Arvaisitko, mistä nämä satumaiset asetelmat on tehty? Diplomaatti Saara Alhopuro painuu viikonloppuisin metsään ja saa aikaan jotakin uskomatonta



Arvaisitko, mistä nämä satumaiset asetelmat on tehty? Diplomaatti Saara Alhopuro painuu viikonloppuisin metsään ja saa aikaan jotakin uskomatonta

Päivätyönään diplomaattina työskentelevä taiteilija ja valokuvaaja Saara Alhopuro ei aiemmin kiinnittänyt sieniin lainkaan huomiota, mutta eräällä metsäretkellä niiden kauneus pysäytti. Nyt hän kerää sieniä kahteen koriin: toiset päätyvät ruoaksi, toiset materiaaliksi taianomaisiin asetelmiin.
Teksti Raisa Mattila

Miten sait idean sieniasetelmista, joita kuvaat Instagram-tilillesi @forestlikefairytale?

Olen aina tehnyt paljon taidetta. Vuosi sitten jäin diplomaatin uraltani opintovapaalle. Ensi töikseni matkustin Burning Maniin, joka on maailman suurin taiteilijoiden installaatiotapahtuma. Se järjestetään vuosittain Nevadan autiomaassa.

Inspiroiduin nähdessäni, mistä kaikesta ihmiset taidetta tekevät. Tapahtuman jälkeen asuin vielä hetken San Franciscossa yhdysvaltalaisen taiteilijan Bernadette Bohanin luona. Hän tekee taidetta kierrätetyistä leluista. Reissun myötä silmäni aukesivat näkemään taidetta vähän kaikkialla.

Palatessani takaisin olin asunut kolme viikkoa autiomaassa tiiviisti muiden taiteilijoiden kanssa musiikin pumpatessa taustalla jatkuvasti. Tunsin myös olevani yltä päältä tomussa aavikon tomumyrskyjen jäljiltä. Kotona päätin lähteä metsään meditoimaan ja puhdistautumaan.

Metsässä aloin kiinnittää huomiota sieniin, joiden ohi olin aikaisemmin kävellyt. Kääntelin niitä käsissäni ja tajusin yhtäkkiä, millainen värimaailma niistä löytyy. Aloin tehdä sienistä ympäristötaidetta. Rakennan naivistiset, värikkäät asetelmani metsään, jonne ne myös jäävät.

Miten käytännössä rakennat asetelmat?

Yhden asetelman teossa vierähtää helposti kokonainen päivä. Ensin minulla kuluu usein monta tuntia siihen, että löydän tarpeeksi suuren määrän kauniita ja ehjiä sieniä.

Kun liikun metsässä, mukanani on kaksi koria. Toiseen kerään sieniä syömistä ja toiseen taidetta varten. Usein syötävätkin sienet tulee lopulta käytettyä asetelmiin. Esimerkiksi pääkalloaiheisessa Amanita Calavera -teoksessa on melkein pari korillista sieniä. (Ks. kuva jutun alussa). Sienten lisäksi teen taidetta myös lehdistä ja muista luonnosta löytyvistä materiaaleista.

Löydettyäni tarpeeksi sieniä alkaa toinen operaatio: minun on etsittävä asetelmalle sopiva tausta. Metsästä sopivan rauhallista taustaa on monesti vaikea löytää valmiina, jollei vastaan satu tulemaan siistiä kallionpätkää tai muuta vastaavaa. Esimerkiksi sammalmätäs on usein putsattava havunneulasista ja pikkuroskista.

Itse asetelman tekemiseen kuluu yleensä pari tuntia. Sitä rakentaessani tajuan usein, että tarvitsenkin vielä tuollaisia ja tuollaisia sieniä. Nyt tiedän jo, missä oikeanlaisia saattaisi olla, joten käyn hakemassa lisää materiaalia. Otan asetelmasta vielä valokuvan ennen kuin tulee pimeä.

Mitä valmiille asetelmille tapahtuu?

Kun lähden kotiin, valmis asetelma jää paikoilleen metsään. Kaverini joskus löytävät niitä ja lähettävät minulle valokuvia usein jo vähän nahistuneista sienistä.

Olen itsekin käynyt katsomassa asetelmia jälkeenpäin. On ihan hauskaa käydä toteamassa, kuinka nopeasti luonto ne syö. Jo seuraavana päivänä sienten herkät heltat saattavat olla vähän nahistuneita. Jäkäläpedille tekemäni Toxic Love -teoksen kärpässienet taas katosivat kokonaan niin nopeasti, että pedin olisi voinut pian ottaa uuden asetelman taustaksi.

