
Hahmotelma Ella Sälpäkiven kodin pohjapiirroksesta piirtyi vanhempien ruokapöydän ääressä kirjekuoreen. Ella harkitsi äitinsä kanssa mahdollisimman toimivaa ja muunneltavaa pohjaa yksikerroksiselle 125-neliöiselle talolle, johon tulisi neljä makuuhuonetta, olohuone ja avokeittiö.
Kirjekuori päätyi talotoimittajan ammattilaiselle, joka viimeisteli piirroksen rakennustekniset yksityiskohdat. Äiti ja isä, jotka olivat rakennuttaneet yli kymmenen vuotta sitten kodin, antoivat kullanarvoisia vinkkejä. Erillinen sisäänkäynti kodinhoitohuoneeseen ja kaksi wc:tä olisivat käytännöllisiä ratkaisuja tulevaisuutta silmällä pitäen.
Oikeastaan juuri vanhemmat ehdottivat alun perin tyttärelleen talon rakennuttamista. Ella oli etsinyt puolisen vuotta omaa kotia ja alkoi näyttää siltä, ettei mieluisaa, pientä remonttia vaativaa rivitalokolmiota löytyisi helposti Hyvinkäältä. Ajatus oman talon rakentamisesta tuntui heti järkevältä.
– Asunnon remonttiin olisi mennyt joka tapauksessa rahaa. Nyt sain heti kerralla juuri sellaisen kodin, jollaista toivoin. Tiesin myös, että haluan muuttaa omaan asuntoon, enkä alkaa maksaa vuokraa vieraille, Ella sanoo.
Taloprojekti lähti liikkeelle ja konkretisoitui kerralla syksyllä 2020, kun Ellaa onnisti Hyvinkään kaupungin tonttiarvonnassa. Päätös tontin vuokraamisesta piti tehdä likimain parissa tunnissa, joten mökkimatkalla riitti tavallista enemmän pohdittavaa. Noin 900 neliön tonttia Hyvinkään Metsäkaltevassa pyörähdettiin katsomassa saman tien.
– Siinä vaiheessa ei ollut vielä hajuakaan rakentamisesta, Ella muistelee huvittuneena.
Nuori rakennuttaja valitsi muuttovalmiin talon, mutta suunnitteli säästävänsä muun muassa kilpailuttamalla maarakennustyöt ja vastaavan mestarin sekä kiinteistön vesi- ja viemäri- ja ilmanvaihtolaitteiston työnjohtajat. Hän päätti myös tehdä itse rakennusaikaisen siivouksen. Valitettavasti kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.
Ennen kuin talopakettia alettiin pystyttää vuosi sitten lokakuussa, päässä ehtivät pyöriä kauhukuvat. Kilpailutettuaan firmoja Ella päätyi teettämään maarakennustyöt niin sanotusti naapurin tutun tutulla urakoitsijalla, jolla oli myös parhaillaan työmaa aivan tulevan kodin naapurissa.
Kaiken piti olla hyvin, kunnes ennen lattiavalua alkoi selvitä epäkohtia. Esimerkiksi valokuidun suojaputki oli jätetty liian lyhyeksi ja autotallille oli tehty valepohja, jossa ohuen soran alla oli kuuden kuution kokoinen kivi. Routaeristyksestä, hulevesijärjestelmästä tai kuparimaadoituskaapelista ei näkynyt jälkeäkään. Maa-ainestakin oli vaihdettu liian vähän kantavaan murskeeseen.
Ella kertoo, ettei urakoitsijan tarjous ollut edes merkittävästi muita edullisempi ja se käytiin yksityiskohtaisesti läpi vastaavan työnjohtajan kanssa. Maatöiden budjetti kohosi 25 000 euroa, mitä varten täytyi turvautua 15 000 euron lisälainaan. Se tarkoitti myös sitä, että jonkin aikaa on tultava toimeen ilman autotallia. Yritys ei ole vastannut toistaiseksi yhteydenottoihin.
– Tämä on ainoa asia, josta jäi vähän paha maku suuhun. Kannattaa tutkia taustoja tarkasti. Vanhemmat tsemppasivat, että mitään peruuttamatonta ei ole onneksi tapahtunut, eikä mitään, mitä ei voisi korjata rahalla.
Viimeiset yli puoli vuotta raksa-ajasta Ella asui parinkymmenen metrin päässä tontilta, kun mukava naapuri tarjosi kotinsa vuokralle ulkomaan oleilunsa ajaksi. Se helpotti juoksevien asioiden hoitoa ja muuttoa.
