"Budjettia laskiessa kannattaa olla inhorealisti ja pessimisti" – Miia Kauhanen perheineen rakentaa taloa, osa 26

"Budjettia laskiessa kannattaa olla inhorealisti ja pessimisti" – Miia Kauhanen perheineen rakentaa taloa, osa 26
Miia Kauhanen on Avotakan ja Meidän Mökin toimituspäällikkö ja kolmen lapsen äiti, joka vastoin omiakin odotuksiaan päätyi rakentamaan taloa nikkarointia karttavan diplomi-insinöörimiehensä kanssa Koillis-Helsingissä. Tämä on sarjan viimeinen osa.
Julkaistu: 10.3.2021

Syksyllä 2018 kaivoin pihaltamme mummin perintöiirikset talteen ja laitoimme kotimme myyntiin. Siitä käynnistyi talohankkeemme, jossa pistimme kaiken peliin: paitsi koko omaisuutemme myös koko elämäni oppimäärän suunnittelusta ja sisustamisesta. Työn ja perhearjen ohella se vei lähes kaiken vapaa-aikani ja voimani, mutta unelmaa kohti oli toisaalta hienoa kulkea.

Seitsemän hektistä rakentamiskuukautta kysyivät sisua, henkistä ja fyysistä lujuutta sekä omasta ja perheen yhteisestä ajasta, jopa yöunista tinkimistä. Monet kivat asiat ja juhlapyhät menivät vähän ohi. Mutta oli tuo aika myös opettavainen ja voimaannuttavakin – kyllä kaikesta siitä lopulta selviää.

Ehkä ainoaksi katastrofiksi voi laskea kustannukset.

Meille oma talo on kerran elämässä -projekti, joten emme lähtökohtaisesti tinkineet mitään pitkältä haavelistaltamme. Tie ei ollut helpoin – eikä halvin – verrattuna perusvarusteltuun avaimet käteen -valmistaloon, mutta tulipa tehtyä kerralla mieluisa.

Rakentamisesta kuulee kauhutarinoita, mutta meillä kaikki meni lopulta hyvin, kun katsoo isoa kuvaa. Toki pulmia tuli lähes päivittäin ja kauneusvirheitä jäi, mutta pahoilta takaiskuilta vältyimme. Tekijät olivat luotettavia, aikataulu piti hienosti.

Ehkä ainoaksi katastrofiksi voi laskea kustannukset. Budjetti ylittyi roimasti, vaikka meillä piti olla realistinen, ammattilaisten tarkistama arvio ja paljon pelivaraa. Ja vaikka kilpailutin osaurakat erikseen.

Jälkiviisaana on helppo sanoa, että budjetoidessa olisi pitänyt ehtiä selvittää tarkemmin pala palaselta, miten kallis se oma maku on. Mutta detaljeja on valtavasti, ja monia asioita on käytännössä mahdoton tietää tai ottaa huomioon. Jos lähtisin taloprojektiin uudestaan, miettisin kahdesti timpureiden värväämistä tuntitaksalla; meillä sisätöiden kulut olivat käytännössä täysin ennakoimattomissa.

Onneksi teimme kotia loppuelämäksi, emme myyntivoitot mielessä.

Budjettia laskiessa kannattaa olla inhorealisti ja pessimisti. Eräs arkkitehtikandidaatti pelotteli, että yksilöllisen, laadukkaan CLT-talon neliöhinta on 4 000 euroa ja ylikin. Ja tämä tietysti pitää laskea bruttoalasta, ei huoneistoalasta. Piha ja piharakennukset siihen päälle. Pessimisti olikin realisti. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä CLT:hen, mutta ikävä kyllä se on lähes kivitalon hintaluokkaa. Onneksi teimme kotia loppuelämäksi, emme myyntivoitot mielessä.

Panostus suunnitteluun kannatti. Koti toimii ja hivelee silmää. Virheratkaisuja ei ole juuri ilmennyt, mutta tunnustetaan nyt ne vähäisetkin: En valitsisi mikrosementtiä lattiaan, sillä se ei näytä kestävän yhtä hyvin iskuja kuin laatta. Onneksi sitä voi korjata. Kuparinen pesuallas onkin yllättävän armoton tausta hammastahnaroiskeille. Pistorasioita olisi voinut olla vielä muutama lisää.

Puoli vuotta muutosta totesimme mieheni kanssa: eipä juuri tämän hienompaa, kestävämpää ja ekologisempaa taloa olisi voinut pienelle kaupunkitontille tehdä. Merkitykselliset asiat ovat ponnistelun arvoisia. Japanilaisessa minipuutarhassani mummin iirikset alkavat pian kukkia.

Havainnekuva: arkkitehti Tapani Takkunen. Lisää kuvia projektin vaiheista Instagramissa: @miia.living.

Kommentoi »