Vielä eteisessä ei aavistaisi, että tässä kodissa asuu yli neljäkymmentä eläintä. Rescuekoira Kaapo ja parsonrusselinterrieri Pulmu tulevat ovelle tervehtimään, mutta peremmällä asuvista kaneista ja marsuista kielii vain heinän hento tuoksu.

Pian käy ilmi, että kaksi huonetta ja suurin osa 130-neliöisen talon kellarikerroksesta on pyhitetty marsuille ja kaneille. Käärmeiden terraariot vievät olohuoneesta yhden seinän levyisen siivun, ja työhuoneessa asuu liskoja. Keittiön pöydän vieressä on hamsterin terraario.

Annika Mykkänen ja hänen miehensä Matti Turunen pyörittävät vapaaehtoistyönä eläintaloa kotonaan. He ottavat vastaan jyrsijöitä ja matelijoita, joilla ei ole kotia.

Annika on aina ollut eläinrakas. Viisi vuotta sitten hän mietti, millaista vapaaehtoistyötä hän voisi tehdä.

– Huomasin, että tällaiselle on valtava kysyntä, koska eläinsuojeluyhdistykset ottavat yleensä vastaan vain kissoja ja koiria.

Eläimet ovat aina kuuluneet Annikan elämään. Lapsuudenkodissa perhe ihmetteli, miten tyttö sai nukuttua, kun eläimet melskasivat terraarioissaan sängyn vieressä. Kun perhe muutti 1990-luvun lopulla Ruotsiin, oli itsestään selvää, että Annikan liskot, hamsteri ja koira muuttivat mukana.

– Moni vanhempi olisi varmaan päättänyt, että liskot tai hamsteri eivät tule mukaan. Meillä äiti jaksoi näennäisesti marmattaa, mutta eläimet kulkivat silti joka muutossa mukana.

Kun Annika ja Matti tapasivat 12 vuotta sitten, Annikan elämäntyyli kävi nopeasti selväksi Matille. Juuri ennen ensimmäisiä treffejä Annika oli siivonnut eläinten häkkejä. Purupussi oli hajonnut vahingossa lattialle, mutta kiireen vuoksi Annika oli jättänyt purut siivoamatta.

– En tiennyt, että Matti tulisi treffien jälkeen luokseni kylään, Annika muistelee.

Kun kaksikko saapui Annikan luokse, ovella tuli vastaan kaksi valtavaa tanskandoggia, jotka olivat levittäneet purut ympäri asuntoa. Matti ei pelästynyt vastaanottoa.

– Ajattelin vain, että ihania koiria. Suvullani on ollut lypsykarjaa Pohjois-Karjalassa, joten tanskandoggit ja löytöeläintalon pyörittäminen ovat pientä siihen verrattuna, Matti sanoo.

Annika tietää, että 44 eläintä yhdessä omakotitalossa voi kuulostaa hurjalta. Eläinlääkäri on käynyt Annikan ja Matin kotona tarkistamassa tilat, vaikka sellaista ei vaadita. Kuka tahansa voi perustaa vastaavanlaisen eläintalon, kunhan ei kerää sille rahaa ilman rahankeräyslupaa.

Annika ja Matti kustantavat kaikki eläinten menot omista rahoistaan. Heinää kuluu pari paalia viikossa, ja lisäksi Annika ja Matti ostavat eläimille tuoreruokaa, pellettejä ja koirien muonaa.

Ruoka, kuivikkeet ja muut säännölliset eläinten kulut ovat 400–500 euroa kuussa. Lisäksi eläinlääkärikäynnit ja esimerkiksi häkkien uusiminen aiheuttavat usein lisäkuluja.

Eläinten hoitaminen on sitovaa ja vie ison osan Annikan ja Matin päivästä.

Aamulla Annika ja Matti tarkistavat, että eläimillä on vettä ja heinää. Iltaisin he antavat niille ruokaa ja puhdistavat häkit. Valmista tulee puolessatoista tunnissa.

Aikaa kuluu vielä enemmän niinä päivinä, kun eläinten kynnet leikataan, tai kun Annika ja Matti jäävät silittelemään rapsuttelusta pitäviä yksilöitä. Kahdesti viikossa kotona on siivouspäivä ja silloin hommaa riittää pitkälle iltaan.

Lisäksi koirat pitää ulkoiluttaa kolme kertaa päivässä ja kaikki ylimääräinen vie aikaa, kuten eläinlääkärikäynnit tai uusien asukkaiden haku.

Annikan ei ole tarvinnut mainostaa toimintaansa juuri lainkaan. Ihan alussa Annika kertoi uudesta eläintalosta sosiaalisessa mediassa, mutta hiljalleen maine on kiirinyt puskaradion kautta.

Hän kuitenkin pystyy ottamaan uusia eläimiä vastaan vain harvoin, koska eläimet tulevat hänelle loppuelämäksi. Esimerkiksi kani voi elää kymmenenkin vuotta. Viime vuosina eläintaloon on tullut 5–15 uutta eläintä vuodessa.