Loppuaika sujui onneksi ongelmitta ja aikataulussa. Ainoastaan kylpyhuoneen laattojen toimitus viivästyi, mutta sekin oli lopulta onni, sillä valikoimasta löytyi vielä omaa silmää miellyttävämmät laatat. Rakennusmatkalle sattui hauskojakin hetkiä, kun englantia hieman huonosti taitaneiden timpureiden kanssa oli turvauduttava välillä Googlen kääntäjään. Kun yhteinen kieli löytyi, keittiösaarekkeen keinutkin saivat tarvitsemansa tuet kattoon.
Ella kiittelee, kuinka hänet on nuorena rakennuttajana otettu vakavasti rakennusalan yrityksissä. Oma huumori sekä uskallus kysyä ja pyytää ammattilaisia selittämään ovat kantaneet pitkälle. Vaikka joskus, varsinkin alussa piti vastata puheluihin ja soittaa johonkin tietämättä, mitä pitäisi vastata tai kysyä.
– Kukaan ei ollut koskaan vaivaantunut tai haluton selittämään, mistä on jäänyt tosi positiivinen kokemus.
Taloprojekti vei kaikkiaan puolisentoista vuotta. Ella pääsi muuttamaan poikaystävänsä ja koiransa kanssa upouuteen kotiin suunnitellusti viime maaliskuussa. Pääsisäänkäynti on talon päädyssä juuri kuten Ella toivoi. Yksi makuuhuoneista on erillään muista ja avokeittiö sai saarekkeen riippukeinuineen. Jo pohjapiirrokseen mietittiin sopiva paikka myös lasioville. Samoin toiveena oli hieman suunniteltua korkeampi, 2,8 metriä korkea sisäkatto.
Neljälle huoneelle on löytynyt mukavasti käyttöä makuuhuoneena, vaatehuoneena, vierashuoneena, toisena olohuoneena ja eräänlaisena baarihuoneena.
Lattiaa oli vaikeaa valita pienistä mallikappaleista, mutta apu löytyi somesta. Ella kyseli seuraajiltaan, olisiko kenelläkään kuvaa tietystä laminaatista, jota hän oli itse alustavasti harkinnut. Eräs seuraaja lähetti samankaltaisesta lattiastaan kuvan, jossa laminaatti näytti vielä paremmalta. Valinta tehtiin sen perusteella.
Persoonallista ilmettä kotiin tuovat keittiösaarekkeen riippukeinut, jotka muistuttavat lomamatkasta Kroatiaan.
Vaikka talo on tehty omannäköiseksi ja pitkäaikaiseksi kodiksi, on pohjaratkaisuissa otettu huomioon myös mahdolliset tulevat elämäntilanteet. Tilat ovat muunneltavissa omiinkin tarpeisiin, mutta jos talo joskus myydään, se sopii mainiosti lapsiperheille.
– En muuttaisi mitään ja valitsisin edelleen samanlaiset materiaalit. Haaveilen, että voisin perustaa tänne joskus perhekodinkin, sosiaalialan opinnot aloittanut Ella pohtii.
Talon rakennuttaminen alle 20-vuotiaana on saanut huomiota. Äskettäin opiskelijatapahtumassa hänet tunnisti nuori nainen, joka kertoi saaneensa poikaystävänsä innostumaan rakennusprojektista Ellan innoittamana. Ikävämpääkin julkisuutta on tullut niin Facebookissa kuin Tiktokissa. ”Isi maksaa” -viestit Ella kuittasi huumorilla kuvaamalla isänsä kanssa videon, jossa Ella pyytää häntä maksamaan tyttärensä asuntovelan, mutta isä kieltäytyy vetoamalla omaan lainaansa.
Ella on arvioinut, että asuntolaina olisi maksettu hänen ollessaan noin 45-vuotias. Asuntolainan vakuus 32 000 euroa on kertynyt vanhempien säästämästä 10 000 euron pesämunasta, jossa on mukana muun muassa lapsilisiä. Loppusumma koostuu rahastosijoituksista ja Ellan palkkatuloista, kun hän opiskelujen ohessa teki 40-tuntisia työviikkoja. Ella tietää, että on saanut hyvät eväät elämään ja kiittelee, että on oppinut rahan arvon kotoa.
– Toivon, että rakennusprojekti toimisi positiivisena inspiraationa, eikä aiheuttaisi kenellekään huonommuuden tunnetta. Jokainen tulee erilaisista lähtökohdista.
Ella Sälpäkiven talon rahoitus
- Taloprojekti on maksanut tähän mennessä noin 315 000 euroa.
- Summasta on lainaa 285 000 euroa ja vakuutta 32 000 euroa.
- Lainan lyhennys on noin 1300 euroa kuukaudessa (kiinteä korko).
- Laina on maksettu, kun Ella on noin 45-vuotias.