
Paljonko vettä, ja mitä tehdä venähtäneille varsille? Floristi kertoo niksit, joilla tulppaanikimppu kestää mahdollisimman pitkään
Eiran kukkakioskia luotsaava floristi Susanne Nicol neuvoo, mitä tulppaanikimpulle kannattaisi tehdä kotona, jotta kukista olisi iloa monta päivää.
Mitä tulppaanikimpulle pitäisi ensimmäiseksi tehdä kotona?
Jos kyseessä on kukkakaupasta ostettu kimppu, jossa on tulppaaneita mukana, yleensä ei tarvitse tehdä muuta kuin asettaa se maljakkoon. Floristi on leikannut jo kukkiin imupinnat.
Jos taas kyseessä on kääreessä oleva tulppaanipuntti, leikkaa terävällä veitsellä jokaiseen varteen uusi imupinta. Sillä ei ole väliä, leikkaako yhden vai viisi senttiä, kunhan saa kuivuneet, sulkeutuneet solukot pois.
Aseta sitten tulppaanit kääreen kanssa kylmään veteen. Kääre pidetään päällä siksi, että tässä vaiheessa maan vetovoima saattaa kutsua tulppaaneita liikaa. Kun kukat imevät itsensä täyteen, ne eivät enää lörpsähdä ja kääreen voi ottaa pois. Siihen menee noin parikymmentä minuuttia.


Onko veden lämpötilalla väliä?
Käytä kylmää tai viileää vettä. Veteen voi vapaasti heittää lunta tai jääpaloja. Se saattaa pidentää niiden ikää maljakossa.
Kun tulppaanit ovat aluksi imeneet kunnolla vettä, paljonko niille kannattaa jättää sitä sen jälkeen?
Tulppaaneille kannattaa lisätä vettä vain nilkkoihin asti, noin 5–10 senttiä. Tulppaanit kestävät kauemmin vähässä vedessä. Jos vettä on paljon, alkavat kasvubileet (tulppaanit voivat venähtää)! Mutta tietenkin pitää seurata sitä, ettei vesi lopu kokonaan, ja lisäillä vettä aina tarvittaessa.


Kannattaako lehtiä poistaa?
Varresta kannattaa poistaa ainakin ne lehdet, jotka muuten jäisivät veteen. Lehtiä voi muutenkin leikata. Kun sidon asiakkaalle tulppaanipuntin, varmaan puolet alalehdistä lähtee pois.
Tarvitsevatko tulppaanit kukkavirkistettä?
Tulppaaneilla on takanaan sipulin voima, joten ne elelevät hienosti ilman virkistettäkin. Mutta, jos virkisteen saa kaupasta mukaan, voi sen veteen laittaa. Ei siitä haittaakaan ole.
Virkisteissä on ravinteita, mutta niiden pääasiallinen tehtävä on pitää vesi puhtaana. Tulppaanit imevät niin paljon vettä, että se ei yleensä ehdi likaantua.
Jos virkistettä käyttää, sen kannattaa antaa liueta veteen ennen kukkien lisäämistä. Kukat kun imaisevat aluksi runsaammin vettä ja siten myös virkistettä.
Virkistettä voi säästää pussiin ja annostella sitä kukille useammassa osassa. Pakkauksessa lukee, mille määrälle vettä virkistepussi on tarkoitettu.
Pitääkö tulppaanien imupintoja leikata uudelleen?
Kannattaa leikata aina, kun ne menevät tukkoon. Parin kolmen päivän päästä voi napsaista uudet imupinnat ja vaihtaa veden. Ja samalla huuhtaista hieman maljakkoa.
Mitä, jos tulppaanien varret venyvät turhan paljon?
Tulppaanien varsien kasvu vaihtelee. Toinen ei kasva yhtään, toinen taas venyy 15 senttiä. Jos haluat tasaisen kimpun, ota tulppaanit maljakosta, aseta niiden yläpäät pöydällä samaan tasoon ja leikkaa alhaalta varret samaan mittaan.
Voiko vielä jotenkin vaikuttaa siihen, että tulppaanit kestäisivät mahdollisimman pitkään maljakossa?
Tulppaanit voi nostaa maljakon kera jääkaappiin tai viileälle, plussan puolella pysyvälle verannalle yöksi. Eihän niitä yöllä kukaan ole katselemassa.


Kommentit