Kotivinkki

"En raaskinut käyttää ihania tavaroitani" – Ani päätti kokeilla, haihtuuko rakkaista kupeista ja kengistä lumo, jos niitä käyttää arkenakin

Ani Kellomäki säästeli lempituoksuaan ja parhaita kenkiään vain erikoistilaisuuksia varten. Hän halusi selvittää, haihtuisiko tavaroiden lumo, jos niitä käyttäisi useammin.
Kuvat iStock, Ani Kellomäki

Ihanimmat omistamani asiat ovat sellaisia, joita en varsinaisesti tarvitse mihinkään. Ne saavat huokaisemaan onnesta joka kerta, kun näen ne:

  • Sitruunakuvioinen fiftarileninki muhkealla tyllillä.
  • Minna Parikan tennarit, joissa on pupunkorvat.
  • Guerlainin Meteorites-puuteripallot syötävän söpössä rasiassaan.
  • Byredon kielontuoksuinen hajuvesi.
  • Kultareunaiset, ruusukuvioiset kahvikupit.
  • Kielomaljakko, jonka lasi on häkellyttävän ohutta.

Käytän aarteitani todella harvoin. Hilloan niitä kaappieni perukoilla odottamassa tarpeeksi tärkeää tilaisuutta, eikä sitä tunnu koskaan tulevan.

Sain kielomaljakon edesmenneeltä isoisoäidiltäni yli 30 vuotta sitten, mutta siinä ei ole koskaan ollut kukkia.

Kuukausia sitten hankkimani puputossut ovat käyttämättömät.

Juon aamukahvini arkisen käytännöllisistä kolmen desin mukista ruusukuppien pölyttyessä kaapissa.

Suihkin ranteisiini aamuisin muita hajuvesiä, koska säästelen lempituoksuani.

Olen sipaissut kasvoilleni hohtoa monivärisistä puuterihelmistä kerran vuodessa.

Sitruunamekkoon olen sujahtanut vasta kahdesti, vaikka tunnen itseni maailmanvalloittajaksi se ylläni.

Mistä tällainen vajaakäyttö kielii? Elämäntapaoppaat kuitenkin kehottavat elämään jokaisen päivän kuin viimeisensä.

Paras hajuvesi ehtii ehkä haihtua olemattomiin, ennen kuin olen suihkutellut huonommat loppuun.
Voiko meikki ilahduttaa pelkällä kauniilla ulkonäöllään? Nämä Guerlainin puuterikuulat ainakin voivat.

Voisinko nauttia arjestani enemmän, jos raaskisin ottaa iloa tuottavat tavarat käyttöön? Paranisiko elämäni, jos lisäisin arkeeni luksusta?

Luksusbrändeistä väitellyt kauppatieteiden tohtori Linda Turunen kertoo inhoavansa ajatusta arjen luksuksesta. Syykin on selvä: termit kumoavat toisensa.

– Arki on tavallista, jokapäiväistä ja tasapaksua. Luksus taas on harvinaista, tavoiteltavaa ja ylellistä. Se on jotakin, joka on unelmoitavaa ja ihmisen mielessä tavoiteltavaa, Turunen sanoo.

– Koko arjen luksus taitaa olla suomalainen käsite. Muissa kielissä sellaista ei ehkä edes tunneta.

Luksus tarkoittaa jokaiselle ihmiselle eri asiaa, kertoo Turunen. Joku haaveilee kalliista käsilaukusta, mutta väsyneelle perheenäidille pitkät unet voivat olla kaikkein kaivatuinta luksusta. Eläköityneelle isoäidille voi olla luksusta saada lapsenlapset yökylään.

Luksus on jotakin, josta haaveillaan. Siksi se ei istu tavalliseen arkeen ja jokapäiväiseen käyttöön.

– Jos alkaisit käyttää kaikkein ihanimpia leninkejäsi ja kenkiäsi joka päivä, alkaisit todennäköisesti pian unelmoida jostakin niitä ihanammasta, Turunen sanoo.

Minna Parikan pupunkorvakengät muuttuisivat tavallisiksi. Turusen mukaan ne eivät enää riittäisi tuottamaan erityisnautintoa.

– Luksuksen dynamiikkaan kuuluu kokemus siitä, että se on jotain harvinaista ja haluttavaa. Siksi tuntuu, että aina kun on saavuttanut jotain, voisi olla enemmän. Koskaan ei ole riittävästi.

