
Paulan sääntö eteiseen pitää paikat järjestyksessä: ”Panostimme erityisesti kenkien säilytykseen”
Yhdeksän lapsen uusperheen äiti Paula Nygård karsi kodin tavaramäärän uusiksi, kun osa lapsista oli muuttamassa pois kotoa. Rajattu määrä tavaraa ja hyvät säilytyssysteemit ovat toimivassa eteisessä tärkeimpiä asioita, hän sanoo.
Olin ennen himoshoppailija, ja etenkin kengät ovat aina olleet heikko kohtani. Olen vuosien varrella tehnyt järjettömän määrän hutiostoksia, jotka ovat jääneet käyttämättä esimerkiksi siksi, etteivät ne istu hyvin. Arkeni on helpottunut huomattavasti sen jälkeen, kun muutin ostokäyttäytymistäni.
Olemme uusperhe ja meillä on yhteensä yhdeksän 9–26-vuotiasta lasta, joista viisi on jo aikuisia. Lasten ollessa pieniä asuimme suuressa omakotitalossa, jossa oli kaksi eteistä. Pienten lasten kanssa oli kätevää, kun tilaa oli paljon.
Kun osa lapsista oli muuttamassa pois kotoa, tilantarve väheni. Muutimme ensin kaksikerroksiseen rivitaloon ja vuosi sitten nykyiseen kerrostaloasuntoon.


Ensimmäisen muuton aikoihin tajusin, että tavaramäärää olisi pakko karsia. Aloitin helpoimmasta eli sukista ja alusvaatteista. Kun olin käynyt ensin läpi tavarat, joihin liittyi vähemmän tunnearvoa, oli helpompi siirtyä haastavampaan. Lopulta kävin läpi koko kodin.
Sen jälkeen en ollut huolissani, riittääkö uudessa kodissa säilytystilaa, vaikka esimerkiksi nykyinen eteisemme on pitkä mutta kapea. Tärkeintä on, että jokaiselle tavaralle on oma looginen paikkansa.
Nykyään kotonamme asuu kaksi kouluikäistä lasta ja joka toinen viikonloppu kaksi kumppanini lasta. Eteinen pysyy siistinä, kun lapsetkin tietävät, mihin omat tavarat kuuluvat, ja ylettyvät sinne helposti.
Panostimme erityisesti kenkien säilytykseen. Jokaiselle on seinällä oma Ikean kenkäkaappi, johon mahtuu kahdet talvikengät. Kaapin alla on kaukalo, johon märät kengät voi laittaa kuivumaan. Kaikille on samanlainen laatikko pipoja ja muita asusteita varten. Lapset ripustavat takkinsa omaan naulakkoonsa, koiran pyyhkeelle ja remmille on paikkansa heti oven vieressä.
”Talvivaatteet siirrän kesäksi sängynaluslaatikoihin, jotka vetävät yllättävän paljon tavaraa.”
Sääntöni on, että eteisessä pidetään vain niitä tavaroita ja vaatteita, jotka ovat oikeasti käytössä. Esimerkiksi juhlatakkeja on turha säilyttää arkivaatteiden joukossa, koska ne vievät turhaan tilaa. Talvivaatteet siirrän kesäksi sängynaluslaatikoihin, jotka vetävät yllättävän paljon tavaraa.
Joskus meidänkin eteisemme räjähtää. Kenkiä lojuu hujan hajan, kun kylässä on kerralla paljon ihmisiä. Haluaisin myös, että takit saisi kaappeihin piiloon. Toisaalta luulen, että järjestys ei säilyisi yhtä hyvin, jos vaatteet saisi pois silmistä.
Eteiseen kertyy usein lasten treenikasseja ja palloja, ja olenkin suunnitellut hankkivani palloille säilytyskorin. Minulla taas on tapana kasata siivotessa eteiseen tavaraa, joka on muuten tiellä.

Kun minulla on vain tavaraa, josta oikeasti tykkään, ei tule tarvetta haalia lisää. Kenkiä rakastan yhä, ja syksyllä ostin kahdet uudet. Nykyään kuitenkin laitan aina saman verran tavaroita eteenpäin.
Olipa kyse eteisestä tai mistä tahansa huoneesta, haluan, että koti näyttää viihtyisältä. Levällään olevat tavarat saivat minut ennen hermostumaan. Nyt koen sisäistä rauhaa, kun koti on järjestyksessä ja kaikella on paikkansa.