Vähemmän on enemmän! Veikon vanhassa torpassa, Mikon kesämajassa ja Minnan retkillä parasta on vaatimattomuus
Moni mökkeilee mieluusti vaatimattomissa oloissa. Veikko kantaa veden torpan kaivosta, Mikon kesämajassa on vain 15 neliötä, ja Minnalle jo sisätilassa yöpyminen on luksusta.
”Torpassa elämä on yksinkertaista”
81-vuotias Veikko Happonen mökkeilee yli satavuotiaassa torpassa Mikkelin Anttolassa, nauttii vanhan ajan tunnelmasta ja tuntee samalla olevansa itsekin osa historiaa.
Ostin vuonna 1919 rakennetun torpan huonokuntoisena vuonna 1985 ja aloin korjata sitä vanhaa kunnioittaen. Taloa ei ole pilattu lastulevyillä eikä muovimatoilla. Pärekatot on sentään korvattu huopakatolla tai jätetty sen alle. 25 vuotta sitten keitin punamultamaalia ja maalasin torpan sillä. Tehdasmaalit eivät kestäisi näin pitkään.
Keväällä teen katajaluudan, jolla ripsun sisätilat. Siitä jää katajan tuoksu. Tekstiilit ja kaiken pölyä keräävän viemme pihalle tuulettumaan.
Torpan pihapiiri aittarakennuksineen ei juurikaan poikkea 50-luvusta, jolloin täällä asui ompelija. Hänestä muistona on pari silitysrautaa ja kangasmitta. Tällä mäellä on asuttu luultavasti jo vuosisatoja. Siitä kertoo vanhan asuinrakennuksen lähes näkymättömiin uponnut kivijalka.
Tuvan sivustavedettävään on kuoltu ja synnytty. Riitojakin on ehkä käyty, sillä haulikon panos on jättänyt kattoon jäljen. Omassa elämässäni on 39 vuoden aikana tapahtunut kuolemia, avioero ja muita murheita. Täällä löydän rauhan.
”Yritän elää melko vähällä, ja vanhaa käytetään mahdollisimman pitkään.”Veikko Happonen
Mukavuus ei ole minulle oleellista. Kaupunkikotiin verrattuna kaikki tekemiset ottavat täällä aikansa. Kuuntelen uutiset kolme neljä kertaa päivässä, ja ne rytmittävät oloani.
Koen torpalla yhteyden lapsuusympäristööni Sonkajärvellä, jossa elämä oli yksinkertaista. Isäni oli kunnalliskodin tilanhoitaja ja äiti karjakko. Lapsuudenkodissani oli öljylamput ja niin täälläkin aluksi, ennen kuin saimme sähköt.
Naisystäväni Kaisaleena kuvailee minua askeetikoksi, joka istuu mieluummin puupenkillä kuin nojatuolissa. Yritän elää melko vähällä, ja vanhaa käytetään mahdollisimman pitkään.
Viljelen perunaa ja juureksia, papua, salaattia ja yrttejä. Sienestän ja kuivatan sieniä ritilällä uuninpankolla. Olen koko ikäni kalastanut. Tänään keitän meille nokkoskeittoa.
Olen niittänyt vanhoja pellonpohjia, jotta niihin kasvaisi ketokasvillisuutta. Toinen tyttäreni pitää hyönteisten ja luonnon puolta.
Askareet pitävät minut vireänä. Raivaan metsää ja teen sieltä polttopuut, hoidan pihaa ja keitän marjoista mehuja ja hyytelöitä. Uuninkin korjasin itse. Katsoin tekotavan, kun purin entistä, ja korjasin vanhan rakenteen mukaan.
Kesällä olemme Kaisan kanssa torpalla enemmän kuin kaupungissa. Sukulaisia ja ystäviä käy harvakseltaan. Talvella piipahdan viikoittain katsomassa verkot järvestä.
