Juttu on julkaistu Meidän Talo -lehdessä 12/2021.
Kesäisin kun Nordströmin sukulaiset mökkimatkalla ajoivat autonsa Loviisaan rantaan, he ohittivat suvun yhteisen kivitalon. Näky oli vuosi vuodelta surkeampi. Vuoden 1982 jälkeen talo oli jäänyt tyhjilleen ja pensaat kasvoivat yhä tiheämmin sen ympärillä. Sukulaiset parkkeerasivat autonsa rantaan, nousivat kasseineen veneiseen ja suuntasivat saareen mökeilleen. Everstinlinnaksi kutsutun kivitalon kohtaloa kyllä huokailtiin. Silloin tällöin talosta tuli ostotarjouksia, mutta sukulaiset eivät sittenkään olleet valmiita luopumaan talosta. Siihen kiteytyi niin paljon yhteistä historiaa.
Myös Jan D. Oker-Blom kävi perheen mökillä Kattön saaressa ja näki matkalla tuon surumielisen kivilinnan.
– En ole ihan varma, mitä muistan tästä talosta itse ja mikä mahtaa olla kuulemieni tarinoiden ja valokuvien varaan rakentunutta, Jan D. aloittaa.
Hän näyttää kehystämäänsä valokuvaa. Se on otettu toisena joulupäivänä arviolta vuonna 1979. Siinä talon isäntä Ragnar Nordström pitää sylissään yhtä lastenlastenlastaan. Jan D. on kuvassa toisena vasemmalta. Niin kauan kuin vanha Nordström eli, suku kokoontui hänen luokseen tapaninpäivien viettoon. Perinne syntyi jo hänen vaimonsa Ninan eläessä, ja tarjolla oli yleensä pateita ja karjalanpiirakoita.
– Minun lapsuudessani talo oli synkkä. Pinnat olivat tummia, huonekalut raskaita ja ikkunoissa oli painavat verhot. Tiedän, että omille lapsilleen Nordström oli liiankin tiukka, mutta lapsenlapsille hän oli aina sydämellinen.
Talon pitkäaikaisin isäntä tunnetaan Loviisassa hyvin. Vuonna 1894 syntynyt Ragnar Nordström teki kaksi ansiokasta uraa, sotilaana sekä liikemiehenä. Nordströmin perustama laivanvarustamo oli 1950-luvulla Suomen suurin. Hänen omistamansa kalastuslaivat troolasivat silliä Islannissa asti. Näiden yhtiöiden lisäksi Nordströmillä oli monenlaisia satamatoimintaa tukevia firmoja konepajoista tynnyrinvalmistukseen. Hän oli merkittävä työnantaja 1950-luvulla 5 000 asukkaan Loviisassa. Hän jakoi vaurauttaan myös muille rakennuttamalla Loviisaan sotaleskille 20 omakotitaloa ja perustamalla yhteiskoulun.
Nordströmin elämästä on kirjoitettu useita kirjoja. Hänen kenties merkityksellisin yksittäinen teko liittyy talvisotaan ja Lapin puolustamiseen. Vuonna 1939 Nordström kuuli, ettei Rovaniemen sotaosastolla ollut aseistusta. Hän ryhtyi välittömästi omilla varoillaan hankkimaan Tukholmasta muun muassa 2000 kivääriä ja sata konetuliasetta, joilla sotilaat pysäyttivät neuvostojoukkojen etenemisen. Asiantuntijoiden mukaan juuri tuo teko saattoi olla olennainen Suomen itsenäisyyden säilymisen kannalta. Nordström sai sen ansiosta everstiluutnantin arvon vuonna 1941. Nordströmin kotitaloa on siitä lähtien kutsuttu Everstinlinnaksi.
Talolla oli silti elämä jo ennen Nordströmejä. Alun perin sen rakennutti varakas loviisalainen kauppias Carl August Veltheim. Vuonna 1910 valmistuneen talon todennäköisesti piirsi arkkitehti Usko Nyström, joka tunnetaan paremmin Imatran valtionhotellin suunnittelusta. Rakennuksissa onkin yhteistä jugendille tyypilliset jyhkeät linjat, pienet ikkunat ja näyttävät portaat.
Nordströmin yhtiöiden menestys romahti 1970-luvulla. Nykyisin yhtiöllä on toimintaa Loviisan Valkon satamassa. Patruuna Ragnar Nordströmin kuoltua tyhjilleen jäänyt talo siirrettiin yhtiön hallintaan.
Vuonna 1975 syntynyttä Jan D:tä ei perheyritys kiinnostanut. Hän opiskeli valtiotieteitä, lähti mukaan politiikkaan ja päätyi rahoitusalalle.
Everstinlinnan kohtalo saattaisi olla toinen, ellei Loviisan kaupunki nelisen vuotta sitten olisi laittanut hakuun kaupunginjohtajan paikkaa. Jan D. näki ilmoituksen ja alkoi puntaroida.
Lapsuuden kesät Loviisan saaristossa sekä äidin ja isän sukujen vaiheet Loviisassa olivat luoneet hänelle vahvan siteen pieneen rannikkokaupunkiin. Yhtäkkiä hänestä tuntui merkitykselliseltä, että hän on kuudennen polven loviisalainen.
Työnhakupäätökseen vaikutti sekin, että Jan D. oli hiljattain eronnut tyttärensä Lillin äidistä ja tunsi olevansa valmis lähtemään Helsingistä, jossa hän oli toiminut sekä kaupunginvaltuustossa että -hallituksessa.
Jan D. tuli valituksi ja aloitti työt neljä vuotta sitten.
– Alun perin ajattelin, että asun Loviisassa vuokralla lähellä raatihuonetta ja löysinkin sopivan asunnon.
Silti Jan D:n ajatukset pyörivät Loviisanlahden rannalla harmaantuneessa kivilinnassa. Voisiko siitä kunnostaa kodin? Paljonko sellainen nielisi rahaa?
Jan D:lle oli selvää, että 365-neliöisen, kymmenen huoneen talon entisöimiseen olisi pakko palkata monenlaisia ammattilaisia. Halvalla sellainen ei onnistuisi. Senkin hän tunnusti, ettei itse osannut remontoida tai suunnitella remonttia.
– Olen minä jotakin mökillä nikkaroinut ja maalannut, mutta en voisi keskittyä kunnostamiseen, sillä minulla oli oma työni.
Mutta juuri tehtävä Loviisan johtajana motivoi häntä. Jan D. halusi antaa ympärilleen signaalin, että Loviisaan kannattaa muuttaa asumaan ja sinne on fiksua investoida. Hän myös tunsi velvoitetta talovanhuksen pelastamiseen ja näki sen kulttuuritekona.
– Ajatus suvun perinnön hoitamisesta tuntui hyvältä.
Sukulaisille Jan D:n ostotarjous oli iloinen uutinen. Vuonna 2018 talo vaihtoi omistajaa reilun sadan tuhannen euron hinnalla.
Säilytetäänkö vanhat väliovet? Mitä tehdään vanhoille kukkakuosisille nojatuoleille? Kunnostus alkoi talon tyhjentämisellä, ja samalla uusi isäntä pääsi päätöksenteon makuun. Niitä talovanhuksen entisöimisessä on riittänyt.
– En halunnut tehdä tästä museota. Halusin nykyaikaistaa kiinteistön tekniikan ja uudistaa taloa, vaikka paljon vanhaa säilyykin.
Jan D. tunnustaa olevansa luonteeltaan tarkka ja pyrkivänsä yksityiskohdissakin täydellisyyteen. Hän ei halunnut palkata taloon pääurakoitsijaa, vaan piti mieluummin langat omissa käsissään. Erilaisia ammattilaisia talossa onkin työskennellyt pitkä liuta lvi-suunnittelijasta lukuisiin puuseppiin.
– Näin jälkikäteen voi sanoa, että vieläkin tarkemmin olisi pitänyt seurata, mitä kukakin tekee ja puuttua kaikkiin vaiheisiin.
Monet asiat sujuivat mallikkaasti. Vanhat lasimaalaukset pelastettiin viime hetkellä hapertumasta ja ne on nyt entisöity. Pyöreän Jeesusta lammasten seurassa kuvaavan maalauksen uusi isäntä halusi siirtää makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen. Sitä varten seinään puhkaistiin pyöreä aukko, jotta läpi työntyvä luonnonvalo saa maalauksen värit loistamaan.
Myös olohuoneeseen meren puolelle seinään puhkaistiin iso reikä. Vaikka jugend-tyyliin eivät valtavat lattiasta kattoon leviävät ikkunat kuulukaan, Jan D. halusi maksimoida merellisen maiseman. Juuri siinä hän aikoi juoda aamukahvia.
