Tuolit eivät ainakaan lopu vierailta kesken. Aina juhlien aikaan turkulaiset Annina Jaala-Myllyoja ja Ilkka Myllyoja hakevat varastostaan pukkijalat ja pöytälevyn ja nostavat kotinsa seinältä käyttöön Artekin elämää nähneet klassikkotuolit.
Anninan rakkaus Alvar Aallon muotoiluun syntyi yli 20 vuotta sitten, kun hän pelasti Artekin 68-tuolin vanhalta rouvalta, joka oli heittämässä sitä roskalavalle. Sittemmin tuoleja on kertynyt kotiin 18 kappaletta.
– Kaikki tuolilöytöni ovat esillä ja käytössä, mutta ensimmäiset ostokseni olemme ripustaneet seinälle kodin paraatipaikalle. Ne kuitenkin pääsevät alas juhlien lisäksi myös jouluisin, Annina kertoo.
Olohuoneessa katseen kiinnittävät seinälle nostetut Artekin tuolit. Ruskean pellavatapetin Annina osti pienen rautakaupan varaston nurkasta. Rulla maksoi viisi markkaa, ja hänellä ei ollut ajatustakaan tapetin sijoituspaikasta. Pellavatapetti oli suosittu pintamateriaali 60- ja 70-lukujen kodeissa.Pariskunnan rakkaustarina alkoi yli kolmekymppisenä ravintolan tanssilattialta eräänä keväisenä iltana. Annina pyysi Ilkkaa parketille, ja pian oltiin jo treffeillä. He menivät jouluna kihloihin, keväällä naimisiin, ja vuoden yhdessäolon jälkeen syntyivät kaksoset Onni ja Into.
Poikien vauvavuoden aikana tuli tarve entistä isommalle kodille, ja tavoitteena oli löytää 1960-luvulla rakennettu yksikerroksinen omakotitalo. Moision metsäisellä tontilla seistessään pariskunta totesi kaikkien palasten loksahtaneen paikoilleen.
– 1960-luvun muotokieli ja arkkitehtuuri viehättävät meitä molempia, ja rakastuimme heti tämän kodin avaraan pohjaratkaisuun, Annina muistelee.
Remontissa keittiön ja ruokailutilan välinen seinä on poistettu. Koivuvanerista teetettyihin kaapinoviin on kiinnitetty alkuperäiset vetimet. Seinä on toteutettu saneerauslaastilla, ja sitä suojaa likaa ja vettä hylkivä saunasuojaaine. Mattamustaksi maalatun oven takana on ruokakomero. Asukkaiden rakkaus viherkasveihin näkyy joka puolella kotia. Lasipöytä ja uudelleen verhoillut tuolit on peritty Anninan isovanhemmilta. 1960-luvun tiikkilipaston Annina löysi nuorena kirpputorilta ensimmäiseen omaan asuntoonsa.Joukossa on voimaa: kokoa viherkasvit eri korkeuksille näyttäväksi ryhmäksi.
Annina ja Ilkka pitävät 1960–70-luvun huonekalujen ja käyttöesineiden selkeälinjaisuudesta. He uskovat laatuun ja kestävään ajatteluun: samat kalusteet ovat pysyneet paikoillaan yli 20 vuoden ajan.
Heidän varastoissaan olevilla senkeillä, lipastoilla, irtopöydillä ja tuoleilla pystyisi helposti kalustamaan jopa pienen kaksion. Annina ei kuitenkaan halua luopua yhdestäkään niistä. Osa aarteista nostetaan vielä joskus esille, osa löytää ehkä paikkansa lasten muuttaessa omilleen.
Annina keräilee taidelasia, esimerkiksi Kaj Franckin ja Nanny Stillin klassikkoja. Erityisen mieluisia ovat vihreän sävyt. Osa löydöistä on esillä keittiön String-hyllyssä. Pöytä ja tuolit ovat Artekin.Kotia on remontoitu hiljalleen, huone kerrallaan. Kun Annina ja Ilkka saivat sisältä kaiken valmiiksi, seuraavaksi vuorossa olivat ikkunat, ulkoverhoilu ja katto. Pojat ovat saaneet aina pelata sisällä mailapelejä, mikä näkyy lattiassa ja jalkalistoissa. Tässä kodissa ei pelätä elämän jälkiä.
