Eron jälkeinen muutto isosta kodista pienempään on ollut monelle Meilläkotona.fi:n lukijalle se elämän vaikein. Pakkomuutto on aiheuttanut pelkoa, epätoivoa ja ahdistusta. ”Taakse jäi ihana koti, jota olin 16 vuotta sisustanut”, muistelee eräs vastaaja haikeana.
”Ensimmäisestä avioliitosta lähtö oli vaikein. Tytöt jäivät isälle, mutta sekään ei tuntunut pahalle, sillä en halunnut repiä heitä pois omakotitalossa ja tutusta kaveripiiristä. Pahinta oli ns. pakkausapuna ollut äiti, joka sai minut jättämään astioitani exälle, vaikka tämä olisi antanut ne mukaani. Olisin toivonut vähän tukea itselleni. No aika onneksi paransi mielipahan.”
Olosuhteiden pakosta
Monesti eron jälkeinen asunto ei ole ollut toivotunlainen, ja sekin on osaltaan aiheuttanut ahdistusta: ”Eron jälkeen muutin lasteni kanssa vuokra-asuntoon, josta en pitänyt ja joka ei alkuunkaan tuntunut kodilta. Onneksi muutimme siitä jo vuoden sisään.”
Eräs vastaajista joutui pakon edessä muuttamaan takaisin vanhalle kotipaikkakunnalleen: ”Muutto tuntui raskaalta siksi, että siihen liittyi paluu vanhaan työhön, vanhaan kotikaupunkiin, velvollisuudet läheisiä kohtaan. Tilanne tuntui raskaalta, ja piti alkaa nähdä asioissa hyviä puolia, kuten edullinen asumismuoto, tutut tehtävät ja työyhteisö.”
Toinen vastaaja kertoo, miltä tuntui, kun joutui keskellä kiireistä pikkulapsiarkea kanssa muuttamaan väliaikaisasuntoon. Kaikki kävi vain niin äkkiä.
”Lapset olivat aivan pieniä. Myimme asunnon yhtäkkiä lyhtypylväässä olleen ilmoituksen perusteella. Joku etsi lapsuutensa kotikadulta juuri meidän asuntomme kaltaista kotia ja oli valmis maksamaan huomattavasti enemmän kuin kuvittelimme. Olimme yhtäkkiä ilman asuntoa ja muutimme pieneen asuntoon vuokralle odottamaan pysyvämpää ratkaisua. Vaikka myyminen oli taloudellisesti fiksua, oli ikävä tunne olla yhtäkkiä ilman mieluisaa kotia. Kuin olisi tyhjän päällä.”
Keskellä sekamelskaa
Joka kolmas Meilläkotona.fi:n lukija kokee muutossa raskaimmaksi tavarapaljouden. Kellarin, varaston tai ullakon läpikäynti ei ole muuttajalle niitä mieluisimpia puuhia. Kun yhtälöön yhdistyvät vielä kiire ja pienet lapset, stressitekijät nousevat aika korkealle.
"Muutimme uuteen kaupunkiin ja meillä oli pieni vauva. Mies oli töissä eri paikkakunnalla, ja sen vuoksi jouduimme muuttamaan iltasella. Vauva kannettiin nukkuvana omassa sängyssään uuteen asuntoon. Muutto kesti puoleen yöhön, ja mies ja apurit lähtivät saman tien takaisin eri kaupunkiin, sillä aamulla piti olla taas töissä. Siinä minä sitten jäin kaiken sekamelskan joukkoon yksin vauvan kanssa. Oli aika surkea olo."
Yllättävän rankkaa
Joillekin muuttourakan rankkuus tulee täytenä yllätyksenä – niin myös eräälle nuorelleparille, joka ajatteli selviävänsä omin voimin ilman muuttoapua. Pakettiauton he sentään vuokrasivat, mutta sekin oli luultua pienempi.
"Raahasimme kahdesta eri asunnosta tavaroita 7–10 eri ajokerralla uuteen kotiin. Kannoimme epämääräisiä jätesäkkejä ja pahvilaatikoita aamuyöhön asti ja poikaystäväni raivosi minulle jokaisesta erikseen, että "mitä ihmettä täälläkin on!" Ajattelin huudon keskellä, että tätäkö tämä nyt sitten on ja pidättelin itkua. Onneksi hyvin nukuttu yö muuton jälkeen pelasti kaiken, ja sen jälkeen olemme muuttaneet fiksummin ja oikein sopuisasti."
Joskus hermoja raastaneelle muuttopäivälle on helppo nauraa jälkeenpäin. Eräs vastaaja kertoo muiston, joka ei sillä hetkellä edes hymyilyttänyt.
”Muuttoporukka ja -auto olivat jo pihassa, ja me pyydystimme vielä kaloja 760-litraisesta akvaariosta. Se meni tunteisiin ja koetteli hermoja. Akvaario saatiin sitten viimeisenä kyytiin, kun kaikki muut tavarat oli jo pakattu.”