Museovirasto on suojellut talon julkisivun, lasimaalaukset, seinäpaneelit ja puisen portaikon. Sen päällä on erikoinen lasinen katos, jonka tarkoituksena saattaa olla alakerran äänten vaimentaminen ja tupakansavun pääsyn estäminen makuuhuoneisiin. Tarkkaan sitä ei kukaan enää tiedä.
Ragnar ja Nina Nordströmillä oli seitsemän lasta. Lisäksi talossa asui taloudenhoitaja. Jo remonttivaiheessa Jan D. tiesi, että hän tulee asumaan talossa enimmäkseen itsekseen. Hänen tyttärensä ja naisystävänsä asuvat Helsingissä ja käyvät Loviisassa viikonloppuisin ja loma-aikoina.
– Minä en juuri väliovia tarvitse. Toisinaan tuntuu vähän hassulta, että jokaiselle tekemiselle on vaikka oma huoneensa, kun itse voin olla vain yhdessä tilassa kerrallaan.
Ragnar Nordström säilytti varustamon papereita työhuoneessaan isossa kassakaapissa. Toinen pienempi kaappi oli pariskunnan pukeutumishuoneessa. Siellä Nina säilytti korujaan.
Nyt nuo kaapit on maalattu dollarinvihreällä, ja alakerran kaapissa on viskiä ja portviiniä.
Tällaisia muutoksia Everstinlinnassa on useita. Vanhaa on säilytetty paljon. Usean tusinan hengen Royal Copenhagen -juhla-astiasto on aseteltu kaappiin. Olohuoneessa on Suomen Kalastus Oy:n henkilökunnan Ragnar Nordströmille Arabian tehtailta tilaama keraaminen kalastusaiheinen tarjotinpöytä. Se oli haljennut, mutta Jan D. korjautti sen.
Talon historia näyttääkin houkuttelevammalta näin, kun vanhaa ei ole liikaa, ja ympäristö on valoisa ja viihtyisä. Saattaa hyvin olla, että vierailijat hakeutuvat isännän intohimosta kertovaan kirjastonurkkaukseen: suurvaltajohtajien poliittisia muistelmia on monta hyllymetriä Ataturkista Obamaan, De Gaullesta Maoon.
Työhuoneen seinällä huomion vangitsevat kolme maalausta varustamon laivoista. Ne oli nimetty perheen tytärten mukaan: Brita, Inga ja Greta eli Jan D:n isoäiti. Seuraavaan tilaan uusi isäntä halusi kepeämpää tunnelmaa. Seinät ovat roosat ja seinällä on vaaleanpunaisista teoksista tunnetun kuvataiteilija Katja Tukiaisen maalaama teos, jossa lukee Follow that sailor. They stole my heart. Maalauksessa tyttö seilaa omalla laivallaan.
Viime kesänä moni niistä sukulaisista, jotka vuosikausia olivat ohittaneet talon mökkimatkallaan, ajoikin nyt porteista kivitalon pihaan. Talossa vietettiin Lillin 12-vuotisjuhlia. Isää tosin etukäteen hermostutti, etteivät kaikki listat olleet paikallaan.
– Lillin juhlissa minulle tuli ensimmäisen kerran sellainen olo, että ehkä täällä joku päivä voi olla valmista. Mutta sellaista rentouden tunnetta valmiin työn äärellä en ole vielä kokenut.
Urakan alkuvaiheessa hän sai vanhan talon kunnostamiseen sellaisen neuvon, että ensin kannattaa tehdä mahdollisimman tarkka budjetti, ja sitten siihen pitää lisätä 50 prosenttia. Everstinlinnan kustannukset kasvoivat sitäkin enemmän.
– Kyllä tähän on mennyt enemmän kuin tienaan kaupunginjohtajana seitsemän vuoden kauteni aikana, bruttona.
Puutarhan puolella on vielä hommia. Koko rannan vallannut kaislikko pitäisi ruopata ja venelaiturillekin on jo katsottu sopiva paikka.
Paljon on vielä tehtävää, mutta jos Jan D:n toive toteutuu, tapaninpäivänä Everstinlinnassa vietetään pitkästä aikaa sukujoulua. Silloin pöydässä on isoisoisoäiti Ninan karjalaisperinteen mukaista syötävää. Kutsuja Jan D. arvelee lähettävänsä lähemmäs sata.
– Kyllä tällaisen talon merkitys korostuu, kun täällä on paljon ihmisiä, Jan D. pohtii.
