Anu oli hukassa ja tyytymätön työhönsä, mutta uusi suunta löytyi veistokurssilta: ”Veistäminen on maailman ainoa asia, jota jaksan tehdä silloinkin, kun olen väsynyt”

Tuore puu taipuu Anu Karjalaisen käsissä lusikoiksi, leikkuulaudoiksi ja tuoleiksi. Sen jälkeen kun moottorisaha on katkaissut rungon, Anu koskee puuhun enää käsityökaluilla. Työtavassa toteutuvat Anulle tärkeät arvot, ympäristöystävällisyys ja käsityön nautinto.Puutyöt ovat tehneet Anusta myös rauhallisemman ja hitaamman, mikään kun ei tule valmiiksi nopeasti. Välillä se ärsyttää, mutta toisaalta, Anu haluaakin maailmaan lisää hitautta.

Millaista on työstää puuta käsityökaluilla?

Tuore puu on pehmeää, kuin muovailuvahaa. Puun elämä näkyy materiaalissa. Vasta kun pölkyn halkaisee, tulevat näkyviin puun haavat, halkeamat, oksat ja lahot. Se harmittaa sen kannalta, ettei puu ole välttämättä käyttökelpoista, mutta toisaalta se on ihanaa.

Puu on hassu ja elävä materiaali, se käyttäytyy yllättävästi. Vaikka sitä yrittäisi työstää oman mielensä mukaan, puulla voi olla oma tahto. Ylipäätään tuntuu, että esineet vain ilmestyvät puusta aivan kuin en olisi itse tekemässä päätöksiä. Työkalu tai vaikka taltan muoto ohjaa työtä.

Kun innostun, en katso kelloa. Lopulta keho väsyy, kädet ovat rikki ja lihaksia särkee, eikä ole fyysisesti mahdollista tehdä pidempään.

Anu alkaa tehdä kulhoa puupölkystä kouru- eli koverokirveen avulla. Metodi on Anulle uusi ja se tuntuu hauskalta. Kulho kuivuu työstämisen jälkeen ensin pari viikkoa ja pintakäsittelyn jälkeen vielä pari-kolme viikkoa lisää.

Ottimen alaosa on hiilletty polttamalla. Anu on tarkka käyttämiensä materiaalien alkuperästä ja käyttää vain kasvipohjaisia aineita. ”Vaatealalla on menossa iso vastuullisuuden vallankumous, rakennusalalla ei vielä.” Anu julkaisee kuvia töistään Instagramissa tilillä @ainuowoodcraft.

Anu sahaa moottorisahalla koivunrungosta pöllin, jonka työstämistä hän jatkaa verstaassa. Hän opiskelee Kouvolan ammattikorkeakoulussa, jolla on lupa ottaa käyttöön kaupungin puistoista kaadettuja puita.

Koristeellinen kampa on prototyyppi. Sillä Anu testaa, mikä toimii parhaiten hiuksissa.

Miten työtapasi poikkeaa tavanomaisesta?

Olennaisesti. Työstän juuri kaadettua tuoretta puuta, en koneellisesti kuivattua tai pari-kolme vuotta kuivunutta niin kuin puusepät yleensä. Menetelmän nimi on green woodwork. Kyseessä on vanha tapa, mutta pitkälti unohdettu. Käytän lähellä kasvaneita puita, jotka kaadettaisiin joka tapauksessa.

Olen harjoitellut työtapaa koulun tiloissa, jossa käy perinteisten puutöiden tekijöitä. He ovat saattaneet ihmetellä, miksi teen eri tavalla tai mitä järkeä tavassa on. Minulla on kokemusta nykyaikaisistakin puutöistä. Opiskelin nuorena teollisuuspuusepäksi, mutta en kokenut hommaa omakseni. En pitänyt isoista koneista ja siitä, että materiaalina käytetään tehometsätalouden tuottamaa puuta.

Miten päädyit veistämisen pariin?

Työskentelin aiemmin myymäläpäällikkönä. Se ei tuntunut hyvältä, kun oli tarkoitus vain myydä mahdollisimman paljon tavaraa, jota ei välttämättä tarvita. Olin hukassa ja masentunut, kun en tiennyt, miten edes lähtisin etsimään suuntaa.

