Meidän Mökki

Polkien mökille! Lapsiperhe taittaa 60 kilometrin mökkimatkat pyöräillen: ”Ainakin toiseen suuntaan tullaan yleensä rauhassa”

Polkien mökille! Lapsiperhe taittaa 60 kilometrin mökkimatkat pyöräillen: ”Ainakin toiseen suuntaan tullaan yleensä rauhassa”
Tarja ja Markku kulkevat mökilleen Kangasniemelle perinteisesti autolla, Tuula pääsee Haapasaaren huvilalleen yhteysaluksella, Miina ja Valtteri lapsineen pyöräilevät sähköavusteisilla pyörillä 60 kilometrin mökkimatkan Mäntsälään. Hyppää kyytiin!
Julkaistu: 18.7.2022

Matkaa mökille siivittää ihana tietoisuus siitä, mitä perillä odottaa. Onnellisia hetkiä koetaan jo matkalla, jota taitetaan porukasta riippuen monin eri tavoin. Lähdimme mukaan kolmelle erilaiselle mökkimatkalle.

Lepohetki merellä – Tuula taittaa mökkimatkan yhteysaluksella

Tuula Hynninen ostaa lohileivän matkaevääksi Kotkan sataman kalakaupasta. Kassissa on jo tuoreita possoja, munkkeja ja termospullossa kahvia. Noustuaan yhteysalukseen hän kiikuttaa ruokakassinsa kylmäkonttiin, joka on varsinaisesti tarkoitettu Haapasaaren Osuuskaupan ruokatavaroille.

Laivan kannella on juomalavoja ja puutavaraa matkalla kauppaan. Tuula kapuaa yläkannen penkille ihailemaan jylhiä merimaisemia.

– On rentouttavaa aistia meri ja kesän lämpö, mutta sateella istun tietenkin sisällä. Kahvin juon vasta, kun laiva on pysähtynyt Kirkonmaan saaressa ja päästään avomerelle.

Tuula Hynnisen mökkimatka Kotkasta Haapasaareen on pituudeltaan vain 25 kilometriä. Yhteysalus Otavalla se kestää ilmoista riippuen noin kaksi tuntia.
"Minulla on viihdykkeenä läppäri, josta katson telkkaria. Laukussani on myös paksu kirja."
Tuula Hynninen

Yhteysaluksen kyyti ei maksa mitään, eli kuka tahansa voisi tehdä edestakaisen merimatkan Haapasaareen. Matkaa ei voi varata, ja juhannuksena ja pääsiäisenä onkin aika täyttä. Satunnaiselle matkailijalle aikaa saaressa on lyhimmillään kaksi ja pisimmillään kahdeksan tuntia.

– Bongaan matkalla tuttuja maisemia. Kesällä on purje- ja moottoriveneitä menossa saariin. Toukokuussa saattaa olla taivas mustana alliparvia, jotka ovat tekemässä muuttoa Venäjän aroille.

Tuula viihtyy mieluiten laivan kannella maisemia katsellen. Joskus tulee vastaan rahtilaivakin.

Huonolla säällä pitkä laivamatka on Tuulan mielestä joskus tylsää varsinkin, jos on lähdössä rakkaalta saarelta pois.

– Minulla on viihdykkeenä läppäri, josta katson telkkaria. Laukussani on myös paksu kirja, yksi Lucinda Rileyn Seitsemästä sisaresta.

Välillä matka menee tuttujen kanssa jutellessa, sillä Tuula on syntyjään haapasaarelaisia. Hevosenkengän mallisen saaren pinta-ala on vain viisi neliökilometriä. Tuulan nuoruudessa se oli eläväinen yhdyskunta, nyt se porskuttaa mökkiläisten turvin. Tukenaan heillä on Suomen pienin osuuskauppa.

– Synnyin siellä, kävin koulun, pääsin kirkossa ripille ja menin siellä naimisiinkin. Asun saaressa maaliskuusta marraskuuhun ja talvellakin piipahdan pari kertaa viikossa.

Tuula rakennutti Haapasaareen mökin. "Sisarukseni viettävät aikaa omissa huusholleissaan samassa pihapiirissä."

Tuula käy kesäisin Kotkassa vain esimerkiksi apteekkiasioilla. Pyykinkin hän pesee mökillä. Vain lastenlasten hoito saa hänet siirtymään kesällä Kotkaan.

– Pojan perhe on minulle hyvin läheinen. Seitsemänvuotias Alma, kuusivuotias Aino, neljävuotias Eino ja reilun vuoden ikäinen Elsa ovat kesällä paljon Haapasaaressa.

Kun Otava rantautuu laituriin, satama on täynnä lapsia ja aikuisia. Siellä odottaa myös Tuulan mies, joka on ottanut kantamuksia varten kottikärryt mukaan.

Polkien Helsingistä Mäntsälään

Miinan ja Valtterin perheen omakotitalo lämpiää maalämmöllä, ja energiaa taloon saadaan aurinkopaneeleista. Ympäri vuoden perhe kulkee myös sähköavusteisilla pyörillä.

– Hankimme kolme vuotta sitten vaatimattoman mökin Mäntsälästä järven rannalta pyöräilymatkan päästä kotoa, Miina kertoo.

Joskus mökille mennään mahdollisimman nopeasti yhdellä pysähdyksellä noin kolmessa tunnissa. Sääkin vaikuttaa.

– Ainakin toiseen suuntaan tullaan yleensä rauhassa, jolloin matka kestää kuudesta yhdeksään tuntia. Pysähdymme leikkipuistoihin ja syömään. Vaihtelemme reittejä.

”Vaihtelemme matkalla sitä, kumpi vetää letkaa”, Miina Ant-Wuorinen kertoo.

