Muusikko Ellinoora sisustaa vaaleanpunaisella ja siivoaa vauhdikkaasti – ”Epäjärjestystä siedän, mutta likaa yhä huonommin”

Nyt, kun on ollut vähän kiirus, olen tehnyt tosi paljon tonni­kala­salaatteja. Keitän kananmunia ja laitan salaattia pohjalle. Tykkään tehdä ruokaa enemmänkin, mutta nyt meneillään on simppeli vaihe.

Se on maanantaiaamu, kun olen kävellyt personal trainerin treeneistä kotiin, hakenut Teemu Auralta tuorepuuroa aami­aiseksi, juon rauhassa kahvia ja luen Hesaria ja New York Timesia. En selaa sosiaalista mediaa. Ehkä tämä on sellaista rauhan etsimistä.

Minulla on ­puhelimessa Vestiaire-applikaatio, jota pläräilen. Se on nettikauppa, jossa voi tehdä tarjouksen ja katsoa, hyväksytäänkö se. Ajattelen, että jos pitää kuluttaa, voi ostaa vaikka second ­handia. Esimerkiksi tämän vuoden Emma-gaalaan ­ostin sovelluksella Guccin ison kaula­korun.

Meillä on vaaleanpunaiseksi maalattu piano, jonka ääressä on turvallinen ja luova olo. Kun kirjoitan biisejä, tarvitsen pianoa. Pianon vieressä on roosanvärinen Hakolan sohva.

Tulin musiikkialalle 17-vuotiaana, ja silloin mietittiin, olenko muiden tekemien kappaleiden tulkitsija. Ymmärsin, että en ole. Se tuntui hirveältä epäonnistumiselta. Mutta sitten löysin oman polkuni, olen laulaja ja lauluntekijä. Epäonnistumiset ovat kehittymisen ja kasvun kannalta tärkeämpiä kuin onnistumiset.

Keväällä päätin ottaa terveyteni omiin käsiini. Olen itse vastuussa siitä, olenko onnellinen. Nyt minussa on rauha, joka tuntuu aika lailla uudelta.

Jos ihminen koko ajan yrittää pakolla tavoitella jotain, se ei yleensä toteudu. Siksi yritän ajatella tällaista lausetta: "En jahtaa, vaan vedän puoleeni." Teen parhaani ja pidän itseni auki hyville asioille.

Varsi-imurilla nopeasti ja mahdollisimman usein! Ennen minua ei sotku haitannut, mutta nyt se on alkanut häiritä. Epäjärjestystä siedän, mutta likaa yhä huonommin.

Pyrin aina kunnioittamaan tapaamiani ihmisiä. Kiltteyttä ja lempeyttä ei pidä aliarvioida.

Ellinooran uusi albumi Viimeinen romantikko ilmestyi syyskuussa.