtisin heti uudelleen, jos retkiä järjestettäisiin, Tuula Hynninen sanoo.
Hän on johdattanut meidät useiden mökkien ja mökkiläisten kautta ja saattaa takaisin laivarantaan. On aika palata mantereelle ja jättää saarelaiset nauttimaan omasta, ainutlaatuisesta rauhastaan.

Haapasaaren sydän on osuuskauppa

  • Kristofer ja Tuuli-Anne Klaavu aloittivat kaupan pyörittämisen huhtikuussa 2019. He ovat palkkatyössä, eivät yrittäjiä.
  • Kauppa perustettiin vuonna 1907. Se kuului aikaisemmin SOK:hon, nyt se on itsenäinen osuuskunta, jonka omistaa 170 saarelaista osakasta. Kauppa pyörii suunnilleen omillaan. Pari vuotta on kerätty kaupan 170 osakkaalta vapaaehtoista 50 euron jäsenmaksua.
  • Kauppa sai tänä vuonna myös pienen toiminta-avustuksen Maa- ja metsätalousministeriöstä.
  • Kaupan loppuminen tietäisi saarelaisille pitkää kauppamatkaa 23 kilometrin päähän Kotkaan. Edestakainen merimatka kestää neljä tuntia.
  • Kesällä auki joka päivä, talvella neljänä päivänä viikossa. Elintarvikkeiden lisäksi on polttoaine- ja kaasumyynti, Alkon etäpalvelu ja rautakauppatarvikkeita.
  • Kauppiaspariskunta asuu kaupan takana kahdessa pienessä kamarissa.
Kommentoi »