Yksi suosikkisuunnittelijoistani on Lotta Lundin (@knittinglotta). Hänellä oli ohje Mozart-lapasiin samaan aikaan, kun olin mukana Minnesotan yliopiston Don Giovanni -tuotannossa, joten minun oli tehtävä ne. Lapasten ranneosassa oli nuotteja ja nuottiavain. Aloin tehdä kuvion pohjalta omia kokeiluja, ja nuottien neulomisesta tuli tapa yhdistää kaksi intohimoani.

Talvi on suosikkivuodenaikani: rakastan kaikkea kylmästä ilmasta lumeen ja lyhyisiin päiviin. Toivo Kuula nostaa V. A. Koskenniemen tekstin herättämät rauhan ja nostalgian tunteet iloisen intohimon tasolle. Kun laulan kappaletta, kanavoin talvea kohtaan tuntemani rakkauden lauluun.

Tunsin isovanhemmistani ainoastaan mummini Helenin, ja varhaisimmat muistoni ovat hänestä. Hänen vanhempansa tulivat Suomesta Yhdysvaltoihin ja asettuivat Hibbingiin Minnesotaan. Helenillä oli Suomessa serkkuja, joiden kanssa hän piti yhteyttä. Surullista kyllä, hän menehtyi, kun olin hyvin nuori. Koen, että kunnioitan häntä rakkaudellani suomalaista musiikkia ja kulttuuria kohtaan.

Halusin löytää suomalaista musiikkia ja törmäsin Youtube-videoon, jolla Martti Talvela laulaa Kuulan Tule armaani -laulua. Rakastuin siihen heti.

Suomalaisesta laulutaiteesta on tullut minulle todella tärkeää, ja tavoitteenani on lisätä arvostusta sitä kohtaan. Kuulan musiikilla on niin on erityinen paikka sydämessäni, että kaikissa sooloesiintymisissäni on ollut hänen tuotantoaan.

Aloitin vuonna 2012, kun olin kansalaisopiston taidekurssilla. Tein silloin yhden huivin ja lopetin.

Vuoden 2018 tienoilla päätin hankkia askarteluliikkeestä puikkoja ja lankaa. Minulla oli silloin vaikeaa henkisesti, ja ajattelin, että se tekisi minulle hyvää. En rehellisesti sanottuna uskonut, että pääsisin näin pitkälle. Luulin, että tekisin huivin tai hatun silloin tällöin, mutta käytinkin paljon aikaa uusien tekniikoiden opetteluun ja liityin neulontaryhmiin. Olen tavannut niissä paljon ihania ihmisiä, joista monet ovat minulle kuin perhettä.

Minulle selvisi vasta myöhemmin, että isoisoäitini Ilmi neuloi sukkia ja hattuja isälleni ja tämän veljille.

Kävin Helsingissä Sibelius-Akatemian pääsykokeissa vuonna 2016. Isäni matkusti kanssani. Minulla oli juuri ollut loppukokeet, olin valmistunut kandidaatiksi ja tehnyt kiertueen yliopiston kuoron kanssa. Pääsykokeiden jälkeisenä päivänä istuimme isäni kanssa Café Regatassa, ja kaikki kuluneiden viikkojen stressi kaikkosi heti. Se oli yksi elämäni levollisimmista hetkistä.

Seuraavalla Suomen-matkallani haluaisin käydä lankakaupoissa, kahviloissa ja konserteissa. Erityisesti haluaisin käydä Pohjanmaalla katsomassa Korsnäsin villapaitoja!

Toivo Kuula -lapaset olivat ensimmäinen oma kokonainen ohjeeni. Halusin ensin tehdä viltin, mutta päädyin kuitenkin lapasiin, koska olen neulonut niitä enemmän kuin mitään muuta. Halusin luoda rauhoittavan näkymän, joten suunnittelin lapasiin ikkunat kuurankukkineen. Vei jonkin aikaa keksiä, miten sovittaisin tekstin lapaseen.

Laulu tuo mieleeni ne hetket aamulla, kun aurinko on nousemassa ja sen voi kahvia juodessaan nähdä paistavan huurteisen ja jäisen ikkunan läpi. Siksi halusin mukaan myös kahvipannun ja -kupin.

Rehellisesti sanottuna minua jännitti paljon jakaa kuva lapasista, mutta vastaanotto ja kaikkien ystävälliset sanat ovat tehneet minut niin iloiseksi. Se on minulle myös iso motivaation lähde. Minulla on jo uusia ideoita: Haluaisin neuloa nuotteja Sibeliuksen Finlandiasta, ja olisi ihanaa neuloa muutakin suomalaisen musiikin ja runouden inspiroimana. Unelmaprojektini olisi yhdistää neulonta suomalaisen taidekappaleen esittämiseen.

Kun sain ohjekaaviot työtä varten valmiiksi, olin tyytyväinen, mutta minusta tuntui, että olisin voinut nähdä enemmän vaivaa niiden eteen. Tulin tyytyväisemmäksi, kun aloin neuloa ja näin kuvien, musiikin ja sanojen ilmestyvän lapasiin. En ollut lapsena hyvä taiteessa: en osannut piirtää tai maalata ja vertasin liian usein itseäni muihin. Nyt tuntui ihmeelliseltä nähdä jotain, mitä olin itse suunnitellut ja luonut.