Kotoa Helsingin Maununnevalta ajetaan ensin Keskuspuistoon, sieltä vanhaa Tuusulantietä kohti Tuusulanjärveä, jonka kummallakin puolella on hyvä pyörätie. Järvenpäässä tai Tuusulassa pysähdytään hiukan pidempään. Sieltä matka jatkuu Mäntsälään. Viimeiset kymmenen kilometriä on metsän ja pellon viertä kulkevaa hiekkatietä.

– Loppumatkasta ihmettelemme aina hassuja ”varokaa fasaaneja” -kylttejä. Lampaitakin ohitamme monessa paikassa.

"Lapset tykkäävät pyörämatkasta, koska siinä tehdään kivoja asioita."
Miina Ant-Wuorinen

Perheellä on kaksi sähköavusteista laatikkopyörää, joiden laatikoissa on penkki lapsille. 10-vuotias Vilja on tällä kertaa äidin pyörän laatikossa, isän kyydissä ovat 8-vuotias Aarni ja kymmenkuinen Tuuli auton turvakaukalossa. Epävakaisella säällä he ovat sadekuomun alla.

Lapset lukevat kirjoja tai sarjakuvia, joskus bongataan keltaisia autoja ja jonkin aikaa lapset saavat räplätä puhelinta. Lapsia ilahduttaa se, että monet vastaantulijat vilkuttavat heille.

– Lapset tykkäävät pyörämatkasta, koska siinä tehdään kivoja asioita.

Miina Ant-Wuorinen ja Valtteri Suontausta haluavat elämäntavallaan välttää luonnonvarojen kulutusta. Siksi kolmilapsinen perhe pyöräilee 60 kilometrin mökkimatkan.

Miina haluaisi ajaa täysillä tehoilla, Valtteri säästelee akkua. Jos ajaisi täysillä tehoilla koko matkan, akku ei kestäisi mökille asti. Molempiin pyöriin on vara-akut, ja mökillä akut ladataan aurinkopaneeleilla.

– Joskus olemme menneet pienemmällä porukalla tavallisten pyörien kanssa Mäntsälään junalla ja polkeneet siitä 15 kilometriä mökille.

Mukavinta Miinan mielestä on se, että pyöräillessä huolet pikkuhiljaa jäävät, kun ponnistelee fyysisesti.

– Kaikki ihmettelevät mökkipyöräilyämme, mutta todistettavasti ilman autoakin voi käydä säännöllisesti mökillä.

Tuttuja reittejä huristellen

Tarja ja hänen miehensä Markku hankkivat 1970-luvulla rakennetun mökin kuusi vuotta sitten. Sitä ennen he veneilivät, mutta luonnonsatamiin hyppääminen alkoi olla vaikeaa. Niinpä matkavene vaihtui mökkiin ja veneeseen, josta Markku voi kalastaa.

– Ajamme aina samaa reittiä Lahden ja Mikkelin kautta Kangasniemelle. Ennen ajoimme aina talla pohjassa, emmekä pysähtyneet matkalla kertaakaan. Nyt matkanteko on muuttunut vähän rennommaksi.

Pariskunta pysähtyy aina puolivälissä Pertunmaan Kuortissa, missä Markku lähtee kävelyttämään koiria. Tarja hakee kahvit ja palanpainikkeeksi suolaista tai makeaa piirakkaa.

Tarjan ja Markun kotipihalta Helsingin Puistolasta on matkaa mökille Kangasniemen Luusniemelle noin 300 kilometriä. Matka ajetaan aina tutun rutiinin mukaan.
Tarja antaa mieluiten Markun ajaa ja tekee usein sudokua tai ristikoita.

Tauon jälkeen matka jatkuu kirjallisuuden parissa. Tarja napsauttaa BookBeatista päälle Kuhala ja kevään ensi ruumis -dekkarin.

– Markku ei ole lukumiehiä, mutta humoristinen dekkari viihdyttää meitä molempia.

Tarja antaa mieluiten Markun ajaa ja tekee usein sudokua tai ristikoita. Jos radio on päällä, kuunnellaan Suomipoppia tai paikallisradiota. Tarja ei kestä ääntä yli kolmea tuntia, vaan välillä vaihdetaan hiljaisuuteen.

– Istun, katselen ja olen omissa ajatuksissani. Koirat nukkuvat koko matkan.

Matkalla seurataan tuttuja maamerkkejä. Tarja ihastelee Heinolan Tähtiniemen siltaa ja siitä näkyvää Kumpeli-kylpylää.

– Huomioin aina myös Vihantasalmen kauniin puusillan Mäntyharjulla. Paluumatkalla pysähdymme siinä huoltoasemalla ostamassa jäätelöt. Meillä on pinttyneitä tapoja, joita noudatetaan myös, kun lapsenlapset, 10-vuotias Peetu ja 12-vuotias Pinja, ovat mukana.

Matkan varrella koirat Iivari ja Rasmus saavat ulkoilla ja haistella. Tarja ja Markku juovat kahvit.
"Meillä on pinttyneitä tapoja, joita noudatetaan myös, kun lapsenlapset ovat mukana."

Kun pariskunta saapuu mökille, vielä työelämässä oleva Markku saattaa vain jättää vaimonsa sinne ja lähteä pian takaisin.

– Ajaminen ei ole Markulle ongelma. Toki hän yleensä jää viikonlopuksi.

Tarja pohtii, että paluumatka mökiltä kotiin päin eroaa tunnelmallisesti menomatkasta.

– Mennessä olen kuin pikkulapsi, joka odottaa joulupukkia. Takaisin tullessa minut valtaa heti pieni stressi. Alan miettiä viikon ohjelmaa. Vaikka eläkeläisen elämäni pitäisi kotonakin olla kiireetöntä.

Kommentoi »