Juomaveden haemme ämpärillä kaivosta, joka on kivistä ladottu. Tiski- ja kasteluveden saamme pumpulla järvestä pihalle.
Luultavasti paikka muuttuu paljon minun jälkeeni. Uusi sukupolvi ei ole niin kiinnostunut puuhailemisesta. Kun en enää jaksa, vetäydyn kaupunkiin. Täytyy osata luopua.
”Pieni kesämaja riittää hyvin”
Helsinkiläinen Mikko Paartola viihtyy pienessä kesämajassaan Satamasaaressa, joka on hyvin yhteisöllinen paikka. Siellä voi kuitenkin valita, onko sosiaalinen vai vetäytyykö omiin oloihinsa.
Kesämajassa mökkeilevän täytyy pitää muista ihmisistä, sillä toisin kuin siirtolapuutarhoissa, niiden ympärille ei saa rakentaa aitoja. Kesämajat ovat kaikille kaupunkilaisille avoimella virkistysalueella.
Minulla ja vaimollani Titalla on Villa Paartola, huvila Villingin lähellä Helsingissä. Pieni kesämaja on minulle täydellinen, en kaipaa enempää tilaa. Arkkitehti Hilding Ekelund piirsi 1946 kesämajan tyyppimökin, joka oli 12 neliön kokoinen. Saaren uuden ohjeen mukaan maksimikoko on 16 neliötä ja kahden neliön varasto.
Kaupunki omistaa saaren maat, mutta mökit ovat omia. Saarella on kaikkiaan 102 mökkiä.
Saaressa on toimiva kirjoittamaton sääntö, että kaikille annetaan rauhaa. Jos lähestytään jonkun pihaa, huudetaan kovaa ’kop kop’. Toisen tilaan ei mennä noin vain. Se on viimeinen kolo, johon voi vetäytyä olemaan ihan rauhassa.
Perheellämme ei ole autoa. Rakastamme merta ja Satamasaaren mökin takia muutimme Vuosaaren Aurinkolahteen, josta on 45 minuutin mökkimatka pienellä veneellämme. Saareen pääsee kesällä myös yhteysveneellä Vuosaaresta ja Kalasatamasta. Suomen ainoa kauppalaiva Christina käy siellä kahdesti viikossa.
”Meillä on yhteishuussit, roskapiste ja saunat.”Mikko Paartola
Meillä on ollut kesämaja jo 18 vuotta. Remontoin huonokuntoisen mökin itse, tai käytännössä tein uuden. Rakensin ensimmäistä ja viimeistä kertaa elämässäni. Tutkin netistä ohjeita, rakensin ja purin. Olen varmaan ainoa pitkiin aikoihin, joka on rakentanut mökin pelkän käsisahan ja vasaran avulla.
Majamme katolla on kuusi aurinkopaneelia, ja sähköä riittää jääkaappiin koko kesäksi. Lämmitykseen on kamiina ja kokkaukseen kaasuhella. Juomavesi tuodaan mantereelta.
Meillä on yhteishuussit, roskapiste ja saunat. Satamasaarelaiset-yhdistys ylläpitää Ilotalo-huvilaa, josta mökkiläiset voivat varata huoneen vierailleen tai järjestää juhlia. Olen myös merenrannalla olevan vanhan saunan saunamajuri.
Ennen en osannut juurikaan olla yksin. Ikääntymisen myötä mielenmaisema muuttuu, ja olen mökillä paljon itsekseni. Viihdyn siellä erityisen aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä. Kesällä purjehdin ja käyn vaihtelun vuoksi eri saarissa.
Viimeisiä kertoja saatan käydä mökillä joulukuun alussa. Kun pimeys laskeutuu kolmen aikoihin, vetäydyn mökkiin lukemaan kirjaa, kirjoittamaan tai katsomaan läppäriltä leffaa.
