Alkuvuodesta minulla on aina sama rituaali: käyn vaatekaappini läpi. Pakkaan juhlakauden kimaltavat ja tummat vaatteet muovilaatikoihin ja pukupusseihin. Tilalle nostan pastellisävyjä, raitapaitoja ja lisää beigeä.

Siivous on sekä puhdistusriitti että eräänlainen identiteettipäivitys. Täytin viime vuonna 40 vuotta ja alan päästä jyvälle, millainen tyylini on – ainakin värikäs, naisellinen ja leikkisä. Minimalistiksi minusta ei ole.

Omistan paljon vaatteita. Osa vaatteistani on lemppareita, osa tuo lähinnä vaihtelevuutta pukeutumiseeni. Sitäkin kaipaan arkeeni.

Mikä olisi toisin, jos omistaisin pelkkiä lempivaatteita? Ja mitä merkityksiä suosikkivaatteeseen liittyy? Toivon, että tämän pohtiminen auttaa setvimään myös vaatekaappiani.

Vaatteita on liikaa, se on selvä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan noin puolet vaatteista lepää kotona käyttämättöminä. On arvioitu, että noin kolmannes yhden kalenterivuoden aikana hankituista vaatteista heitetään pois vuoden sisällä ostohetkestä. Omistamme asuja kasapäin, mutta lempivaatteita meillä on monesti vain muutama.

Tyylipuhetta Median perustaja Elsa Hietanen kuuluu heihin, joiden kaapista löytyy pelkkiä lemppareita. Hän on luopunut vuosien mittaan kaikista ”ihan kivoista” vaatteistaan ja järjestänyt itselleen kapselivaatekaapin. Kaikki hänen vaatteensa sopivat yhteen.

– Voisin kävellä silmät kiinni vaatekaapilleni, ja valita sieltä mitä vain, Hietanen sanoo.

Hietanen kehottaa jumppaamaan omaa asu­valikoimaa niin, että käytössä on 20–30 käyttövaatteen kokonaisuus, joka koostuu oman tyylin perus- ja avainvaatteista ja voi pitää sisällään myös asusteet ja ulkovaatteet. Kaikki ylimääräinen on karsittu pois. Alusvaatteita ja sukkia ei tähän lasketa mukaan.

– Lempivaatteiden vaatekaappi toteutuu oikeastaan kieltäytymällä sellaisista trendeistä ja muotivirtauksista, jotka eivät vie kohti omaa, aitoa tyyliä, Elsa Hietanen lisää.

Suosikkivaatteen tunnistamisen voi aloittaa esimerkiksi kysymällä, millaisista materiaaleista, väreistä ja leikkauksista pitää. Samalla on fiksua pohtia monikäyttöisyyttä. Sopiiko vaate yhteen muiden kanssa?

– Se, mikä kaupassa näyttää hyvältä, ei välttämättä toimi käytössä muun vaatekaapin sisällön kanssa, Hietanen toteaa.

Totta, mutta sitten tulevat tunteet. Eräs kukkamekko on levännyt varaston pukupussissa jo vuosia. Viinin­punaiseen vintagemekkoon liittyy tärkeä tunne­muisto: se oli ylläni, kun tapasin kahdeksan vuotta sitten tulevan aviomieheni. Asuin silloin Pariisissa ja olin hankkinut mekon Marais’n vintage­kaupasta.

En enää pukisi päälleni polyesteri­mekkoa, mutta en raaski luopua siitä. Leninkiin on koodattu tärkeä tarina ensikohtaamisestamme.

– Vaatteeseen ikään kuin tallentuu toisen ihmisen läsnäolo, muotoilija-taidekasvattaja Eve Hamari selittää havaintoani.

Hamari on kirjoittanut Vaatetarinat-kirjan yhdessä taiteilija ja vaatesuunnittelija Elina Laitisen kanssa. Kirjassa eri-ikäiset ja -taustaiset ihmiset kertovat vaatesuhteestaan ja heille merkityksellisistä vaatteista. Kirjan tekijät huomasivat, että lempivaatteita yhdistää vahva käyttö- ja tunnearvo, joista pääpaino on jälkimmäisellä.

– Vaatteisiin koodatut merkitykset ovat aina yksilöllisiä. Tunteet, tarinat, muistot tai sekin, miltä vaate tuntuu iholla, eivät välity päällepäin, Hamari jatkaa.

Siksi moni säilyttää kaapissaan vanhan suosikki­bändin t-paitaa. Harva luopuu hääpuvustaan, vaikka sitä periaatteessa käytetään vain kerran.

Tunnemuiston lisäksi aika voi lisätä vaatteen merkityksellisyyttä. Hankin äskettäin ketjuliikkeestä paljettimekon, jonka nyt asettelen odottamaan seuraavaa talvikautta. Lempparini se ei vielä ole, mutta ehkä vuosien päästä tilanne on toinen, kun sen helmoihin on tarttunut hilpeiden iltojen muistoja.

