Kotivinkki

Antti Holma hankki kirjahyllyn ollakseen sivistyksen puolella: ”Kirjahyllyni syyllistää minua tarttumaan haalimiini teoksiin”

Antti Holma hankki kirjahyllyn ollakseen sivistyksen puolella: ”Kirjahyllyni syyllistää minua tarttumaan haalimiini teoksiin”
Kotivinkin kolumnisti Antti Holma porasi hyllyt kotinsa seiniin ja ymmärsi, että mielikuva kirjoista on usein toisenlainen kuin todellisuus.
Julkaistu: 26.5.2021
Ensimmäisessä yhteisessä kodissamme New Yorkissa porasin reikiä seinään mieheltäni salaa. Seinä mureni porattaessa ja vatupassi valehteli, mutta lopulta kaksi pientä metallitelinettä tönötti miten kuten paikallaan.
Niille nostelin kaikki kirjani, jotka olin muutamassa kuukaudessa ehtinyt hankkia. Suurin osa oli divareissa ja kirjakaupoissa tehtyjä heräte­ostoksia, joiden henkilö­kohtainen merkitys ei ollut niiden sisällössä vaan mielikuvissa, joita rakentelin kirjoja kotiin kantaessani: näin itseni viltin alla talvi-iltana, kun tutustuisin filosofi Michael Foucault’n ajatuksiin, ja tieto vain virtaisi sivuilta päähäni enkä ollenkaan malttaisi lopettaa.
Kotiin tullessani kirja unohtui saman tien kirja­kaupan kesto­kassiin eikä mikään virrannut mihinkään, ei ainakaan tieto. Nyt minulla sentään oli hylly, joka kohotti tiedon näkyville muistuttamaan itsestään.
Pian lapualaisissa hyllyissä tönötti viisitoista kiloa tiukka sota-asiaa.
Tulen kirjallisuussuvusta siinä mielessä, että isoäitini oli viimeiset työvuotensa kirjaedustaja. Se tarkoitti kaiketi sitä, että hän pani ruutuvihkon ja esitteet laukkuunsa, hyppäsi Talbotiin ja ajoi pitkin Lapuaa myymässä kirjasarjoja, joiden nimet olivat jotakin sellaista kuin Talvi- ja jatkosodan merkittävimmät taistelut nelivärikuvituksin. Supliikkinaisena mumma sai vihkoon nimen jos toisenkin, ja niinpä lapualaisissa hyllyissä yli­oppilaskuvien ja lasilintujen kyljessä tönötti pian viisi­toista kiloa tiukkaa sota-asiaa. Niitä kiloja saavat jäämistöjä perkaavat jälkeläiset tänä päivänä kiroten nostella divareihin, jotka eivät enää suostu sarjaa vastaanottamaan.
Niin kuin Foucault minun hyllyssäni, myös sota­kirjasarjat isovanhempieni aikana kertoivat milloin mitäkin viestiä, joka ei välttämättä ollut se, että nämä kirjat on luettu tässä taloudessa. Kenties Suomi taisteli -sarja viesti aikoinaan isänmaallisuudesta, sivistyneisyydestä tai edes orastavasta keskiluokkaisuudesta. Ehkä se oli yhteisöön kuulumisen merkki – mekin ostimme, kun muutkin. Voi toki olla, että kirjasarjan selkämyksistä sai kahville tullut lukea selvän sanoman: Aune on käynyt ruutu­vihkoineen täälläkin, eikä kukaan ole uskaltanut sanoa ei. Mummani oli tahtonainen.
En voi tietää, mihin päädyn, kun aloitan uuden kirjan, ja se on kiihottavaa.
Kirjaesineen ihanin merkitys onkin, ettei sillä ole mitään merkitystä paitsi se, minkä sille itse antaa. Kaikki jalot pyrkimykset määritellä kirjallisuuden arvoa yleisellä tasolla ovat kamalia. Ei kirja kasvata lukijaa ihmisenä tai edistä henkistä kehitystä tai muuta esoteerista sontaa. Ei sellaisia asioita voi määrittää. Rakastan kirjallisuutta, joka tuntuu ennemmin pyrkivän pilaamaan lukijansa kuin tekemään hänestä korkeamman olennon. En voi tietää, mihin päädyn, kun aloitan uuden kirjan, ja se on kiihottavaa.
Kirjahylly minulla on vain siksi, että se syyllistäisi minua tarttumaan haalimiini teoksiin ja todistaisi vieraille, että olen sivistyksen puolella. Nykyisin meillä on jo neljä kirjahyllyä, joihin anoppi lähettelee ranskalaisia klassikoita muistuttamaan niin omastaan kuin kirjallisuudenkin olemassaolosta.
Oikein loikkasin hyllylle, kun internetistä löytyneen kirjallisuuskurssin opettaja mainitsi erään Foucault’n teoksen. Ei se ollut sama teos kuin minulla, mutta otin omani kuitenkin esille ja ajattelin, että jonakin päivänä luen sen vielä.
Kenties jossakin kodissa hajamielinen lukija avaa sotakirjasarjan umpimähkää vähän naureskellen. Jos hyvin käy, hän lukee sieltä sellaisia sanoja, jotka osuvat illan hiljaisuudessa niihin koskettimiin, joita ei muuten kuin kirjaimin voi tavoittaa.
Antti Holma on lukija, joka ei koskaan kuuntele äänikirjoja, koska kukaan muu ei tulkitse kirjoja yhtä hyvin kuin Antti Holma omassa päässään.
Kommentoi »