Käsi ylös, kaikki ysin oppilaat! Mikäli et tiedä, oletko ysin oppilas, voit tehdä tämän testin: oletko koskaan tavoitellut jotakin antaumuksella vain huomataksesi, että lopulta joku kiilaa ohitsesi loppumetreillä ja voittaa kaikki pystit ja pokaalit usein paneutumatta ja puoli­vahingossa? Jos vastaat kyllä, olet tervetullut ysin ­oppilaiden kultaiseen kiltaan, vaikka et olisi koskaan edes saanut yhdeksikköä koulussa.

Ysien killassa on kitkerä kahvi­­tarjoilu joka maanantai, ja verotietopäivänä syödään käpykakku suruun. Muiden menestys, varsinkin vaivaton sellainen, synnyttää ysin oppilaissa niin kiihkeät lieskat, että niillä voisi lämmittää viikoksi reservi­upseerikoulun saunan.

Ysin oppilas käyttää suuren osan ajastaan etsien vastausta kysymykseen ”miksi en koskaan minä, vaan aina joku muu”. Raivo ja epäoikeudenmukaisuuden tunteet vievät ysin oppilaan voimat, mutta sekään ei estä häntä yrittämästä yhä pinkeämmin. Juuri yliyrittämiseen ysin oppilas kompastuu.

Usein kympin ja ysin oppilasta ei erota tieto- tai taitotaso, vaan itsevarmuus. Kympin oppilas tulee kokeeseen hyväntuulisena, luottaa kykyihinsä ja lähtee ajoissa kotiin, kun ysin oppilas sihisee kiro­sanoja, käy vastauksiaan kuudetta kertaa läpi ja päättää aloittaa alusta neljä minuuttia ennen kokeen päättymistä, kun kämmenhiki on syövyttänyt pyyhekumin tahnaksi. Tulos: vahva yhdeksän miinus.

On valitettavaa ysin oppilaille, että maailma suosii rentoutta. Ysin oppilas kuvittelee, että vain tikistämällä itselleen aivoverenvuodon voi ajatella työskennelleensä tarpeeksi. Hän myös sekoittaa rentouden usein löysyyteen, mitä rentous ei suinkaan ole. Rentous on energian jakamista tasa­puolisesti myös silloin, kun täytyy ponnistaa. Köllöttelijäkin tietää, että jos lähtee juoksemaan maratonia sadan metrin vauhdilla, ei voita.

Teatterikorkeakoulussa tämä havainnollistui minulle tuskallisella tavalla. Eräs koulu­toverini, homssuinen mutta lahjakas tähtönen, tassutteli kouluun myöhässä krapulaisena, lintsasi pilatestunnilta ja unohti vuorosanat, mutta sai silti kaikki roolit, työt ja palkinnot. Kihisin kateudesta ja aloin yrittää näyttämöllä entistä enemmän, mikä tarkoitti sitä, että tärisin ja pusersin kyyneltä kuin sinappia tuubista, otsasuoni sykki ja hiki roiskui, mutta katsomoon välittyi elämyksen asemesta tunne siitä, että teatteri on hirveä taidemuoto.

Tosielämä ei ole näyttelemistä eikä näytteleminen tosielämää, mutta niillä on yhteys varsinkin rentouden kohdalla. Parhaimmat näyttelijät vaikuttavat siltä, etteivät he näyttele ensinkään. Tosielämässä vaikkapa flirtti tuntuu tulevan toisilta luonnostaan, kun taas yliyrittäjän kiristynyt naama lähettää mielenkiinnon sijaan viestin vakavasta hermopinteestä.

Miten rentoutta sitten voi oppia? Entä flirttiä? Jos on ysin oppilas, ei mitenkään. Rentoutta opetteleva ysin oppilas todennäköisesti yrittäisi rentoutua niin kovaa, että lurpsahtaisi maa­pallon pinnalta pois. Kannattaa vain pyrkiä hyväksymään yhdeksikköytensä ja kanavoimaan pakkomielteensä pois tieltä.

Itse olen löytänyt täyttymyksen muuttamalla Yhdysvaltoihin, joka on ysin oppilaan paratiisi. Täällä luottotiedotkin ovat pistejärjestelmä, jota voi yrittää kohottaa maksamalla hysteerisesti luottokorttinsa ostoksia pois ennen kuin ne edes ilmaantuvat luottotilille. Luottopisteiden kohoaminen on kuin stipendi kevätjuhlapäivänä.

Silti maahanmuuttajaa muistutetaan joka käänteessä, ettei ulkomaalaisen kannata kuvitellakaan olevansa samassa asemassa kuin kansalaisen. Se on ihanaa. Kun tietää olevansa ikuisesti vajaa, ysi tuntuu jo saavutukselta.

Antti Holma on eximian ylioppilas, joka ei koskaan tehnyt mitään ylioppilastutkintotodistuksellaan.