Bonsaipuu opettaa kasvattajalleen kärsivällisyyttä – näin sujuu bonsain hoito
Piha ja puutarha
Bonsaipuu opettaa kasvattajalleen kärsivällisyyttä – näin sujuu bonsain hoito
Bonsaipuu eli ruukkupuu tarkoittaa periaatteessa mitä tahansa kasvia, jota hoidetaan ruukussa kasvua rajoittaen. Huolella muokattu bonsai tuo kotiin karua kauneutta.
Julkaistu 22.11.2017
Kotivinkki

Alkujaan bonsaita kasvattivat samurait ja papisto. Vähitellen niistä tuli koko kansan harrastus.

Mistä kasveista saa bonsaipuun?

Esimerkiksi luonnosta siirretyt tai taimistolta ostetut lehtipuut, havut ja koristepensaat sopivat bonsaiksi. Yleisin viherkasvi, jota kasvatetaan bonsaina, on varjoviikuna.

Bonsaipuun muotoilu

Bonsaipuun kasvattaminen vaatii kärsivällisyyttä. Sen muotoa ohjataan säännöllisesti. Typistä bonsain versokasvua ja poista rungosta kasvavat, vaikutelmaa rehevöittävät lehdet.

Muotoilu tehdään siten, että bonsaipuu näyttää sopusuhtaiselta ja hyvinvoivalta, ei leikatulta ja taivutetulta. Oksien pitäisi lähteä rungosta joka toinen eri suuntaan.

Typistä versoja leikkaamalla, jotta saat mieleisesi muodon. Oksia voi taivuttaa alumiinilangalla eri muotoon. Myös juuria typistetään vuosittain, jotta ne eivät täytä astiaa. Terävillä lehti- ja oksasaksilla pääset hyvin alkuun. Jos innostus kasvaa, hanki bonsaisakset ja aasialaismalliset yleissakset.

Bonsaipuun hoito

Bonsaipuun kastelu

Bonsain kastelu voi vaatia harjaantumista. Kastele lepokaudella niukemmin. Kasvukaudella pienessä ruukussa kasvavat puut kuivuvat herkästi: anna vettä silloin tarvittaessa useammin. Tehokkainta on upottaa ruukku puoliväliin asti veteen, jolloin se imeytyy rei’istä multaan. Sumuta niin paljon kuin haluat.

Bonsaipuun lannoitus

Lannoita bonsaipuuta varovaisesti. Lannoitteena voi käyttää laimeaa kasviravinnetta.

3 kommenttia