”Söimme ylellisesti pöydän ääressä”
Vaeltaessaan espoolainen Minna Korhonen nukkuu yleensä riippumatossa tai teltassa. Viimeksi hän yöpyi Metsähallituksen varaustuvissa, koska siten rinkasta saattoi jättää teltan ja makuupussin pois.
Vanhemmillani on perinteinen mökki saaressa Taalintehtaan lähellä. Käyn siellä pari kolme kertaa vuodessa. En kaipaa omaa mökkiä, koska retkeillen pääsen aina uusiin paikkoihin.
Teen vuosittain kaksi muutaman päivän vaellusta, jolloin yövyn eri paikoissa reitin varrella. Lisäksi teen lyhyitä päiväretkiä. Viime kesänä vaelsin ystäväni Marjan kanssa Hetta–Pallas-reitin. Teimme 12–16 kilometrin päivämatkoja rauhalliseen tahtiin maisemista nauttien. Meillä oli vain kymmenen kilon rinkat, koska majoituimme Metsähallituksen varaustuvissa. Varasin niistä meille petipaikat neljäksi yöksi. Yö maksoi 16,50 euroa.
Varaustuvat ovat karun pelkistettyjä. Tuvissa on kamiina, kaasuliesi ja keittoastiat. Kerrossängyissä on patjat, tyynyt ja karhea villapeitto. Otin tyynyliinan ja pussilakanan makuupussiksi.
Tuvat ovat 8–12 hengen mökkejä, eikä koskaan tiedä, millaista porukkaa saa seurakseen. Kahtena ensimmäisenä yönä meillä oli kämppäkavereina kaksi iäkästä miestä. Kaksi viimeistä yötä olimme Marjan kanssa kaksin.
Arvostan yksityisyyttä, ja riippumatto ja teltta olisivat minulle mieluisimmat paikat yöpymiseen. Ystävälleni tämä oli kuitenkin ensimmäinen pitkä vaellus, ja hän jännitti painavan rinkan kantamista. Siksi jätimme teltan kotiin. Oli äärimmäisen mukavaa kantaa tavallista kevyempää rinkkaa. Viihdyimme koko päivän ulkona ja pidimme parin tunnin makoilutaukoja tunturissa.
Nukuimme kolmessa eri mökissä. Sioskuru on kahdeksalle hengelle, Nammalakuru ja Hannukuru ovat 12 hengelle. Oli mukavaa kokata iltaruoka sisällä mökissä, koska hyttysiä oli paljon. Söimme ylellisesti pöydän ääressä. Ruoka on retkillä yksinkertaista pussiruokaa.
Hyttysten takia vietimme iltaa sisällä kirjaa lukien. Vesisateella olisi ollut vieläkin mahtavampaa tulla sisätiloihin nukkumaan.
Hannukurussa oli ihan kelpo saunakin, jonka käyttö maksaa kymmenen euroa. Se on kivalla paikalla lammen rannalla, joten saunan jälkeen pääsi uimaan. Pesuvesi kannettiin ämpärillä.
”Minulle välttäisi hyvin askeettinen ja edullinen majapaikka, mutta sellaisia ei ole juurikaan tarjolla.”Minna Korhonen
Sään ennakointi on retkillä tärkeää. Kerran Hossan kansallispuiston Julma-Ölkyllä meloessa auringonpaiste vaihtui äkkiä kaatosateeseen. Kaikki varusteemme olivat ulkona tuulettumassa, ja pian olimme itsekin läpimärkiä vaelluskenkiä myöten. Silloin piti ottaa Ämmänsaaresta yösija, jotta saimme vaatteet kuiviksi.
Minulle välttäisi hyvin askeettinen ja edullinen majapaikka, mutta sellaisia ei ole juurikaan tarjolla. Suomen ladulla on pohjoisessa mökkejä, joista voi varata petipaikan. Olen varmaan ollut jollain porukalla hienoissakin mökeissä, mutta niistä ei ole jäänyt muistijälkiä, koska mökin varustelu ei ole minulle tärkeää.
