"Olen tehnyt kymmeniä vuosia terapiatyötä ja niiden aikana oivaltanut, että ihmisiä on turha neuvoa. Jos haluat auttaa, tärkeintä on olla läsnä ja kuunnella. Käytännön asioissa voi toki antaa neuvoja – kunhan kyse ei ole siitä, että yrität muuttaa toista.

Neuvot koetaan helposti loukkauksina itsetunnolle. Ihmisen täytyy saada itse keksiä, mitä tehdä. Ajatellaan vaikka tilannetta, jossa haluan auttaa jotakuta, joka juo liikaa. Jos sanon hänelle, että ’lopeta se juominen ja ryhdistäydy’, vaikutus on yleensä vain huono. Mutta jos hän kertoo miettineensä lopettamista ja vastaan, että ’hyvä idea, mutta se on kuule tosi vaikeaa’, hän saattaa suuttua ja ajatella, että minäpä näytän tuolle. Ja voi vaikka onnistuakin.

Kävin psykoterapiassa monta vuotta ja ymmärsin, että muutos syntyy dialogissa. Jos esimerkiksi haluaa vaikuttaa puolison käytökseen, paras tapa on keskustella siitä. Muutosta voi hakea myös toiminnan kautta, vaikkapa ehdottamalla, että mennään yhdessä pariterapiaan. Tärkeintä on, että toisesta tuntuu, että hän on se, joka päättää omista asioistaan. Hän ottaa niistä vastuun.

Vanhempana minulla ei ole ollut hirveästi tarvetta neuvoa lapsiani oikealle polulle. Kun lapset ovat pieniä, vanhemman täytyy totta kai asettaa rajat: kertoa, mikä on oikein ja väärin, mikä kiellettyä ja sallittua. Mutta kun lapsi kasvaa ja ymmärtää nämä asiat itsekin, vanhemman tehtävä on ainoastaan kannustaa.

Kuljin itse nuorena pitkälti omaa tietäni, ja varsinkin yhteiskunnallisissa ja poliittisissa asioissa olin konfliktissa isäni kanssa. Joskus itsenäisyyden voi saavuttaa vain kapinan kautta: ettei alistu systeemeihin, jotka eivät itselle sovi.”

Claesin elämänohje