– Remonteissa olemme aina jättäneet merkkejä perheestämme kodin pintoihin. Poikien kämmenenjäljet on painettu esimerkiksi keittiön seinään ja grillin kylkeen sitä muuratessa, Ilkka kertoo.
Pari on suunnitellut ja toteuttanut itse esimerkiksi terassin ruokailuryhmän, kesäkeittiön ja kasvihuoneen. Prosessi etenee aina samalla kaavalla: Annina saa idean, jonka Ilkka tyrmää heti alkuunsa. Keskustelun jälkeen ajatukset piirretään ruutupaperille ja puhtaaksi tietokoneella. Sen jälkeen alkaa toteutus.
Leikkokukkien sijaan Annina poimii luonnosta puiden ja pensaiden vihreitä oksia ja varpuja. Makuuhuoneen vaatekaapit ovat alkuperäiset, vain maalattu mustiksi. Artekin tuolin Annina pelasti roskalavalta, maalasi ja verhoili sen.Annina on kasvanut kasvien ja kukkien ympäröimänä, sillä hänen isän puolen suvullaan on ollut kauppapuutarha 1930-luvulta asti. Floristin ja kukkamyyjän työnsä takia hän ei kuitenkaan jaksa enää kitkeä kukkapenkkejä kotipihassa. Siksi pariskunta muokkasi pihastaan heti ensimmäisenä kesänä metsäisemmän. Kielot ja mustikanvarvut saivat jäädä, mutta kukkapenkit kaivettiin pihan reunalta ylös, ja kaikkien rakastamat pionit lahjoitettiin anopille. Niiden tilalle istutettiin havupuita ja hyötykasveja.
– En ole kesäkukkaihminen mutta rakastan yli kaiken vihersisustamista. Heti alkukesästä lähes kaikki viherkasvimme muuttavat ulos – niin kuin mekin. Kesäisin käymme sisällä vain nukkumassa. Pihan helppo hoitoisuus on meille erityisen tärkeää. Emme omista edes ruohonleikkuria.
Kun Anninan lapsuudenperhe päätti luopua puutarhayrityksestä, hän jemmasi kasvihuoneiden laseja. Ilkka teki niistä modernin kasvihuoneen. Terassi kuuluu saunan ohella Anninan ja Ilkan lempipaikkoihin kodissa. Sen suuri pöytäryhmä ja kesäkeittiö ovat itse tehdyt. Ulkona kesäelämästä nauttii myös labradorinnoutaja Kilo.Anninan ja Ilkan kodissa ei useinkaan nähdä leikkokukkia. Niiden sijaan Annina suosii vihreitä oksia, joiden poimimisen luonnosta hän aloittaa aina kevään tullen. Pensaiden ja puiden oksien lisäksi hän kerää maljakoihin kieloja ja mustikanvarpuja. Erityisen kauniita ovat tammen ja tuhkapensaan oksat. Kattauksissa hän hyödyntää herukanlehtiä, kiviä ja kaarnaa.
– Luonnonkasveille pätevät samat hoitoohjeet kuin leikkokukillekin: Puhdas ja viileä vesi on tärkeää vaihtaa joka toinen päivä. Näin kasvit säilyvät kauniina viikon tai kauemminkin, Annina vinkkaa.
Metsän reunaan päättyvän tien päässä olevassa talossa arki on onnellista. Annina, Ilkka ja lapset myöntävät rakastavansa television katselua, koko perhe yhdessä. Aina välillä herkutellaan pizzalla ja popcornilla, ja Kilo-koira kuorsaa nurkassa omalla paikallaan.
– Aina ei tarvitse olla menossa ja suorittaa hirveästi kaikkea. Arjen kohokohdat syntyvät pienistä asioista.