– Ei ole tarkoitus, että haalisin tänne vain mahdollisimman paljon eläimiä. Niille pitää olla optimaaliset tilat, Annika sanoo.

Annikan intohimo on parantaa eläinten asumuksia jatkuvasti siten, että ne pääsisivät viettämään mahdollisimman lajityypillistä elämää.

Eläimillä pitää olla tarpeeksi tilaa, virikkeitä, sallittua tuhottavaa, kuten pahvilaatikoita, sekä mahdollisuus kaivautua.

Kanien ja marsujen on myös päästävä silloin tällöin jaloittelemaan vapaana. Toisaalta häkkien pitää olla mahdollisimman helposti avattavia ja siivottavia.

Annika ja Matti pintaremontoivat suurimman osan asunnosta heti muutettuaan. siihen Jos heidän pitäisi muuttaa asunnosta pois, koko asunto pitäisi remontoida kauttaaltaan.

– Eläimet eivät tee isompia tuhoja, mutta kanit saattavat ruikkia omissa tiloissaan seinille, ja koirien kynsien jäljet näkyvät lattiassa, Annika sanoo.

Alun perin Annika ja Matti muuttivat tähän taloon silloisten isojen koirien vuoksi.

– Vieläkin tulee joillakin seinillä vastaan tanskandoggien jättämää kuolaa, Annika sanoo.

Siivoamiseen kuluu tässä perheessä keskimääräistä enemmän aikaa. Pyykin määrä on päivittäin valtava, koska marsujen ja kanien häkkien pohjalla on pehmusteena pyyhkeitä, jotka pitää vaihtaa parin päivän välein.

Pyykkiä kertyy 2–5 koneellista päivässä. Heinää kulkeutuu sukkien pohjissa kanilasta ja marsulasta koko huusholliin, ja kuivikkeena käytettävä turveseos pöllyttää pölyä kaikkialle. Siitä huolimatta Annika ei halua pitää kotiaan minimalistisena tai helposti siivottavana, vaan sisustustyyli on runsas.

Kodissa näkyy myös Annikan toinen harrastus: viherkasvit, joita on parisataa.

– Koska meillä on esillä paljon tavaraa, pölyjä pitää pyyhkiä usein. Joskus mietin, että siivoaminen olisi helpompaa ilman roinaa, mutta tällainen tyyli antaa enemmän anteeksi.

Runsaus tekee Annikan onnelliseksi.

– Olen 'enemmän on parempi' -ihminen. Jos innostun jostain, lähden mukaan täysillä. Siksi on hyvä asua insinöörin kanssa, joka pyytää joskus miettimään hetken. Matti on järki, minä tunteet.

Suuri eläinmäärä ei juuri rajoita sisustamista. Enemmän päänvaivaa koituu kahdesta koirasta, joista varsinkin Kaapo repi taloon tullessaan rikki mattoja ja muita tekstiilejä.

– Se ei harmita, koska suurin osa tavaroista on tullut meille käytettyinä. Jos haluaisin asua vimpan päälle, en olisi ottanut näin paljon eläimiä.

Vaikka eläimet sitovat ja teettävät työtä, Annika ei olisi valmis luopumaan elämäntyylistään aivan pienten asioiden takia. Esimerkiksi muutto, ero tai moni sairauskaan eivät olisi hänelle syitä luopua eläimistä.

Annika ei kuitenkaan kysele luopumisen syitä niiltä, jotka ovat päättäneet luovuttaa eläimensä hänelle. Taustalla on usein allergioita, elämänhallinnan ongelmia tai huono rahatilanne. Annika on nähnyt surullisiakin tarinoita, muttei tuomitse.

– On hyvä, jos ihminen ottaa yhteyttä minuun sen sijaan, että heittäisi kanin pihalle.

Lapsille lemmikistä luopuminen voi olla iso juttu, mutta monelle aikuisellekin tulee luopumisen hetkellä tippa linssiin – vaikka eläimestä näkisi, ettei sitä ole kohdeltu hyvin.

Annika ei kuitenkaan jää liikaa vatvomaan eläinten taustatarinoita.

– Mietin usein, onko toiminnallamme mitään merkitystä. Mutta ainakin se on auttanut niitä perheitä ja eläimiä, joiden kanssa olemme olleet tekemisissä näiden viiden vuoden aikana, Annika sanoo.

Parhaita hetkiä ovat ne, kun takkuisesta eläimestä kuoriutuukin kunnon hoidon jälkeen terve kani. Tai se, kun Annika panee liian pienissä tiloissa eläneen marsun isoon aitaukseen.

– Marsu juoksee kuin pieni porsas, heittää peräpäätä ilmaan ja pitää ilohuutoa. Ei ole olemassa parempaa riemua.