Koronapandemian aikana työpaikkani meni konkurssiin. Päätin kokeilla onneani pitkäaikaisen haaveen toteuttamiseksi, hain ja pääsin opiskelemaan restaurointia Kouvolaan. Omin juttu löytyi veistokurssilta, enkä ole halunnut lopettaa veistämistä sen jälkeen.

Jakkara saa päälleen mustaa pigmenttiä, joka on tehty hiillostetuista kirsikansiemenistä ja sekoitettu kiinanpuuöljyyn tai unikkoöljyyn.

Puun työstämiseen tarvitaan erilaisia höyliä. Takana on Anun koristeveistokurssilla tekemä tuolin selkänoja, hupiprojekti, joka jäi vaiheeseen. Verstaalla kaikki on harmonisesti esillä, jopa työkalut.

Anu koettaa välillä tehdä nopeita töitä, mutta sitten ne käyvät tylsäksi, ja leikkuulautoihin alkaa ilmestyä mummoja ja lusikoihin karhuja. ”Haluan kokeilla jotain uutta, outoa ja hassua. Aina naurattaa, kun mummot tai karhut tuntuvat vain ilmestyvän puusta”, hän sanoo.

Sinulla on ehkä Suomen kaunein verstas, miten löysit sen?

Koululla on niin hyvät tilat ja työkalut, etten meinannut haluta lähteä sieltä ollenkaan, vaikka kohta valmistun. Sitten Kymijoen rannassa entisessä paperitehtaan rakennuksessa vapautui tila. Vuokrasin sen kaverini kanssa, joka tekee huoneen toisella puolella taidetta. Isoista ikkunoista tulvii valoa ja usein jään vain katsomaan virtaavaa jokea. Täällä saan enemmän aikaan ja voin paremmin.

Teen uusia esineitä, mutta kestävästi. Pääasiassa teen kulhoja, kauhoja, ottimia ja leikkuulautoja, joskus myös jakkaroita ja tuoleja. Aion myös kunnostaa vintagehuonekaluja.

Kun esine on kuivunut, Anu viimeistelee pinnan vuolupuukolla. Sillä pinnasta tulee sileämpi kuin hiomalla, sillä puukko silittää puuta eikä revi sitä. Anu saa jakaa rakkauden veistämiseen puolisonsa kanssa. Tämä asuu Coloradossa Yhdysvalloissa ja niin ikään veistää lusikoita, kulhoja ja kuksia. Pari viettää yhdessä kesät ja on muuten etäsuhteessa.

Puun työstäminen on hidasta. Työssä edetään isoista työkaluista pienempiin. Anu aloittaa puun työstämisen märkänä ja halkaisee puuta kirveen, kiilan ja nuijan avulla. Halkaiseminen on vanhin, yksinkertaisin, nopein ja halvin tapa muokata puuta. Anu tykkää puutöiden tekemisessä jopa lastuista. ”Mitä paremmin veistää, sitä kauniimpia lastuja tulee.”

Anu haluaisi olla vihreän puutyön lähettiläs ja elvyttää vanhaa käsin veistämisen perinnettä. Hän haaveilee tekevänsä vaikka ohjevideoita tai pitävänsä kursseja, jotta voi kannustaa myös muita naisia puutöihin.

Miltä oman jutun löytäminen tuntuu?

Veistäminen on maailman ainoa asia, jota jaksan tehdä silloinkin, kun olen väsynyt. Vaikka olisin huhkinut itseni edellisenä päivänä aivan väsyksiin, aamuun mennessä uusi into on herännyt. Melkein tärisen, kun haluan päästä niin kovasti tekemään. Veistäminen antaa niin paljon onnellisuuden tunteita ja tuntuu vähän samalta kuin rakastuminen.

Joskus saatan veistää monta päivää yksin enkä puhu kenellekään, silloin saattaa tulla vähän outo olo. Onneksi samassa pihapiirissä on kahvila ja sauna.

Ensimmäistä kertaa teen sitä, mitä minun on tarkoitus tehdä. Toisinaan harmittaa vain, että mietin lähtöä niin pitkään. Kadehdin ihmisiä, jotka ovat jo nuorena keksineet, mitä haluavat tehdä. Sitten näen seitsemänkymppisen mummon puutöissä ja ilahdun. Minullakin on vielä aikaa tulla paremmaksi.