”Varpaita paleltaa, villasukat on saatava heti jalkaan! Mökille saapuminen jouluksi aiheuttaa väistämättömän vilureaktion. Tuvassa on talvisin säästä riippuen vain 5–8 astetta lämmintä, tällä kertaa tuskin viittä, ja lattiat ovat hyytävän kylmät. Alkaa tuntua paremmalta heti, kun omasta metsästä kaadetuista kuusista halkaistut klapit räiskähtelevät puuhellassa ja glögi höyryää mukeissa. On ihanan hiljaista. Aattoon valmistautuminen alkaa.

Kaikenlaista puuhaa riittää, jotta torpan saa juhlakuntoon. Lämmittämisen lisäksi ensimmäisiin askareisiin kuuluu havujen hakeminen. Ehkä pitäisi kerrankin hakea iso kuusi eikä tyytyä havuihin, joita levitämme aattoisin kynnykselle ja sijoitamme maljakoihin tulppaanien seuraksi. Tälläkin kertaa joulukuusi jää haaveeksi, koska olemme kaupunkikodissa jo koristelleet yli kaksimetrisen kuusen sadoilla palloilla ja kymmenillä nauhoilla. Onhan täällä sitä paitsi 1980-luvulla hankittu valkoinen muovikuusi, joka on niin kitsiä kuin olla voi, mutta myös yksi lukuisista pikkutekijöistä, joita ilman joulu ei olisi minulle oikea joulu.

Muina vuodenaikoina kokeilen mielelläni kaikkea uutta, mutta joulunaikaan suosin perinteitä ja haluan katsella vain tuttuja tavaroita. On tavoitettava jälleen kerran edellisten joulujen tunnelma, on maisteltava samoja makuja ja nähtävä samat koristeet, aterioitava samoilta isovanhemmille kuuluneilta lautasilta. Aion huumaantua piparkakkujen tuoksusta, kanelista, neilikasta ja kardemummasta, kuten aina ennenkin.

Iloisen riehan sijasta on mukavaa olla rauhassa ja nautiskella. Kuvittelen joulusta toiseen, että koko maailma on hetkeksi pysähtynyt, eikä mihinkään ole kiire. Musiikkiakaan ei tarvita, jotta virittäytyisin oikeaan tunnelmaan. Kotioloissa joululaulut helisevät, kun siivoan tai kokkaan, mutta mökillä myös musiikki tuntuu tarpeettomalta."

"Pöytyällä, Turun lähellä sijaitsevassa 1930-luvun hirsimökissä on vain kaksi huonetta, ellei eteistä lasketa. Aattorauhaan laskeutumisessa auttaa, että punaista väriä on paljon, punamultamaalatuista ulkoseinistä lähtien. Kuinka sitä onkin näin paljon? Punaista on tyynyissä, matoissa ja torkkupeitossa, keittiöpyyhkeissä ja Timo Sarpanevan emaloidussa valurautapadassa. Katson jalkoihini ja näen jalassani punaiset huopatohvelit. Rakastan punaista, ja minusta se on ainoa oikea jouluväri.

Mutta nyt katse hakeutuu selvästi kohti kamaria ja senkin päällä olevaa joululikööripulloa. Tavallisesti uushopeisella tarjottimella on pari tyhjää kristallipulloa ja sieltä täältä, kuten tallinnalaiselta jätelavalta, löydettyjä liköörilaseja. Juhlan kunniaksi olen kaatanut yhteen pulloon makeaa likööriä, jossa maistuu mustaherukka. Sitä voi maistaa vain vähän, muuten tulee suu liian makeaksi. Maistetaan.

Tunnelma ei olisi täydellinen ilman koristeita. Koska kaupunkikodissa on vähän liikaakin koristeita, maalla riittää hillitympi ehostus. Ikkunoiden ylle ripustan valonauhaa, joka muistuttaa erehdyttävästi aitoa havuseppeltä, ja tuvan ikkunoihin ripustan lumipallokoristeita. Ne olen tehnyt itse, vaikka en yleensä intoudu askartelemaan. Ostin vuosia sitten alennusmyynnistä kymmeniä isoja vanupalloja, joista aioin koota sisällä pidettäviä lumilyhtyjä. Tein niitäkin, mutta myös innostuin solmimaan pallojen ympärille lahjanauhaa ja ripustamaan niitä vähän kaikkialle. Nyt lumipallonauhoista on tullut perinne."

"Alkaa hämärtää, ja sytytän muutaman kynttilän lisää. Ulkonakin tuikkii jotakin. Puolisoni on hakenut vajasta lyhtyjä ja ripustanut niitä ulko-oven molemmille puolille ja saunan kuistille. Sauna näyttää olevan päällä, sillä sinne johtaa lumen poikki lakaistu polku ja piipusta tupruaa savua ritisevän kuivaan pakkasilmaan. Näky on epätodellinen.

Kun vedän nutun päälleni ja kurkistan tuvan ovesta eteiseen, olen törmätä reilun metrin korkuiseen joulupukkiin. Siihen se jäi tällä kertaa nököttämään. Puutarhamyymälästä vuosia sitten hankitusta pukista on tullut miltei perheenjäsen, vaikka se katoaa pian pyhien jälkeen vintille ja palaa vasta ensi vuonna takaisin. Taidan nostaa pukin yöksi tupaan, jotta sille ei tule kylmä.

Käväisen viemässä naapurille joulutervehdyksen ja kipitän takaisin sisälle. Koska varpaita yhä palelee, lisään muutaman klapin tulipesään. Alan valmistella illallista. Se käy käden käänteessä, sillä olen tehnyt lähes kaiken etukäteen valmiiksi kaupungissa. Saunan jälkeen herkuttelemme eri tavoin valmistetulla lohella, mädillä ja smetanalla sekä bravuurillani, sillillä venäläiseen tapaan. Muitakin herkkuja riittää lihahyytelöstä lähtien, mutta ei kinkkua, jonka paistamisesta leviävä tuoksu täyttäisi koko mökin. Jälkiruoaksi on vakiintunut luumurahka, johon tulee vaahdotettua kuohukermaa, maitorahkaa, sokeria, kanelia ja luumuhilloa. Teen sitä niin ison annoksen, että voin yön tullen hiipiä (punaiselle) jääkaapille viettämään salaista herkkuhetkeä.

Meidän mökki on yleensä työleiri, jossa ei lasketa aherrettuja tunteja, ei tosin myöskään niiden välissä pidettyjä lepotaukoja. Sen lyhyen ajan, jonka paikka on pukeutunut joulumökiksi, tavallisista askareista ei edes puhuta. Puutarhanhoitoa, puutöitä ja remonttipuuhia ehtii käsitellä muulloinkin. Viimeistään iltayhdeksän maissa, saunan ja illallisen jälkeen, kääriydyn torkkupeittoon, vetäisen lähelle kulhon, jossa on rusina-pähkinäsekoitusta ja uppoudun johonkin hyvään kirjaan, yleensä lahjaksi saatuun. Jos on kova pakkanen, joudun vetämään jalkaan toisetkin villasukat."