Vaatetarinat-kirjassa moni haastateltava nostaa esiin jatkumon sukupolvelta toiselle. Äidiltä tai mummilta peritty vaate kantaa mukanaan eri aikakausien patinaa. On ihanaa ajatella, miten vaatteen elinkaari ulottuu vuosikymmeniä taaksepäin. Ja eivätkö nuo mummon vintiltä löydetyt vaatekappaleet olekin niitä todellisia aarteita?

Jos vaatteen muisto on tärkeä, ei siitä tarvitse luopua. Elsa Hietanen suosittelee laittamaan käyttämättä jäävät tärkeät vaatteet omaan jemmaansa niin, etteivät ne häiritse päivittäistä pukeutumista.

Tartun neuvoon, ja pakkaan kolmikymppisenä hankkimani lempifarkut, topit ja erikoiset vintagemekot varastoon odottamaan tytärtäni. Ehkä hän haluaa jatkaa vaatteiden tarinaa myöhemmin.

Työkseen Elsa Hietanen opastaa, kuinka löytää oma tyyli ja muokata vaatekaapin sisältö itseä palvelevaksi kokonaisuudeksi. Hietasen määritelmän mukaan lempivaate on parhaimmillaan tyylin perusta, jonka pukeminen tukee hyvää oloa ja itsevarmuutta.

Tiedän tunteen: minun ei tarvitse kuin ajatella henkarissa olevaa Yves Saint Laurentin ruutukuvioista bleiseriä, ja ryhtini kohenee muutamalla sentillä. Musta­valkoinen jakku päällä tunnen oloni vahvaksi ja aikaansaavaksi. Ja mikä parasta: löysin aarteen muutamia vuosia sitten käytettynä alle satasella. Bleiseriä on yritetty jopa ostaa päältäni – mikä kohteliaisuus!

Hietanen on pohtinut lempivaatteen kaavaa ja kehittänyt OTE-mallin, jossa suosikkivaatteen ominaisuudet jaetaan kolmeen osaan: vaatteen ulkonäköön, tuntuun ja edustuksellisuuteen.

– Erityisesti suomalaisille tärkeää on materiaalin tuntu iholla, sillä arvostamme mukavuutta, hän kertoo.

– Lempivaate on ikään kuin pukeutumisen sweet spot: se on vaate, joka tuntuu hyvältä, näyttää hyvältä ja viestii itsestä haluamalla tavalla.

Ajattelen tätä, kun laitan ylleni Marimekon tasaraitapaidan. Samalla luon heimolaisuutta kotimaiseen vaatemerkkiin, ajattomaan designiin ja liityn osaksi lifestyle-brändin tarinaa. Ja onhan paita tietysti mukava päällä.

Pikamuodin houkutus on hankkia nopeaa lohtua, piristystä ja vaihtelevuutta vaatekaappiin.

Minäkin tunnistan tämän, sillä olen elänyt vaiheen läpi. Tiedän, että uutuudenviehätysmielessä ostetuista halpavaatteista ehtii harvoin tulla lempivaatteita, kun ne jo unohtuvat vaatekaapin perukoille.

Oivallan, että lempivaate on vastaisku pikamuodille, sillä sen arvot ovat päinvastaiset: lempivaate on pitkäikäinen, ajaton ja siitä haluaa pitää huolta.

– Erityisesti nyt, kun elämme niin kulutuskeskeistä aikaa, on oman vaatesuhteen tarkastelu hyödyllistä ja jo itsessään ekoteko, Eve Hamari sanoo.

– Vaatteita ei pitäisi ostaa nopea kierrätysnäkökulma mielessä, vaan vaalia, säilyttää ja suojella pitkäaikaisina esineinä. Nykyisin on liian helppoa päästä vaatteista eroon.

Käytännössä lempivaatteen tunnistaminen voi tehdä minusta entistä tarkemman kuluttajan. Kun tiedostan tyylini, en tee hutiostoksia ja ostan harkitusti. Samalla säästän rahaa ja luontoa.

Kun katson lempivaatteitani, ne kertovat minusta. Asun maalla ja rakastan luontoa sekä hidasta elämäntyyliä, mutta tykkään satsata pukeutumiseeni. Ajattelen, että nämä arvot eivät ole ristiriidassa. Olen hankkinut suuren osan vaatteistani käytettyinä ja pidän edelleen vaatteita, jotka olen hankkinut vuosia sitten. Omistan silti ihan tarpeeksi enkä tarvitse vaatekaappiini täytettä.

Vielä kaikki vaatteeni eivät ole suosikkejani. Tänä vuonna aion hyödyntää vaatekaappini sisältöä paremmin ja testata, voisiko vähemmän käytetyistä vaatteista tulla uusia suosikkejani. Olen silti nykyisin tietoisempi, millaisissa materiaaleissa, väreissä ja kuoseissa oikeasti viihdyn, ja mitkä vaatteet saavat itsetuntoni kohoamaan. Silti lempivaatteen kaavan selvittämisessä jotain jää hämärän rajalle, eikä sen salaisuutta voi tyhjentävästi selittää.

Toisissa vaatteissa vain on sitä jotain.