Turusella on hilloajalle kuitenkin huojentavia uutisia. Tavaroiden käyttö on vain yksi tapa nauttia ihanuuksista. On oikein muhittaa aarteitaan kaapissa, jos ne tuottavat sillä tavalla iloa.

– Itselle rakkaista asioista voi myös nauttia pelkästään niiden esteettisen arvon vuoksi, Turunen sanoo.

– Ne saattavat myös kantaa mukanaan tärkeää henkilökohtaista tarinaa ja olla siksi niin arvossaan, vaikka ne eivät tulisi koskaan varsinaisesti käytetyiksi.

Voi myös olla niin, että juuri säästelemällä ihania asioitani kasvatan niiden käyttöhetkille tuntuvaa korkoa. Käytön harvinaisuus maksimoi nautinnolliset hetket.

– Juhlatamineet eivät enää tunnu juhlavilta, jos niitä käyttää jatkuvasti, Turunen kertoo.

Oma lukunsa on se, voisiko erityisiä hetkiä olla hiukan tiuhemmassa. Ei välttämättä tarvitse säilöä kauneinta kolttuaan vain 20-vuotishääpäivää varten.

Ehkä arkeen voisi tuoda pieniä luksuksen pirskahduksia lisää sen sijaan, että vaalii ja säästää iloa tuottavia tavaroitaan aina parempaa hetkeä varten.

Omaksi iloksi laittautumista saatetaan pitää vähän turhamaisena.

Miltä tuntuisi liihottaa töihin sitruunamekossa ja puputossuissa kielolta tuoksuen? Ajatus on hiukan humalluttava, mutta huomaan epäröiväni.

Omaksi iloksi laittautuminen ja arjen yläpuolelle kurottaminen nähdään helposti vähän itsekkäänä tai ainakin turhamaisena. Jollakin alitajuisella tavalla saatamme edelleen pitää kiinni vanhoista sanonnoista, kuten ”Rumat ne vaatteilla koreilee” ja ”Kel’ onni on, se onnen kätkeköön”. Hämäläisillä, joihin itsekin lukeudun nykyisin, on vielä ihan oma ja erityinen sanontansa: ”Ei tehrä tästä ny numeroo.”

Turunen huomasi luksusta tutkiessaan, että suomalaiset ajattelevat arjen ihanuuksista eri tavalla kuin esimerkiksi italialaiset tai ranskalaiset.

– Meillä on hyvin erilainen asenne kuluttamiseen. Moni suomalainen tuntee tarvetta perustella ostoksiaan järkevästi, Turunen sanoo.

– Kalliita designlaukkuja ajatellaan mieluummin esimerkiksi sijoituksena, eikä puhtaasti nautintoa tuottavina, kauniina tavaroina. Muualla osataan nautiskelu ehkä paremmin.

Minna Parikan puputennarit maksavat melkein kolmesataa euroa. Hankinta tuntuu järkevämmältä, kun en enää lepuuta pupuja käyttämättömänä.
Miltä tuntuisi liihottaa töihin sitruunamekossa?

Asenteet vaihtelevat myös sukupolvien välillä. Suurella ikäluokalla ja heidän vanhemmillaan tavaroiden hankintaan on liittynyt melkoista ristipainetta.

Samaan aikaan on ollut tärkeää näyttää, että töitä on tehty kovasti ja rahassa löytyy, mutta liika pröystäily ei ole tullut kyseeseen.

Turunen muistelee miestä, joka halusi ajaa Mersulla. Hän vaihtoi auton usein uuteen, muttei halunnut tehdä sitä liian näkyvästi, ettei herättäisi vääränlaista huomiota.

– Hän nautti autoistaan, ja niiden käyttö toi hyvää fiilistä, mutta samalla hän pelkäsi toisten negatiivisia ajatuksia. Kun mies osti uuden auton, se oli aina saman värinen kuin edellinen, Turunen kertoo.

Kolmekymppisten ajatukset ovat jo erilaisia. Turusen mukaan he nauttivat hetkestä säästelemättä. Nuoret ovat myös kulutuskriittisempiä.

– Ihanien esineiden sijasta he panostavat mieluummin elämyksiin ja vapaa-aikaan esimerkiksi matkustelemalla.

Mietin paikkaani näiden sukupolvien välissä. Taidan nelikymppisenä olla tyypillinen laman lapsi, joka vielä jossain määrin ostaa onnea kalliissa kääreissä, mutta jahkaa käyttämisen ja näyttämisen kanssa.

