Kotivinkki

Antti Holman kotirauhan julistus: ”Kotona jokaisen soisi säästyvän kovilta odotuksilta, olivat ne sitten peräisin itsestä tai muista”

Antti Holman kotirauhan julistus: ”Kotona jokaisen soisi säästyvän kovilta odotuksilta, olivat ne sitten peräisin itsestä tai muista”
Paras koti on rauhallinen ja suurin piirtein järjestyksessä – ei kalsea, sotkuinen putka mutta ei myöskään sisustuslehden palatsi, jossa ei uskalla edes pieraista ilman pelkoa, että orkidea nurkassa nuupahtaa, Kotivinkin kolumnisti Antti Holma kirjoittaa.
Julkaistu 8.12.2022

Joulun jälkeen, jos Jumala suo, on taas tavallinen, armoköyhä tiistai. Päivän liturginen väri on nukkainen beessi, ja musiikkina kuulemme vuoden 2011 Vain elämää -albumia kauppakeskuksen kaiut­timesta. Joulusta ei ole enää tietoakaan, mitä nyt markettiin asteleva voi säikähtää liukuovesta heijastuvaa kuvajaistaan. Ostos­listalla on rasvatonta raejuustoa, sillä huomenna alkaa uusi elämä, sekä ruokasoodaa ja etikkaa, koska lempi­paidan kainaloissa on joulun ja pikkujoulujen jäljiltä koppuraksi kovettuneet deodorantti­kinokset.*

Tavallinen tiistai koittaa tasa-­arvoisesti kaikille. Se siunaa sen, jota kristillinen hapatus ei kosketa, laskee loskaisen kämmenensä joulunvihaajan otsalle, eikä unohda hössöttäjääkään, joka pääsiäisenä kuuntelee salaa Kaija Koon joulu­levyä samalla kun istuttaa sipuleita, jotta saisi syksyllä hillota ne naapureille joululahjaksi.

Tavallisen tiistain kauneus on siinä, ettei se ole millään tavalla kaunis. Silloin jäätyneen jalan elvyttäminen pyykki­kasan ja lattialämmityksen välissä voi olla päivän korkein hetki. Kun taivas on meleeratunharmaan ­kolitsihousun sävyinen, värejä on mahdollista nähdä sielläkin, missä niitä yleensä ei ole.

”Juhlavimmalla ja ihanimmalla hetkellä kalsarinreuna alkaa kutittaa, eno kaataa vaippakakun porstuassa ja cd-soitin menee juntteriin.”

Joulujen, juhlien, hääpäivien, synttäreiden ja ensi-iltojen asetelma on päinvastainen: tausta on ­kimalteinen ja häikäisee odotuksilla. Juhlavimmalla ja ihanimmalla hetkellä kalsarinreuna alkaa kutittaa, eno kaataa vaippakakun porstuassa ja cd-soitin menee juntteriin. Pienikin epäonnistuminen tuntuu katastrofilta, kun hetki on olevinaan suuri. Se, ken ei usko, voi katsoa Linnan juhlia siihen asti, kun näkee laahukselle astuttavan.

Kaiken maailman pönötystilaisuudet toki ovat luonteeltaan sellaisia, että epämukavuus ja myötähäpeä kuuluvat niihin elimellisesti. Varsinkin joulussa ikävää on se, että se kuljettaa sellaiset inhottavuudet sisälle kotiin. Mikään ei ole surullisempaa kuin itku silmässä sinappihuntua levittävä suorittaja, joka hokee, että nyt kyllä juhlitaan ja nautitaan, vaikka lapsi haistattelee ja puoliso kännää. Kotona jokaisen soisi säästyvän kovilta odotuksilta, olivat ne sitten itsestä tai muista peräisin.

En tarkoita, että kotona voi olla välittämättä mistään. Jos koti on kuin rytökärpän pesä, se ei suojele eikä paranna ketään, sieltä haluaa vain pysyä poissa.

Minä olen tässä asiassa kokemusasiantuntija. Uskallan väittää, että paras koti on rauhallinen ja suurin piirtein järjestyksessä – ei kalsea, sotkuinen putka jossa käydään kääntymässä, mutta ei myöskään sisustuslehden palatsi, jossa ei ihminen uskalla edes pieraista ilman pelkoa, että orkidea nurkassa nuupahtaa. Ei liene sattumaa, että ranskan kielessä rauha (la paix) ja pieru (le pet) lausutaan samalla tavalla, vain artikkeli erottaa sanat toisistaan.

Sen tiedon siivittämänä julistetaan nyt yleinen kotirauha, oli joulu tai ei, ja kehotetaan kaikkia sitä asiaankuuluvalla hartaudella viettämään. Sopiva ­keino voi olla kaivaa jäätelönjämät pakkasesta jonkin kaamean tiistain päätteeksi ja katsoa vaikkapa kuusi jaksoa Koko Britannia leipoo -ohjelmaa putkeen.

* Pesuvinkki! Etikkakylpy pehmentää deodoranttikoppurat, ja sen jälkeen ne saa irti tiskiaineella ja sähköhammasharjalla. Vaihda harjan pää ennen kuin panet sen takaisin suuhun.

Antti Holma on Kotivinkin kolumnistina viimeistä kertaa, mutta lupaa tulla jouluaamuna varpusen hahmossa tervehtimään lukijoita, joten talipallot esiin.

4 kommenttia