Muutenkin kärpässienet katoavat töistäni ensimmäisenä, sillä etanat ja toukat hyökkäävät ensiksi niiden kimppuun.

Jos olen tehnyt asetelman esimerkiksi luontopolun lähelle, jään joskus lähistölle odottamaan, että ihmiset löytävät sen. Se onkin tosi hauskaa. Olen naureskellut partaani, kun ulkoilijat ihmettelevät, että mikäköhän tämä oikein on.

Miten pitkälle suunnittelet asetelmia ennakkoon?

En voi tehdä ollenkaan suunnitelmia. Kaikki riippuu metsästä eli siitä, millaisia sieniä satun löytämään. Tietynväristen ja -muotoisten sienien myötä asetelma alkaa hahmottua. Mielikuvitukseni lentää ja keksii kaikenlaista. Lopullisen muotonsa teos kuitenkin saa vasta, kun alan asetella sieniä taustalle. Valmis asetelma on usein yllätys minullekin.

Inspiraatiota saan esimerkiksi vedenalaisesta maailmasta. Olen entinen sukelluskouluttaja, ja näen metsässä usein koralliriutoilta tuttuja muotoja.

Ajatus kalanruodon näköisestä Come Dine With Me -teoksesta lähti itämään, kun löysin alhaalta katsottuna kalanpään muotoa muistuttaneen pökkelökäävän. Satuin myös löytämään paljon valkoisia sieniä, joista tein ruodot.

Yritän opiskella uusia sienilajeja sitä mukaa, kun käytän itselleni uusia sieniä. Suomessa on tuhansia ja tuhansia sienilajeja. Tähän mennessä olen oppinut tunnistamaan suht hyvin ehkä parisataa lajia.

Kuinka usein käyt metsässä?

Ainahan minä siellä olisin, jos vain voisin. Metsässä liikkumiseen jää koukkuun. Päivätyöni hieman haittaa taiteilijan työtäni (nauraa). Olen ammatiltani ulkoministeriön diplomaatti. Diplomaatin hommien vuoksi pystyn käymään metsässä lähinnä viikonloppuisin. Pyrin liikkumaan luonnossa myös talviaikaan. Pääni on täynnä inspiraatiota koskien myös sitä, millaista taidetta voisin talvisin tehdä.

Sieniasetelmien lisäksi teen muutakin ympäristötaidetta. Siskoni Noora Alhopuron kanssa teimme käpylehmän, joka on oikean lehmän kokoinen ja tietääkseni maailman suurin käpylehmä. Se valmistettiin kävyistä ja sammalesta. Rakenne on tehty kanaverkosta, jonka niin sanotusti kävytimme.

Mikä ympäristötaiteessa viehättää sinua?

Minua kiinnostaa luonnon käyttäminen ja luonnon ottaminen taiteen välineeksi. Siihen on kolme syytä. Ensinnäkin minua kiehtoo ajatus, että muut ihmiset voivat löytää teokseni niiden alkuperäisestä studiosta ja taidegalleriasta eli metsästä sattumalta, vain kävelemällä luonnossa. Kun jätän taiteeni metsään muiden ihmisten löydettäväksi, voin tuoda hieman taianomaisuutta ja ihmetystä muiden ihmisten elämään.

Toiseksi pidän siitä, että voin taidetta tehdessäni dokumentoida suomalaista luontoa sellaisena kuin se on nyt. Sukeltajana olen nähnyt monimuotoisuuden vähenevän. Pelkään, että sama tapahtuu metsillemme ilmastonmuutoksen myötä.

Kolmanneksi minua viehättää ympäristötaiteen katoavaisuus. Ajatus kolahti minuun Burning Man -tapahtumassa, kun poltimme tekemämme installaation. Tällainen taide opettaa hetkellisyyttä ja irti päästämistä.

Jutun kuvat: Saara Alhopuro. Jutun lähtökuvana olevan omakuvan Saara teki osana valokuvaajan tutkinnon opintojaan. "Saimme kuvankäsittelyyn liittyvän kotitehtävän ja yllättäen ajattelin ensimmäiseksi sieniä. Ystäväni ovat kutsuneet minua tattitädiksi jo jonkin aikaa, mutta kärpässienestä sai kauniimman mekon", Saara kertoo.

Instagramin lisäksi kuvia Saara Alhopuron sienitaiteesta on Facebookissa: www.facebook.com/saarasart.

Julkaistu: 24.10.2018