Toisaalta ilahdun myös ajatuksesta, että kaivamalla ihanuuteni käyttöön useammin voisin olla kulutuskriittisen trendin aallonharjalla. Jos nimittäin ottaa paremmin tehot irti jo omistamistaan ihanista asioista, kertakuluttaminen vähenee. Heti tuntuu aika vastuulliselta ja harkitsevaiselta!

Pohdiskellessani Turusen ajatuksia elämästä nauttimisesta huomaan suihkauttelevani kielotuoksuani ranteisiini yhä useampana aamuna. Tupsuttelen myös puuteripalleroistani hehkua kasvoille entistä sujuvammin.

Kirppiksiltä haalitut kultareunakupit ovat pienuudessaan turhia, mutta niin nättejä.

Kuin rohkeamman nautiskelun vahvistukseksi törmään Facebookissa stylisti Sohvi Nymanin mottoon: ”Mitä enemmän strassia, sitä vähemmän stressiä.”

Ajatus hymyilyttää.

Nyman ei totisesti kuulu kaltaisiini kaapin perällä säilyttelijöihin. Hän tarjoaa minulle uutta ajateltavaa.

Säilön ihanimpia vaatteitani kaapissa osittain siksikin, että haluan niiden kestävän mahdollisimman kauan. Nyman muistuttaa, että vaatteet – ne kaikkein ihanimmatkin – on tehty käytettäviksi. Ne kestävät kyllä hiukan tiheämmänkin pitämisen.

– Arki muuttuu heti mukavammaksi, kun päällä on ihanat vaatteet ja kimallusta, Nyman sanoo.

Stylisti perustelee ajatustaan sillä, että juhlia on niin harvoin. Niitä on turha jäädä odottamaan. Elämästä 80–90 prosenttia on arkea.

Nymanin arjenvirkistysajatuksista innostuneena kaadan aamukahvini kultareunaiseen kuppiin. Tunnustelen, alkaako työpäiväni tuntua erityisemmältä.

Aamuun tulee kyllä ripaus glamouria, ja nautin kauniista astiasta. Samalla törmään tosiasiaan: 1,2 desilitran vetoinen kuppi on auttamattoman epäkäytännöllinen kaltaiselleni kahvirohmulle. Se tuntuu pikkiriikkisine korvineen kädessä suoraan sanottuna kamalalta.

Hiottu estetiikka ei riitä perusteluksi pannulla ramppaamiselle. Muistan Turusen todenneen keskustelussamme, että jotkut esineet tuottavat eniten nautintoa pelkän kauneutensa vuoksi. Jätän kupit siis ilostuttamaan ulkonäöllään.

Säilön vaatteitani, koska haluan niiden kestävän kauan.

Keskustelut Turusen ja Nymanin kanssa innostavat minua nostamaan sitruunaleninkini roikkumaan makuuhuoneen kirjahyllyn kulmalle.

Kun näen kauniin vaatteen heti aamulla, se ilahduttaa. Ja niinkin käy, että kun kolttu on siinä valmiiksi esillä, tulen lopulta pukeutuneeksi siihen paljon aiempaa useammin.

Kun sujahdan täydellisesti istuvaan mekkooni tavalliselle kauppareissulle, hymyilen itsekseni leveästi. Nautin keräämistäni katseista ja tuntuu siltä, kuin arkinen stressikin helpottaisi heti ainakin piirun verran.

Päätän, etten hilloa sitruunoitani enää, vaan käytän leninkiä juhlahetkien lisäksi myös piristämään erityisen tylsiä arkihetkiä.

Päätän myös laittaa pupukengät jalkaan ystäväni kirjanjulkistustilaisuuteen, ja tunnen ryhtini oikenevan heti.

Tätä hetken keveyttä tahdon elämääni lisää!

Samalla huomaan, että ostohetkellä kirpaissut hinta muuttuu piirun verran perustellummaksi, kun kengille tuli ihan oikeaa käyttöä.

En halua pilata ihanuuksieni ihanuutta käyttämällä niitä päivittäin, mutta aion satsasta arkiseen kauneuteen. Upean kielomaljan siirrän hiukan näkyvämmälle paikalle, ja lupaan itselleni hankkia siihen kieloja ainakin kerran tämän vuoden aikana.

Julkaistu: 15.1.2020
Kommentoi »