Hame pussilakanasta, festarihousut neulomalla! Essi Kontio tekee upeat vaatteensa itse
”Kaikki, mikä rikkoo normeja ja pomppaa silmille, kiinnostaa minua”, Essi Kontio, 42, kertoo. Persoonallisen pukeutumistyylin toteuttaminen onnistuu, kun loihtii asunsa itse.
Hiljattain Essi Kontion kollega kysyi haltioituneena, kenen suunnittelemia vaatteet oikein ovat, kun kaikissa on jokin hauska juju. Kun Essi kertoi, että ompelee ja neuloo vaatteensa itse, hämmästys oli entistäkin suurempi. Eikä kerta ollut ensimmäinen.
Essi, miten innostuit ompelemisesta?
Se tulee kai perintönä, sillä perheessäni arvostetaan käsillä tekemistä. Isäni nikkaroi ja äitini ompeli. Muistan edelleen, miten äitini ja kummitätini pitivät myöhäisillan ompelusessioita. Heillä tuntui olevan täysin oma maailmansa ja salakielensä.
Olin valtavan ihastuksissani, kun äitini teki minulle setäni häihin valkean morsiusneidon mekon, johon hän ompeli vaaleanpunaisia ruusukkeita. Mekko oli upea! Tykkäsin myös äidin tekemistä verkkareista, joissa oli kasari- ja ysäriajan kirkkaita ja jopa keskenään riiteleviä värejä.
Kun äitini menehtyi syöpään 13 vuotta sitten, perin hänen rautaompelukoneensa eli Rautarouvan ja saumurin. Silloin innostuin ompelemisesta. Äidilläni oli helppo vauvojen housukaava, jossa oli vain kolme saumaa ja resori vyötärölle. Esikoiseni oli juuri syntynyt, joten suurensin kaavaa hänen kasvaessaan. Vauvalla oli jalassaan kaikki sen ajan retroprintit eri väreissä.


”Kun äitini menehtyi syöpään 13 vuotta sitten, perin hänen rautaompelukoneensa eli Rautarouvan ja saumurin. Silloin innostuin ompelemisesta.”

Hiljalleen siirryin haastavampiin töihin ja aloin tehdä vaatteita myös itselleni. Nykyään minulla on käytössäni elektroninen kone, jossa on kaikki mahdolliset ompeleet. Rautarouva on mökillä, jos minulle tulee lomaillessa himo ommella vaikka uudet verhot. Vanha kone on siitä mahtava, että se menee ongelmitta läpi myös nahasta ja paksusta farkusta.
Mistä luovuutesi kumpuaa?
Kaikki, mikä rikkoo normeja ja pomppaa silmille, kiinnostaa minua. Usein se on jokin yllättävä materiaali tai muotokieli. Kiinnostavia väriyhdistelmiä bongaan esimerkiksi sisustuksista ja huonekaluista. Kun sain joululahjaksi Ikean oranssi-pinkkiraitaiset pussilakanat, ne näyttivät karkkimaisuudessaan heti ompelumateriaalilta, ja tein niistä hameen.
Seuraan Instagramissa ompeluharrastajia, joiden töissä näkyy rohkeus, vaivannäkö ja rakkaus lajiin. Inspiroivia vaatteita tekevät esimerkiksi Rebekka eli @gemeine_wildrebe ja Julia @joliesbobines. Rebekan kanssa meillä on samat lempihousut: maailman leveimmät Fritha-housut. Julialta sain idean liukuvärikauluspaitaan, jossa on röyhelötaskut.

”Kaikki, mikä rikkoo normeja ja pomppaa silmille, kiinnostaa minua.”

Mitä etua on itse tekemisestä?
Tykkään leikkiä mittasuhteilla ja volyymilla. Jos kaupan vaatteissa on jokin wow-elementti, se pelkistetään kaikille sopivaksi. Itse tykkään ampua yli. Hameita koristelen pitsillä, röyhelöllä tai vaikka molemmilla ja paitoihin suunnittelen muhkeat puhvihihat.
Itse tekeminen mahdollistaa myös värikkään tyylini. Saatan pukeutua monokromaattisesti eli siten, että asun vaatteet ovat saman värin eri sävyjä. Tai sitten yhdistän vastavärejä. Yksi lemppareistani on virkattu neonkeltainen toppi yhdistettynä vaaleanliilaan hameeseen.
Itse tehden pystyn myös välttelemään polyesteriä. Se on minulle liian hikoiluttava materiaali.


Mikä käsityömuoto on sinulle mieluisin?
Minulla on eri mielentila kaikkiin. Ompelu on omaa aikaani. Laitan kuulokkeet korvilleni, kuuntelen true crimea ja kaivauduin makuuhuoneen ompeluluolaani.
Neulominen on meditatiivista rauhoittumista, jota voin tehdä telkkaria katsellessani tai bussissa. Virkkaaminen taas on sähäkämpää ja siinä saan ideani nopeasti valmiiksi.
Viimeksi olen ihastunut kalastajalankaan ja virkannut siitä laukkuja. Lanka muistuttaa ompelulankaa, joten virkkausjäljestä tulee erittäin tiivistä.
Teen työkseni taloushommia, jotka ovat pitkälti ongelmanratkaisua. Käsityöt ovat osittain geometrisia ja matemaattisia, joten tavallaan käytän samoja aivonosia. Käsitöissä minulla on kuitenkin ihana vapaus päättää itse määränpäästä.


Mistä luomuksesta olet erityisen ylpeä?
Täytin kaksi vuotta sitten 40. Halusin juhliini läpinäkyvän mekon, jossa olisi jokin silmille pomppaava yksityiskohta ja iso helma. Kolusin Etsyä, ja kun näin pastellinsävyistä 3D-kukkatylliä, tiesin heti, että oikea kangas on löytynyt. Ompelin kukkia miehustaan yksitellen saadakseni asuun sopivan peittävyyden. Taisin värkätä mekkoa lopulta yhden työpäivän verran.
Ystäväni olivat järjestäneet juhliini yllätysesiintyjäksi Vestan. Tanssin kukkamekko hulmuten aamun pikkutunneille ja olin onnellinen.
Essin vinkit ompeluun
- Aloita joustamattomista materiaaleista: puuvillasta, pellavasta tai ohuesta farkusta. Ne eivät kierry tai liu’u koneen alta karkuun. Helppo aloitus voisi olla hame tai housut kuminauhavyötäröllä.
- Kirjastoissa on runsaasti kaavalehtiä ja -kirjoja. Monissa on kuvitetut ohjeet työvaiheista, kuten mihin suuntaan sauma silitetään.
- Ompelukoneesta ei tarvitse osata kuin eteenpäinmeno, pakitus ja siksakilla huolittelu. Muita ompeleita ei välttämättä tarvita.
