Ebba Masalinin opetustaulut muuntuivat sisustustuotteiksi
Sisustus
Ebba Masalinin opetustaulut muuntuivat sisustustuotteiksi
Opetustaulut ovat olleet jo vuosia sisustajien ja keräilijöiden toivelistalla. Nyt Ebba Masalinin maalaamien opetustaulujen kauneimmat aiheet ovat päässeet uusiin sisustustuotteisiin ja siten yhä useamman ulottuville.
16.11.2015
 |
Avotakka

Vanhat koulujen opetustaulut ovat olleet vuosikausia monen kodin- ja mökinsisustajan suosikkeja ja keräilijöiden aarteita. Niitä on voinut nähdä tiuhaan myös Avotakan sivuilla.

Yksi suosituimpien – ja samalla himotuimpien – koulutaulujen kuvittajista oli Ebba Masalin (1873-1942). Hänet tunnetaan erityisesti mustalle pohjalle maalatuista kukka- ja kasviaiheistaan.

Aitoja, hyväkuntoisia ja sisustuksen kannalta houkuttelevia opetustauluja ei riitä kaikille, mutta niiden tunnelmaan pääsee muullakin tavoin. Mikkelissä toimiva Kenkäveron käsi- ja taideteollisuuskeskus on tuottanut joukon sisustustuotteita, joiden kuvituksena on käytetty Ebba Masalinin kasvitauluja. Alkuperäisistä tauluista on painettu pahvitettuja tauluja, julisteita ja postikortteja, minkä lisäksi myynnissä on Finlaysonin tuottamia kodintekstiilejä.

– Haaveilin parin vuoden ajan, että voisimme jotenkin hyödyntää ”opetustaulubuumia.” Myymälässämme oli viime kesänä retro-teema, jota varten haimme parilta kyläkoululta vanhoja opetustauluja rekvisiitaksi. Valitsimme seinille Ebba Masalinin taulut, koska ne olivat mielestämme kauneimmat ja sopivimmat. Selvittelin Masalin taustoja ja huomasin, että hän on syntynyt Mikkelissä ja tekijänoikeudet olivat vapautuneet vuonna 2013. Siitä idea lähti, ja olemme saaneet valtavasti kiitosta, että juuri me olemme tarttuneet tähän, kertoo Kenkäverosta vastaavan Taito Itä-Suomen toiminnanjohtaja Anne Ossi.

Kuka oli Ebba Masalin?

Ebba Masalin oli Mikkelin seudulle levittäytyneen virkamiessuvun jälkeläinen. Hänen isoisänsä oli Mikkelin kihlakunnantuomari ja maanjako-oikeuden puheenjohtaja Carl Gabriel Masalin, joka omisti avioliiton kautta saadun Juvan Partalan kartanon. Ebban isoäiti oli Ebba Katharina Poppius. Perheen neljästä lapsesta kaksi tytärtä kuoli 1870-luvulla ja pojista nuorempi kuoli vuonna 1884. Vanhin poika, Ebba Masalinin isä, Johan Gabriel Masalin opiskeli oikeustiedettä ja päätyi varatuomarina Oulun läänin kuvernööriksi. Hän kuoli vuonna 1886, kun Ebba oli 12-vuotias. Äiti oli Emilia Masalin, joka oli isän pikkuserkku. 

Ebba Masalin kävi Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulua vuosina 1892-1898. Elämänuransa hän loi kuvittajana ja koulutaulujen piirtäjänä. John Lindénin suunnittelema ja Otavan julkaisema kasvitaulusarja oli Masalinin läpimurto ja tunnetuin kuvitustyö. Taulujen avulla maatalous-Suomen lapset oppivat luonnontieteen teoriaa kasvien osista itiöihin saakka. Sari Savikko kertoo kirjassaan Muistojen koulutaulut (Tammi), että Otavan julkaisema sarja alkoi viidellätoista taululla vuonna 1903 ja jatkui viidellä uudella aiheella vuonna 1914. Taulut ovat kooltaan 83 x 61 cm, ja niiden aiheet ovat numerojärjestyksessä: Niittyleinikki, Peltokaali, Herne, Kissankello, Keltapillike, Peruna, Voikukka, Raita, Ruis, Mänty, Kallioimarre, Karhunsammal, Kärpässieni, Kasvien sisärakenne, Kasvien siitos ja lisääntyminen, Mustikka ja puolukka, Heinäkasveja, Orvokkeja, Keväällä kukkivia puita ja pensaita sekä Puita ja pensaita talviasussa.

Savikko kertoo myös, että havainnolliset, taidokkaat ja huolellisesti painetut kasvitaulut olivat kehuttuja ja ihasteltuja jo ilmestymisaikanaan. Mustan pohjan käyttöä pidettiin erittäin hyvänä ratkaisuna, koska se teki kunkin kasvinosan helpommin nähtäväksi kasvihuoneessa. Sisältönsä puolesta taulut eivät ole vanhentuneet vieläkään.

Kommentoi »