Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Kolumni

Oliko sinullakin koululaispöytä tai meikkipeilipöytä? Omani on käytössä vielä yli 40 vuoden jälkeen, ja nyt pitäisi keksiä, mitä sille tehdään

On vaikeaa pistää kiertoon huonekaluja, joihin liittyy tärkeitä lapsuusmuistoja, kirjoittaa toimituspäällikkö Anu Karttunen. Siksi isän tekemä vanha koulupöytä saattaa saada vielä yhden mahdollisuuden.

22.8.2024

Ensimmäinen koulupöytä on kova juttu. Kuten reppu ja penaali se on merkki siitä, että jotain uutta on alkamassa. Oma paikka, jonka ääressä voi uppoutua uusiin maailmoihin.

Omani oli isosiskolta peritty. Isä oli tehnyt sen vanhasta keittiönpöydästä ja laatikostosta, ja sen kansi oli ajan henkeen maalattu oranssiksi. Myös laatikoston nupit olivat oranssit.

Kun kasvoin teini-ikään, sain pienen pöydän tilalle samanlaisen meikkipöydän kuin siskolla. Siinäkin oli laatikosto, mutta pöydän kansi oli avattava, ja sisältä paljastui peili sekä lokerikko meikeille. Kiharrin kärysi ja luomiväripaletit karisivat laatikoihin, kun vietin sen ääressä tovin jos toisenkin.

Pitää varmaan mennä miettimään ratkaisua pöydän alle niin kuin pienenä. Hetkistä todisteena on pöydän kannen alle lyijykynällä kirjoittamani ANU K. ja lankanumero 946-21673.

Silloin ei vielä ollut juuri kenelläkään kotitietokoneita. Pöytäkoneen kanssa kannen availu ei olisi onnistunutkaan.

Vanha, alkuperäinen koulupöytä odotteli varastossa pitkään, kunnes siitä tuli siskonpoikien koulupöytä, ja samalla oranssit yksityiskohdat vaihtuivat 2000-luvun alun valkoisiin. Myöhemmin pöytä siirtyi meille, kun oma jälkikasvuni tuli kouluikään.

Nyt vanha koulupöytä on kuopukseni huoneessa odottamassa, mitä sille tehdään. Hänen touhuihinsa se alkaa olla pieni, eikä meillä ole sille enää oikein mitään järkevää käyttöä. Pitää varmaan mennä miettimään ratkaisua pöydän alle niin kuin pienenä. Hetkistä todisteena on pöydän kannen alle lyijykynällä kirjoittamani ANU K. ja lankanumero 946-21673.

Eihän muistoja voi heittää pois. Jos pöydästä tulisi taas oma paikkani?

Kirjoittaja on Unelmien Talo&Kodin ja Kotivinkin toimituspäällikkö.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt