"Lukion äidinkielenopettajani opetti minut ajattelemaan. Hän näytti esimerkillään, miten monella tavalla asiat voivat olla. Kesken oppitunnin voi valmistaa ranskalaista maitokahvia ja luokkaretkellä matkustaa Suomen käsivarteen tunteakseen pohjoiset juurensa. Opettajani mukaan mitään ei kannata niellä kyseenalaistamatta.
Olin nuorena pöljä viialalainen poika. Jakauduimme teineinä heimoihin. Oli hipit ja teddy boyt sekä punkkarit, joihin itse kuuluin. Nuoret ovat tyypillisesti mustavalkoisia, mutta ehkä juuri omien kokemusteni takia olen halunnut vahvasti pyrkiä avoimuuteen ja kategorisoimattomuuteen. Opettelen ja haastan itseäni siinä yhä jokapäiväisessä työssäni keskusteluohjelman vetäjänä.
Silmiä avaava kokemus oli, kun tein parikymmentä vuotta sitten Punaisen ristin avustustyöntekijänä matkan Tadžikistaniin. Se muutti käsitykseni islaminuskosta, sillä sitä ennen luulin, että kaikki muslimit ovat hartaita. Näin kuitenkin tapauskovaisia, jotka nauttivat alkoholia, tiukkoja kiihkomuslimeja sekä kaikkea siltä väliltä.
Sosiaalinen media on tuonut uutisointiin oman haasteensa. Mihin se johtaa, jos ihmiset seuraavat vain omien ystäviensä kautta saamiaan uutisia, kulkevat nopeiden klikkien perässä ja omaksuvat kaiken lukemansa totuutena? Siksi pyrin nostamaan esiin myös tarinoita, joita ei muualla kuule.
Herättelen itseäni näkemään asioita uudella tapaa kutsumalla ohjelmaani vieraaksi ihmisiä, joiden näkökantoja en allekirjoita. Ei ole olemassa absoluuttista totuutta. Jokainen meistä ansaitsee tulla kuulluksi.”
